Korkeakouluharjoittelijat riensivät kevätlaitumille

Ryhmäkuva harjoittelijoista

Kuvassa valtaosa vappuna työharjoittelujaksonsa päättäneistä korkekouluharjoittelijoista. Mukana kuvassa on myös muutama harjoitteluaan jatkava. Näiden nuorten käsiala näkyy vahvasti Turun kaupungin uusittavassa verkkopalvelussa. Kuva: Antti Korpinen.

Helmikuussa DriveTurku-hankkeessa aloittaneet 17 korkeakouluharjoittelijaa päättivät kolmen kuukauden rupeamansa vappuna. Myöhemmin toisessa aallossa aloittaneita harjoittelijoita jäi hankkeeseen vielä muutama.

Kun Turun kaupungin kokoinen organisaatio uudistaa sen ulkoisen viestinnän tärkeintä työkalua, verkkosivustoaan, on selvää, että se vaatii aikaa ja tekijöitä. Viime vuoden lopulla DriveTurku-hankkeessa todettiin, ettei kumpaakaan ole koskaan liikaa. Tarve oli tilapäiselle, osaavalle ulkopuoliselle työvoimalle, joten hanke päätti kääntyä kaupungin korkeakoulujen puoleen mahdollisen palkallisen harjoittelijayhteistyön merkeissä.

Byrokratian rattaat pyörähtivät nopeasti, ja muutamassa viikossa hankkeella oli kasassa nippu Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun vesoja. Ja minkälainen nippu meillä olikaan!

– Heti ensimmäisestä kokoontumisesta kävi ilmi, että kasassa on todella motivoitunut ja osaava joukko innokkaita nuoria. Tämä näkyi myös itse työn tekemisessä, ja hyvillä mielin voimme todeta harjoitteluyhteistyön olleen hedelmällistä ja hienoja tuloksia tuottavaa, iloitsee DriveTurku-hankkeen ohjelmajohtaja Päivi Saalasto.

Korkeakouluharjoittelijat olivat pääsääntöisesti viestintä- ja tietojärjestelmäosaajia. Hankkeessa heidän työnkuvaansa kuuluikin sekä Drupal 7 -julkaisujärjestelmän hallintaa ja kouluttamista että sisällön tuottamista tulevaan verkkopalveluun yhdessä toimialojen asiantuntijoiden kanssa. Harjoittelijoilta – niin kuin muiltakin sisällöntuottajilta – vaadittiin myös melkoista muutosten ja epävarmuuden sietämistä, kun käytössä olevaa järjestelmää rakennettiin ja kehitettiin sisällöntuotannon ollessa täydessä vauhdissa.

Iso urakka oli myös nykyisillä sivuilla olevien sisältöjen läpikäynti, siirtäminen uuteen järjestelmään ja muokkaaminen mobiiliystävällisempään muotoon – yksi verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohdistahan on mobiili ensin -ajattelu.

Harjoittelijat sijoittuivat eri toimialoille ympäri kaupunkiorganisaatiota.

– Olemme saaneet toimialoilta pelkästään hyvää palautetta harjoittelijoista. Myös harjoittelijat ovat olleet tyytyväisiä, kun ovat päässeet tekemään oikeita töitä ja päässeet vaikuttamaan konkreettisesti siihen, mitä Turun uusi verkkopalvelu pitää sisällään, Päivi Saalasto kertoo.

DriveTurulle räätälöity konsepti

Turun yliopiston lehtorin Antti Tuomiston mukaan DriveTurku-hankkeen opiskelijoiden työharjoittelijatilaus oli korkeakouluille mielenkiintoinen haaste. Valmista konseptia, jolla varmistettaisiin sekä kunkin opiskelijan oman alan harjoittelun onnistuminen että asiakkaan tarpeisiin vastaaminen, ei ollut.

– Siksi kehitimme uuden, Training-as-a-Service eli TaaS-palvelun juuri tätä projektia varten, Tuomisto toteaa.

– Toisaalta ICT-portilla, Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun yhteisellä palvelulla, on vuosien kokemus tutkimuspalveluista alueen yrityksille, joten tehtävä sopi meille hyvin.

Tuomisto ja ICT-portti ottivat haasteesta kopin joulunalusviikolla 2014, tavoitteenaan toimittaa 20 harjoittelijaa tammikuulle 2015.

– Tällaisten uudentyylisten projektien kohdalla pitää aina pysähtyä miettimään, miten lopputuloksesta saadaan kaikille osapuolille paras mahdollinen. Miten me voimme tarjota korkeakoulujen palveluita niin, että yritykset hyötyvät parhaalla tavalla ja että myös korkeakoulutuksen tavoitteet ovat mukana? Näistä yhteistoiminnallisuuden ja palvelun tavoitteista syntyi TaaS-palvelun ajatus, kertoo Tuomisto.

TaaS-palvelussa arvioidaan projektin etenemistä harjoittelijoiden ja asiakkaan näkökulmista projektin eri vaiheissa, jotta voidaan taata hyvä lopputulos.

– Näin tehtiin tämän projektin osalta ja arvioinnin tulokset myös julkaistaan, kertoo projektiin osallistunut ja harjoittelijoita tukenut projektitutkija Jesse Kaukola.

Lopputuloksena oli kahdessa erässä 22 opiskelijaa osa- ja kokoaikaisina. Ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä!

DriveTurku-hankkeen väki haluaa vielä kerran välittää suuret kiitokset koko harjoittelijaporukalle – kanssanne oli ilo tehdä töitä!

Lue myös harjoittelijoiden blogitekstejä:

sekä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*