Friday, August 3, 2012 klo 11:32

Huumoria olla pittää

Hupsista heijaa, edellisestä kirjoituksesta on mennyt jo kaksi viikkoa! Kiirettä kai se sitten on pitänyt…Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Turku Modern valtasi Fortunan muutama viikko sitten ja valtasikin hyvin – piha oli tupaten täynnä varsinkin Karri Koiran esiintyessä. Designmyyjäiset toivat taas Fortunaan mielenkiintoisia tuotteita tyynyistä koruihin, vinyylikulhoista tuoleihin! Mikäs siinä oli ostoksia tehtäessä, kun Dj Goatboy soitteli kesäisessä säässä päivään sopivaa musaa ja kahvila Pesulassa sai nauttia vaikka jääkylmän lonkeron.

Tämän viikon stand up räjäytti taas potin, piha oli täydempi kuin koskaan aikaisemmin tänä kesänä. Jape Grönroos toimi tällä kertaa MC:n roolissa ja sai lämmitettyä yleisön nauruherkäksi. Varsinkin tauon jälkeen Japen jutut ei voinut jättää ketään kylmäksi :D

Jape Grönroos

 

 

 

 

 

 

 

 

Riku Sottisen Lieksan kulmilta peräisin oleva huumori upposi myös turkulaisiin kuin kuuma veitsi voihin! Allekirjoittanutkin sai jälleen kerran nauraa vatsansa kipiäksi – että ihan mukava työpäivä.

Riku Sottinen

Illan kruunasi Heli Sutela, jonka showta moni oli tullutkin katsomaan. Myös Kumman kaa -sarjasta tuttu nainen ei pettänyt yleisöään eikä aplodeista ollut tulla loppua! :D

Heli Sutela

Iltahan ei suinkaan tähän vielä päättynyt vaan instrumentaali rockia veivaava turkulainen Kiveskives hyppäsi lavalle stand upien jälkeen. Energiaa pojilla riittää, eikä huumoria tästäkään puuttunut. Juuri esikoisalbuminsa julkaissut yhtye pisteli menemään ainakin biisit Budapest, Varkausvakuutus ja Löylyvalssi.

Kiveskives

Mutta mitäs sitten? Se on jo elokuu ja silti tuntuu ettei kesä ole vielä edes alkanut!? Fortunassa tapahtumia on jäljellä enää 3 (!?) Apua. Joten eiköhän oteta kaikki irti nyt sitten näistä jäljellä olevista tapahtumista! Huomenna kortteliin pörhältää vieraita Virosta, Unkarista, Bosniasta ja Puolasta kun Tanssiva Turku -kansantanssifestivaali vierailee myös meillä. Ryhmillä on säestäjät mukanaan, eli nyt olis mahdollisuus kuulla myös muiden maiden perinteikästä musiikkia! Kello 14.00 siis Fortunaan huomenna lauantaina. Ryhmien jälkeen esiintyy vielä suomalainen Hulla Hó -kansanmusiikkiyhtye!

Ensi keskiviikkona olis luvassa odotettu leffa-ilta Fortuna-korttelissa! Alkuun katsotaan lapsillekin sopiva Rölli ja Metsänhenki ja myöhemmin Turussa kuvattu komedia Hulluna Saraan. Uutta Rölliähän kuvataan juuri nyt Turussa, joten ajankohtainen leffa tuo, vaikkakin on vuodelta 2001. Hulluna Saraan ilmestyi vuonna 2011 ja siinä on myös ulkomaalainen tähtinäyttelijä mukana, mm. Lost sarjastakin tuttu Emile de Ravin! Harvemmin sitä pääsee ulkoilmassa katselemaan leffoja – kannattaa käyttää siis tämäkin tilaisuus hyväksi…Kunhan ei vaan satais vettä…