Harjoittelijan kultaiset säännöt

Mallinukkien päät rivissä.

”Asiakkaat” odottavat Taitaja 2015 -finalistien käsittelyä.

– Klik, klik, nak-nak, kuuluu työhuoneemme keskittyneessä hiljaisuudessa. Kun emme ole uppoutuneet yhteiskuntaa ja työelämää syvällisesti ruotiviin keskusteluihin, saatamme tehdä vähän töitäkin. On kulunut reilu kuukausi, kun siirryin Kellonsoittajankadun humisevan kopperoni yksinäisyydestä Raulin ja Outin tiimiin. Lue loppuun

Korkeakouluharjoittelijat riensivät kevätlaitumille

Ryhmäkuva harjoittelijoista

Kuvassa valtaosa vappuna työharjoittelujaksonsa päättäneistä korkekouluharjoittelijoista. Mukana kuvassa on myös muutama harjoitteluaan jatkava. Näiden nuorten käsiala näkyy vahvasti Turun kaupungin uusittavassa verkkopalvelussa. Kuva: Antti Korpinen.

Helmikuussa DriveTurku-hankkeessa aloittaneet 17 korkeakouluharjoittelijaa päättivät kolmen kuukauden rupeamansa vappuna. Myöhemmin toisessa aallossa aloittaneita harjoittelijoita jäi hankkeeseen vielä muutama. Lue loppuun

Ketterää kehittämistä konsernihallinnon kainalossa

Kuva kaupungista.

Turun kattojen yllä.

Konsernihallinnon viestintä on ollut erityisen mielenkiintoinen työharjoittelupaikka. Kaupungin viestintäjohtaja istuu vastapäisessä huoneessa ja verkkotoimitus samassa tilassa, joten olemme saaneet olla toiminnan ytimessä ja nähdä miten konsernitason viestintää hoidetaan; myös kaupungin sisäinen viestintä on tullut täällä tutuksi. Konsernihallinnon sijainti on fyysisestikin kaupungin ytimessä: kävelykadun varrella viidennessä kerroksessa, joten tämän keskustammaksi ei Turussa enää pääse. Lue loppuun

Mustaa ja valkoista

Batman

Harjoittelija voi työssään törmätä asioihin, joita ei niin vain muuteta.

Turun kaupungin maine on kokenut kovia harjoittelumme aikana. Olemme täällä kiinteistöliikelaitoksella saaneet huomata, kuinka media on pyrkinyt kaikilla tavoin nostamaan pienimmätkin epäkohdat kansan tietoisuuteen. Näitä epäkohtia on mielestämme miltei aina aiheetta paisuteltu, tehty kärpäsestä härkänen ja uutisoitu se näyttävästi. Kaikki ei kuitenkaan aina ole niin mustavalkoista. Olemmekin oppineet suhtautumaan median kirjoituksiin hieman kriittisemmin. Lue loppuun

Liiku Turku, liiku!

Pojat liikunnan ihmemaassa.

Elämäni miehet Lasten liikunnan ihmemaassa Kupittaan urheiluhallissa. Lasten liikunnan ihmemaa on yksi Turun kaupungin tarjoamista maksuttomista lasten liikuntapalveluista. Tutustu Lasten liikunnan ihmemaahan. Kuva: Nana Grahn.

Liikuntaa rakastavana ihmisenä on ollut napakymppi päästä työharjoitteluun Turun kaupungin liikuntapalvelukeskukseen ja nähdä työn myötä kuinka kaupunki tarjoaa vauvasta vaariin valtavan määrän erilaisia liikuntamahdollisuuksia asukkailleen. Turku pyrkii monin keinoin saamaan liikkumattomatkin ihmiset mukaan liikunnan pariin ja tarjoamaan kaikentasoisille liikkujille hyvät olosuhteet harrastamiseen. Eri ikäluokat ja erilaiset ryhmät on huomioitu ja kynnys tulla liikkumaan tehty äärimmäisen matalaksi. Lue loppuun

Mieti sitä mobiilina!

Päätelaitteet
Kuva: William Iven (www.pixabay.com)

Muutama viikko sitten alkanut harjoittelujakso käynnistyi infopäivällä, jossa meille esiteltiin DriveTurku-projektia tarkemmin ja saimme tietää toimialan, jossa tulemme työskentelemään seuraavat kolme kuukautta. Omalle kohdalleni osui vapaa-aikatoimiala, eli tuttavallisemmin Vapa. Infopäivän esittelyssä tuli myös selväksi, että meiltä harjoittelijoilta odotetaan paljon ja työtä tulee riittämään. No pressure guys! Lue loppuun