Tietoja DriveTurku

DriveTurku-ohjelman yleinen kirjoittajaprofiili tai kirjoittajavieras.

Digipalvelut käyttäjälle opastetusti ja helposti? Kyllä kiitos!

Keskustan terveysasemilla opastetaan esimerkiksi reseptien uusimiseen. Kuva: Olli Nevalainen

Harjoitteluni Turun kaupungin digitaalisten palvelujen kehittämishankkeessa alkoi vauhdikkaasti, sillä pääsin heti toisena työpäivänäni opastamaan käyttäjiä uusien digiterveyspalvelujen käytössä. Olin opastamassa digitaalisten palvelujen käyttäjiä reilun kolmen tunnin ajan Käsityöläiskadun terveysasemalla. Lue loppuun

Kipukohtia sorkkimassa – asemakaavoituksen prosessia hiotaan digikuntoon

Image

Kuva: Sanna Moisala

Asemakaavaprosessia liinattiin digikuntoon. Tällaisella otsikolla olin aloittaa blogikirjoituksen, vaikka pari viikkoa sitten en olisi ymmärtänyt sitä itsekään. Parisenkymmentä työntekijää kaupungin eri toiminnoista ja toimialoilta kokoontui kahdeksi päiväksi juuri ennen joulua kehittämään kaavoituksen prosessia Lean-menetelmällä. Osallistujista suurin osa työskentelee suoraan tai epäsuorasti kaavoituksen parissa, mutta Lean oli melkein kaikille uutta.

Lue loppuun

”You must be the change you wish to see in the world”

TFO_2017_CHANGE4_1600x820

Kuva: Seilo Ristimäki

Turun filharmonisen orkesterin Suomen satavuotisjuhlavuoden suurtuotanto “You must be the change you wish to see in the world” eli Change on saanut oman osionsa Turun filharmonisen orkesterin nettisivuille. Samalla Change-sarja on myös saanut oman visuaalisen ilmeensä, johon kuuluu tärkeänä osana muutosta ja rauhaa kuvaava origamijoutsen.

Lue loppuun

Tulevaisuuden Turku räätälöi itsensä sinulle

Tulevaisuudessa kaikki nivoutuu yhteen. Ajankohtaisimmat asiat ja palvelut löytyvät yhdestä osoitteesta.

Tulevaisuudessa kaikki nivoutuu yhteen. Ajankohtaisimmat asiat ja palvelut löytyvät yhdestä osoitteesta.

Talon rakentaminen, päivähoitopaikan hakeminen, bussikortin lataaminen. Eletään vuotta 2016 ja kaikki nämä asiat hoidetaan Turussa eri väylien kautta. Osassa kaupungin tarjoamista palveluista koko rumba käydään paperilla, osassa puolet hoidetaan digitaalisesti. Eri aloilla on erilaisia käytäntöjä.

Lue loppuun

Dataa auki – miten se käy?

Datan avaamisen ei tarvitse olla raskas ja monimutkainen prosessi.

Innostus datan avaamiseen lähti 6Aika-hankkeen järjestämältä Datan avaajan mestarikurssilta maalis-huhtikuussa 2016. Mukaan lähdettiin mielenkiinnosta, mutta nopeasti huomattiin, että datan avaaminen onkin aika helppoa ja kivaa. Kurssin lopuksi tähdättiin konkreettiseen datan avaamiseen, johon valikoitui kirjaston lainausten tilastotiedot ja Turun kaupungin ulkoveistokset. Lue loppuun