Verkkopalvelun kehitysversio on avattu

Mainos, joka kehottaa testaamaan uutta verkkopalveluammeTurun kaupungin uuden verkkopalvelun kehitysversio on avattu teidän palautteita saadaksemme. Palvelu on vielä kesken. Haluamme kehittää ja viimeistellä sitä saamiemme palautteiden perusteella.

Alussa olivat tarinat ja kilpailutus

Matka kehitysversion avaamiseen on ollut pitkä ja erittäin mielenkiintoinen. Erityisesti ketterän menetelmän soveltaminen kaupunkiorganisaation toimintaan arvelutti aluksi. Alun kysymysmerkkien jälkeen vauhtiin päästiin kuitenkin hienosti.

Vuoden 2014 aikana osa sisällöntuottajista koulutettiin ja valjastettiin kirjoittamaan käyttäjätarinoita. He lähtivät innolla mukaan, koska kirjoittaminen oli uutta ja mukavaa tulevaisuuden kuvailua. Näin lähdettiin synnyttämään uutta verkkopalvelua. Toteuttaminen kilpailutettiin ja pitkähkön ja paperirikkaan kilpailutuksen tuloksena Turun kaupungilla oli kolme puitesopimustoimittajaa käytettävänään verkkopalvelun toteuttamiseksi ketterästi Drupalilla: Citrus Solution Oy, Druid Oy ja Wunderkraut Finland Oy.

Sitten alkoi toteuttaminen

Toimittajatapaamisessa lokakuun 2014 lopussa toimittajien kanssa ehdotettiin, että toteuttaminen tehdään toimittajien yhteistyönä. Tämä sopi kaikille toimittajille, koska heillä oli aito halu tehdä yhdessä hyvä tuote. Toteutus eteni vauhdilla niin, että alkuvuodesta aloitettiin sisällöntuotannon koulutus ja itse sisällöntuotanto. Toimialat ovat tehneet suuren panostuksen kirjoittaen sisältöä uudestaan responsiiviseen toteutustapaan soveltuvaan muotoon. Lisäapuna heillä on ollut korkeakouluharjoittelijoita, valokuvaajia sekä muita sisällöntuottajia.

Nyt on aika kuulla teitä

Mitä mieltä olet? Miten etenemme tehdäksemme Suomen parhaan verkkopalvelun. Erityisesti toivomme kehitysehdotuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*