Elo-syyskuussa turkulaisilla oli mahdollisuus kertoa ideoitaan digitaaliseen asiointiprosessiin liittyen DriveTurku-hankkeen organisoiman kyselyn kautta. Saimme vastauksia 36 kappaletta. Kiitämme kuntalaisia kaikista ehdotuksista.
Osa ehdotuksista sivusi jo olemassa olevia verkkopalveluja, joita ei ollut löydetty. Tämä kertoo tehokkaamman tiedotuksen tarpeesta. Esimerkiksi kaikki Föli-sivuston toiminnallisuudet, kuten bussien reaaliaikainen kulku kartalla sekä bussikortin nettilataus eivät olleet kaikkien kuntalaisten tiedossa. Uusi tapahtumakalenteri on vielä myös osalle kuntalaisista vieras, eikä linkkiä kalenteriin ollut löydetty etusivun Suosituimmat-laatikosta, josta löytyy linkki myös esimerkiksi kaupunginkirjaston sivuille. Potilastietojen ja reseptien tarkasteluun tarkoitettu OmaKanta ei myöskään ole kaikille tuttu.
Eniten toivottiin sähköisiä lomakkeita erityisesti sosiaalitoimen asiointiprosessiin. Esteettömyyden vaatimuksiin vastaisi myös sähköinen pikaviestintä kuntalaisten ja kunnan palveluntarjoajien välillä – kuten eräs vastaaja totesi:
”Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä liikkeelle kotoa”.
Verkkokaupassa kuntalaiset haluaisivat ostaa lippuja tapahtumiin, maksaa kirjaston rästimaksuja sekä ladata liikuntarannekkeita. Sähköistä ajanvarausta kaivattiin myös kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin.
Vaivattomuus ja nopeus etusijalle
Vastauksista näkee, että asiointiprosessin digitalisoiminen vastaisi moniin olemassa oleviin haasteisiin ja kuntalaisten odotuksiin. Asioinnin on oltava vaivatonta ja nopeaa. Myös dialogia kuntalaisten, palveluntarjoajien, virkamiesten ja poliitikkojen välillä peräänkuulutettiin ehdotuksissa. Suoran mahdollisuuden vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun tarjoaa tämän hetkinen mobiilisovellus Täsä, jonka avulla voi kertoa ideoista, ongelmista sekä luoda kyselyitä. Kaikki tieto on avointa, sekä Turun kaupungin virkamiesten että kuntalaisten nähtävissä ja kommentoitavissa.
Suurin osa ehdotuksiin liittyvistä jatkokehityshankkeista on jo vireillä tai suunnitteilla; digitaalinen asiointiprosessi sähköisine lomakkeineen, pikaviestinpalvelu, verkkokauppa sekä vahva digitaalinen tunnistautuminen ovat toivon mukaan lähitulevaisuudessa jokaisen turkulaisen ulottuvilla. Tämä vaatii toki sitä, että välineet ja tuki ovat myös helposti kuntalaisten saatavilla. Digitalisaatio ei saa luoda epätasa-arvoa ihmisten välille.
Myös se on hyvä muistaa, että sähköisen lomakkeen, kuntalaisaloitteen tai palautteen lukee lihaa ja verta oleva ihminen, ei kone. Kuten eräs vastaaja totesi:
”Kiva, että tällaista selvitetään, mutta toivottavasti se ei johda siihen, että ihmiskontaktit häviävät täysin. Palvelujen käyttäjälle on tärkeää joskus nähdä, että asioita hoitavat ihmiset, eivätkä koneet ja sovellukset.”
Kirjoittaja: Heta Pyhäjärvi
DriveTurku-projektityöntekijä
P.S. Kaikkien ideoita lähettäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Turku-aiheisia palkintoja. Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
Kuva: Pixabay (CC0 Public Domain / UKK)