Wanted: Fiksuja tapoja tuottaa julkisia palveluita

Turun kartta / Viuhdit, Suikkilanseudun päivähoitoyksikkö
Turun kartta/Viuhdit-ryhmä, Suikkilanseudun päivähoitoyksikkö
Turkulaispäiväkotien lapset olivat mukana ideoimassa vuoteen 2029 tähtävää kaupunkistrategiaa.

Osallisuus ja osallistaminen ovat tämän päivän muotitermejä. Paljon puhutaan demokratian kriisistä. Ihmiset ovat vieraantuneet poliittisesta päätöksenteosta, eivätkä vaivaudu äänestämään vaaleissa. Kuntajaot heikentävät lähidemokratiaa ja kunnissa on kerta kaikkiaan rahat loppu tai loppumassa. Väki vanhenee, verotuloja ei kerry ja eriarvoisuus lisääntyy.

Toisaalta ihmiset haluavat vaikuttaa itseään ja lähialuettaan koskeviin asioihin. Erilaiset kansalaisfoorumit ja ruohonjuurimeininki ovat nousseet edustuksellisen demokratian rinnalle. Sosiaalinen media antaa nopeasti äänen suurille joukoille.

Avoimesti avoimuutta

Turun kaupunki haluaa kehittää palveluita yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Osallistamista tehdään jo nyt monella tapaa; meillä on asukaskyselyitä ja -tilaisuuksia, työpajoja, kävelykierroksia, yhteissuunnittelua, vaikuttajaryhmiä, sparrausklubeja ja asiakasraateja.

Osallisuus kuuluu tai pitäisi kuulua ihan jokaisen virkamiehen ja -naisen toimenkuvaan ja tekemiseen. Se on oman työn kehittämistä. Miten minä voin tehdä oman työni paremmin?

Minusta osallisuus-sanan kanssa voisi vetää yhtäläisyysmerkit avoimuuden, vuorovaikutuksen, viestinnän ja yhteistyön kanssa. Miten käytämme verovaroja järkevästi? Miten asukastyytyväisyys parantaa kokonaisuutta?

Osallisuudella varmistetaan tyytyväisiä asukkaita, fiksuja tapoja tuottaa julkisia palveluja ja sitä kautta säästöjä.

(Kaikki) Viisaus ei asu virastossa

Aina välillä sitä itse kukin tuudittautuu ajatukseen, että kaikki viisaus asuu virkamieskoneistossa. Kyllä täällä tiedetään, millaisen puiston turkulaiset haluavat, miten ja milloin jalkakäytävät kannattaa aurata ja miten asukas haluaa asiansa kaupungin kanssa hoitaa.

Useammin asioita pitäisi kysyä asukkailta. Sen sijaan, että laitamme lehteen kuulutuksen, että kaupunkilaisten mielipiteitä halutaan valmiista liikennesuunnitelmasta, olisi ehdottomasti järkevämpää kutsua ihmiset ideoimaan asiaa jo heti alkutekijöissään. Tarvitaan asukkaiden, asioiden valmistelijoiden ja luottamushenkilöiden aiempaa läheisempää yhteistyötä, ennakoivaa viestintää ja toimivaa vuorovaikutusta.

Kaupunki ei yksin pysty tekemään kaikkea. Mukaan talkoisiin tarvitaan yrityksiä, järjestöjä, kaupunginosayhdistyksiä = meitä kaikkia.

Otsikossa etsitään fiksuja palveluita. DriveTurku -ohjelman tuloksena on uudistunut verkkopalvelu ja uusia tapoja olla yhteydessä puolin ja toisin. DriveTurkuakaan ei haluta tehdä norsunluutornissa vaan teidän kanssanne yhteistyössä. Meille voi laittaa ideoita, ajatuksia ja ehdotuksia joko kommentoimalla tätä tekstiä, sähköpostitse osoitteeseen driveturku(a)turku.fi tai Twitterillä @DriveTurku.

Osallistumisiin!

Kirjoittaja: Anri Niskala
Turun kaupungin osallisuuden erityisasiantuntija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*