DriveTurku-ohjelmassa on ollut kiirettä sekä toteutus- että suunnittelupuolella. Toteutuspuolella Kuntien Tiera Oy tekee Turun kaupungille digitaalista asiointialustaa ja joukkoliikenteen Föli-sivustoa. Föli on niin sanottu uudistuneen sivuston pilotti ja toivottavasti saamme itsekin sen myötä käsityksen, mitä olemme tekemässä.
Föliä tehdään Drupal 7:llä ja palvelun ensimmäinen versio otetaan käyttöön kesällä. Silloin on nähtävillä jotakin konkreettista. Toisin kuin asiointialustassa; digitaalisen asiointialustan valmistuttua kaupungilla on vasta tekniset edellytykset sähköiseen asiointiin eli sitten vasta suurimmat ponnistukset alkavat. Nykyisiä toimintoja ei voida sellaisenaan digitalisoida.
Syksyä ajatellen minun olisi hyvä omata muutosagentin ominaisuudet tai taikasauva. Sauvan heilautuksella ja oikealla riimityksellä pehmentäisin tietä totuttujen toimintatapojen muuttamiseksi. Prosessien yhteinen kehittäminen yli toimialarajojen vaatii myötämielisyyttä koko porukalta ja uskallusta katsoa asioita eri vinkkelistä. Tähtäimessähän on kuitenkin paras mahdollinen asiakaspalvelu.
Muutoshurmiota odotellessa koko tiimimme on paneutunut kilpailutukseen. Hilmassa on ilmoitettu toimittajille DriveTurku-ohjelman hankintoihin osallistumiskutsu verkkopalvelun ja sähköisen asioinnin komponenttien toimittamiseksi. Jos kaikki menee hyvin, niin helmikuun lopulla alkanut hankintaprosessi päättyy elokuussa. Siis silloin meillä on vasta valittu joukko toimittajia eikä vielä mitään valmista. Eihän sitä tuosta noin vaan mitään nykyään pysty hankkimaan. Innolla odotamme, että pääsisimme tositoimiin.
Tiimimme pitää vapun ansaittua lepoa ja toivottaa lukijoille Hauskaa Vappua!
Kirjoittaja: Päivi Saalasto