Tfo.fi – tuoteomistajan näkökulma

Tuoteomistajan työpöytä
Tuoteomistajan työpöytä. (Kuva: Viliina Tolvanen)

Turun filharmonisen orkesterin verkkosivuston uudistuksen aikataulu oli hurja. Käytännön toteutustyöhön varattiin reilu kaksi kuukautta. Tämä käytännön työ sisälsi visuaalisen ilmeen ja käyttöliittymän suunnittelun, teknisen toteutuksen sekä koko sivuston sisällön toteutuksen. Työ tehtiin ketterästi scrumia apuna käyttäen.

Sain luottamuksen sekä orkesterilta että DriveTurku-ohjelmalta ja sitouduin tfo.fi-pilottiprojektin tuoteomistajaksi. Tuoteomistajan roolia kuvataan scrumissa vaikeimmaksi rooliksi. Tuoteomistaja priorisoi ja päättää projektin edetessä, mikä on tärkeää, mikä ei. Tuoteomistajan on oltava lähes jatkuvasti tavoitettavissa, valmiina kommentoimaan ja ottamaan kantaa. Uudistus ei ole valmis ennen kuin tuoteomistaja sen hyväksyy.

Vahvistan kuvauksen: tuoteomistajan rooli oli vaativa.

Työskentelin lokakuun ja marraskuusta puolet Konserttitalolla orkesterilaisten luona. Näin olin uudistettavan sisällön keskellä ja sain työskennellä intensiivisesti asiaan keskittyen. Scrumissa arvostetaan yksilöä ja kanssakäymistä ja ymmärrän nyt miksi. Syyskuun ajan työskentelimme visuaalisen ilmeen parissa mainostoimisto KMG:n kanssa. Visuaalisuuden hiouduttua valmiiksi, aloitimme teknisen toteutuksen Citrus Solutions Oy:n ja Avoltus Oy:n kanssa. Teimme tiiviisti töitä Avoltus Oy:n Jyri-Petteri Paloposken (ohjelmistoarkkitehti) ja Martti Roiton (ohjelmistokehittäjä) kanssa. Kommunikoimme Skypen välityksellä ja pidimme säännöllisesti päiväpalavereja. Työ eteni suunnitellusti ja sivusto jalostui valmiimmaksi päivä päivältä, moduuli moduulilta.

Jyri-Petteri ja Martti osoittautuivat oivallisiksi tekijöiksi ja onnekkaasti myös TFO:n musiikista ja sisällöstä muutenkin nauttiviksi. Saimme heiltä teknisen osaamisen lisäksi myös näkemyksellistä otetta ja ennakkoluulotonta sekä ratkaisukeskeistä ajattelua. Tässä projektissa kaikki tekijät olivat asialle omistautuneita ja hyvällä positiivisella vireellä varustautuneita.

TFO:n uusi sivusto ja sen toteutukseen käytetty aika ovat hyvä osoitus scrumin tehokkuudesta. Ketteryys on siis mahdollista julkisen sektorin ohjelmistokehityksissä ja tiukkojen aikataulujen projekteissa melkeinpä ehdoton edellytys. Kiitos scrumin inspiroivasta esittelystä kuuluu Codento Oy:n Karoliina Luodolle, joka piti meille Turussa loistavan koulutuspäivän. Karoliinan oppien ja vinkkien mukaisesti selviydyin vaativasta tuoteomistajan roolista ja jatkan scrumin hehkutusta myös TFO:n ulkopuolella.

TFO:n uusi sivusto on piakkoin valmis ja seuraava vaihe onkin jatkokehitys. Palautteet ja kehitysehdotukset otamme mielellämme vastaan. Niistä tehdään käyttäjätarinoita ja ne päätyvät kehitysjonoon priorisoitavaksi.

Ja nyt surffaamaan!

Kirjoittaja:
Taina Koskinen, tuoteomistaja
Turun filharmoninen orkesteri

Työryhmä:

Kehitystiimi:

  • Avoltus Oy, Jyri-Petteri Paloposki, ohjelmistoarkkitehti
  • Avoltus Oy, Martti Roitto, ohjelmistokehittäjä
  • Avoltus Oy, Erkki Innola, asiakkuusjohtaja

Sidosryhmä:

  • TFO, Inka-Maria Pulkkinen, tiedottaja-markkinoija
  • TFO, Viliina Tolvanen, korkeakouluharjoittelija
  • TFO, Emilie Gardberg, intendentti
  • DriveTurku, Harri Falck, DT-projektisuunnittelija
  • DriveTurku, Sanna Moisala, DT-projektipäällikkö
  • Citrus Solutions Oy, Harri Sieppi, liiketoimintajohtaja

Visuaalinen ilme:

  • Mainostoimisto KMG, Janne Ruohonen, Kimmo Aro, Kim Hartman

Lue myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*