Voiko elämyksellinen olla myös esteetöntä?

Kollegat kirjoittivat aiemmin sisällön ja visuaalisuuden merkityksestä. Julkishallinnon verkkopalvelujen pitää olla myös kaikkien saavutettavissa. Usein kuitenkin esteettömyys mielletään jostain syystä visuaaliseksi tylsyydeksi – miksi?

Verkkopalvelujen kehittymisen myötä sekä käytettävyys että esteettömyys ovat saaneet enemmän huomiota. Niin fyysisessä ympäristössä kuin verkossa pienet teot voivat lisätä saavutettavuutta huomattavasti. Ja kaikki hyötyvät lopputuloksesta esimerkiksi matalampina kynnyksinä tai vaikka nopeammin latautuvina verkkosivuina.

turku.fi-etusivu Lynx-tekstiselaimella
turku.fi-etusivu Lynx-tekstiselaimella (tosin skandit eivät selaimessa olleet kunnossa)

Nykyisellä turku.fi-sivustolla sokeainselaimille on tarjolla tekstiversio ja kirjoitetun tekstin kanssa kamppaileville, esimerkiksi afaatikoille, puhesyntetisaattori, joka lukee sivun sisällön ääneen. Kuulemma myös mobiilikäyttäjät hyödyntävät ominaisuutta yhä enemmän kuunnellen sisällöt kännykällään ruuhkabussissa lukemisen sijaan.

Valitettavasti huonokuuloisten osalta viittomakielistä sisältöä ei vielä ole saatu verkkoon.

Turku.fi-sivustolla saavutamme kansainvälisen WCAG 2.0 -esteettömyyssuositusten A- ja joltain osin AA-tason. Samat suositukset tunnetaan myös EU-direktiivinä ISO 40500:2012, joka ohjaa julkishallinnon verkkotoimintaa.

Suomalaiset verkkopalvelut eivät tunnetusti ole kaikkein edistyksellisimpiä ja valitettavasti sama pätee esteettömyyteen. Kansainväliset vaateet ovat oikeutetusti kiristymässä, jolloin A-taso on jo minimi ja AAA-taso kaikkien tavoitteena. Tämä myös ohjaa uuden turku.fi:n ja sähköisten palvelujen kehittämistä.

Onneksi esteettömyys on monissa tapauksissa helppoja pieniä tekoja, joihin jokainen sisällöntuottaja pystyy:

  • Sivuilla näkyviin kuviin kirjoitetaan selkeä, kuvaileva alt-teksti.
  • Tekstimuotoilut tehdään css-määrittelyin eikä vanhanaikaisesti kuvatiedostoina, jolloin sivu latautuu nopeammin ja oikein tehtynä toimii myös kaikissa selaimissa optimaalisesti.
  • Linkkitekstit kertovat heti, mistä on kyse, esimerkiksi ”Lounais-Suomen oma kisa avataan 10.6.” toisin kuin niin yleinen ”Lisää tästä”.
  • Lomakkeen kentästä toiseen pääsee liikkumaan näppäin-komennoin.

Sivustoa ja sisältöä voi testata esimerkiksi Lynx-tekstiselaimella.

Minkälaisiin saavutettavuusongelmiin olet törmännyt kaupungin verkkopalveluissa? Mikä on esteettömyyden ja elämyksellisyyden kannalta erinomainen esimerkki? Vinkkaa meille esikuvia ja roolimalleja niin, että kaikki voimme kehittyä matkan kuluessa.

Uskon vakaasti, että kaikkien saavutettavissa oleva sivusto voi olla elämyksellinen. Haastamme itsemme ja yhteistyökumppaninne pyrkimään parempaan uudistuksen myötä.

Lue lisää

Kirjoittaja: Sanna Moisala
DriveTurku-projektipäällikkö, verkkopalvelut ja digitaalinen työpöytä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*