Mikä DiPaKe?

”Miten Turku viestii ja on vuorovaikutuksessa
asukkaiden, asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa
2010-luvun lopulla?”

Kaupungin palvelutuotannon kehittämisen ja monikanavaisen asiakaspalvelun keskeisenä osana on asukkaan oikeus ja mahdollisuus toimia itsenäisesti digitaalisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Tämän toteutumisen tueksi tuotetaan ja koostetaan työkaluja sekä toimintamalleja kaupungin digitaalisille palveluille.

Digitalisaation haasteena on, ettei kyse ole vain teknologisesta muutoksesta vaan ennen kaikkea työläästä ja nykytoiminnan kyseenalaistamista edellyttävästä toimintatapojen muutoksesta.

Kaupungin palvelujen tuominen asiakkaalle helposti saavutettaviksi yhden luukun -periaatteella tehostaa asiakkaiden digitaalisista toimintaa. Tällöin paine muissa kanavissa helpottuu ja asiakas voi saada asioidensa hoitoon laajempaa tukea.

Tietosuoja- ja saavutettavuusdirektiivin ja jälkimmäisen osalta syksyllä valmistuvan lain vaateet ovat myös keskiössä.

Keskeisistä työtehtävistä DiPaKe:n (Digitaalisten palvelujen kehittäminen) jatkuu digitaalisen kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun rakentaminen sekä suomi.fi-maksamisen ja –viestien levittäminen kaupunkiorganisaatioon.

Kaikki rakentaminen tehdään tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, kansallisten toimijoiden ja kaupungin sisällä eri yksiköiden kesken siilot unohtaen.

Asiakas on keskiössä

Tulevaisuuden tyytyväinen asiakas, joka saa asiansa hoidettua ajasta ja paikasta riippumatta.

Tulevaisuuden tyytyväinen asiakas, joka saa asiansa hoidettua ajasta ja paikasta riippumatta.

Nykyaikaan kuuluu asiakkaiden ottaminen mukaan kehitystyöhön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Julkaisemalla tulevasta palvelusta keskeneräisiä toteutuksia saadaan autenttiset käyttäjäkokemukset hyödynnettyä jo palvelun rakentamisvaiheessa.

Digitaalisten palvelujen kehityssuunta on kohti entistä asiakaslähtöisempää, kohdennetumpaa, ennakoivampaa ja automatisoidumpaa palvelua, jolloin asiakastarpeiden tunnistaminen korostuu. Veroehdotusten tapaan olemassa olevaa tietoa hyödynnetään palvelujen kohdentamiseen ja uusi tieto kysytään asiakkaalta vain kerran.

Turun kaupungin Digitaalisten palvelujen kehittäminen -kärkihankkeen osana DiPaKe syventää DriveTurku-hankkeessa aloitettua kehitystyötä. Tuolloin rakennettiin uudelleen päätelaiteriippumattomiksi kaupungin verkkopalvelu turku.fi tapahtumakalentereineen ja työntekijöiden digitaalinen työpöytä. Samassa yhteydessä luotiin ensimmäiset paikkatietoa hyödyntävät ratkaisut helpottamaan kuntalaisten elämää.

Vuoden 2015 aikana toteutettiin integraatioalusta sisäiseen tiedon ja asiointien jakamiseen eri taustajärjestelmien välillä. Lisäksi yhteistyössä Vantaan ja Espoon kanssa toteutettiin yhteisen tiedon malli kaupungin ydintietojen hyödyntämiseksi rajapintojen kautta sisäisesti ja kansallisesti sekä uusia liiketoimintaratkaisuja mahdollistaen.

Laaja-alaista yhteistyötä

Digitaalisten palvelujen kehittäminen -kärkihanke kattaa niin konsernitasoisia toteutuksia kuin toimialojen omia projekteja kansallista tasoa myöten.

Turku tekee hankkeen puitteissa yhteistyötä niin kansallisella tasolla, muiden kaupunkien kanssa sekä esimerkiksi kuntien omistaman ICT-kehitystyötä tekevän Kuntien Tiera Oy:n kanssa. Lisäksi palveluiden suunnittelua tehdään osallistamalla kuntalaisia ja muita kohderyhmiä muun muassa sosiaalisen median ja asiakasraatien avulla.

Digitaalisten palvelujen kehittäminen -kärkihanke toteuttaa Turun kaupungin vuoteen 2029 katsovan kaupunkistrategian tavoitteita. Tulevaisuudessa Turku haluaa olla palvelutuottamisen ja -kehittämisen edelläkävijä ja uusien elinkeinojen kehittymisen mahdollistaja. Samaten toteutusten pitää kehittää parempa johtamista ja päätöksentekoa, asukas- ja asiakaslähtöstä ajattelua sekä tuottavuuden parantamista ja uudistusta.

Voit seurata digitaalisten palvelujen etenemistä ja sen projektihenkilöstön tunnelmia matkan varrella tässä blogissa (www.turku.fi/dipake). Seuraa meitä myös Twitterissä (@DriveTurku)  tai Youtube-kanavalla. Ideoita ja palautetta voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen driveturku(a)turku.fi

Tekeminen lyhyesti

Digitaalisten palvelujen kehittäminen -hanke 2016 – 2017

  • palvelutiedot kansalliseen palvelutietovarantoon integraatiolla omasta tietokannasta
  • Suomi.fi-tunnistautuminen
  • Suomi.fi-maksut –pilotointi kansallisesti
  • Suomi.fi-viestit –palvelun käyttöönoton ensiaskeleet
  • AUTA- ja Digikuntakokeiluihin osallistuminen

Driveturku-hanke 2014 – 2015

  • turku.fi-, tapahtumakalenteri.turku.fi päätelaiteriippumattomaksi ja ensimmäisiä ratkaisuja paikkatietoa hyödyntäen
  • sisäisen digitaalisen työpöydän uudistaminen
  • sisäinen integraatioalusta ja yhteisen tiedon malli yhteistyössä Espoon ja Vantaan kanssa

DiPaKe-hanke lyhyesti:

  • Osa Turun kaupungin asiakaspalvelun kokonaiskehittämistä
  • Digitaalisten palvelujen kehittäminen -kärkihankkeen osatoteuttaja
  • Luo kuntalaistilin, jonka avulla asukas saa asiansa hoidettua ajasta tai paikasta riippumatta
  • Tuo verkkomaksamisen yhtenäiset käytännöt
  • Budjetti vuodelle 2016 on 1,4 miljoonaa euroa
  • Hanke päättyi 31.12.2017, minkä jälkeen verkkopalveluiden kehittämistä tehdään jatkuvana toimintana

3 thoughts on “Mikä DiPaKe?

  1. Enpä tiennyt tällaistakaan ohjelmaa olevankaan.

    Kun katselee näit sivujanne, herää kysymys, onko teillä oikeasti töissä ketään, vai onko nämä taas jotain palkattoman irjatyövoiman puuhastekuita, missä tapauksessa ainakin itse välttelen koko DriveTurkua

    • Moikka,

      ja kiitos kommentista. Kyllä täällä kovasti paiskitaan hommia Turun kaupungin uuden verkkopalvelun kehittämiseksi. Takana on työntäyteinen talvi ja kevät, ja vihdoin alamme lähestyä vaihetta, jossa julkistamme uuden sivuston keskeneräisen kehitysversion kaikelle kansalle kokeiltavaksi. Kehitysversiosta voi antaa palautetta monipuolisesti, joten suosittelen klikkailemaan innokkaasti uusilla sivuillamme niiden avauduttua. Palaute on meille arvokasta, koska sen avulla saamme kehitettyä verkkopalvelua entistäkin paremmaksi.

      Orjatyövoimaa ei meillä käytetä, vaan ihan palkallista ja asiantuntevaa henkilöstöä. Kevään aikana palkkalistoillamme oli myös joukko korkeakouluharjoittelijoita, joiden kuulumisista voit lukea lisää myös täällä blogissa.

      Mukavaa kevättä ja tulevaa kesää toivottaen 🙂
      – Harri

  2. Päivitysilmoitus: Avoin lähdekoodi ei ole avointa, jos sitä ei ole jaettu – Vierityspalkki.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*