Hyvä työyhteisö tekee arjestakin erityistä – ensimmäinen vuosi ensihoitajana Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella

Tänään on sunnuntai. Aloitan työvuoroni kello kahdeksalta Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen keskusasemalla Eerikinkadulla. Aikaisen herätyksen tuntee vielä työvaatteita vaihtaessa. Pukuhuoneessa tulee vastaan tuttuja kasvoja, jotka toivottelevat maskin takaa hyvät huomenet. Ennen vuoronvaihtoa ehtii ottamaan kupin kahvia ja vaihtamaan kuulumisia työkavereiden kanssa sekä kuulemaan lähtevältä vuorolta yön tapahtumia. Pieni väsymys ehtii väistyä jo tässä vaiheessa.

Blogitekstin aiheeksi valikoitui tällä kertaa, millaista on työskennellä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella, miten olen viihtynyt täällä sekä miten minut otettiin vastaan työyhteisössä. Pohdin tekstiä kirjoittaessani, mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen, miten töissä viihtyy.

Kuvassa näkyy ambulanssissa työskentelevän ja suojavarusteisiin pukeutuneen ensihoitajan käsi

Hyvässä työyhteisössä kommunikoidaan avoimesti

Itselläni ylivoimaisesti suurin työviihtyvyyteen vaikuttava tekijä on työyhteisö. Työyhteisön merkitys korostuu ensihoitajan työssä, jossa kohdataan erilaisia ihmisiä sekä yllätyksellisiä tilanteita päivittäin. Mielestäni hyvässä työyhteisössä kommunikoidaan avoimesti hankalistakin asioista. Vakavistakin asioista on helpompi puhua huumoria apuna käyttäen.

Aloitin vajaa vuosi sitten ensihoitajan työt Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien minut otettiin vastaan työyhteisössäni positiivisesti. Tulooni oli valmistauduttu hyvin; koin olevani tervetullut koko pelastuslaitoksen työntekijöiden puolesta.

Hyvin nopeasti tunsin kuuluvani työyhteisöön. Esimiehet ovat osaltaan pitäneet huolta viihtymisestäni sekä pärjäämisestä uudessa työpaikassa. He ovat kyselleet, miten olen viihtynyt, sekä huolehtineet pärjäämisestäni kehityskeskustelujen avulla.

Voin todeta viihtyneeni erinomaisesti pelastuslaitoksella. Olen keskustellut myös muiden uusien työntekijöiden kanssa työssä viihtymisestä, enkä selvästikään ole ainoa, jonka kokemukset ovat olleet hyvin myönteiset.

Poikkeusoloissa työyhteisön merkitys kasvaa entisestään

Poikkeusolot ovat vaikuttaneet viimeisen vuoden aikana myös meidän arkeemme. Työyhteisön tuki tällaisissa tilanteissa on merkittävä ja auttaa jaksamaan työssä, joka saattaa aika ajoin olla raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Poikkeusolojen aikana töiden ulkopuolella tapahtuvat kontaktit ovat jääneet aiempaa vähemmälle tapahtumien peruuntumisien sekä rajoitusten myötä. Tämä tarkoittaa minulle ainakin sitä, että työkaverien merkitys kasvaa, sillä muut kontaktit saattavat jäädä vähemmälle.

Potilaiden kohtaamista ei opi kirjoista lukemalla

Vuoden aikana olen oppinut paljon uutta ja kerrannut jo opittua. Harjoittelujen pohjalta olin saanut hyvän kuvan siitä, mitä ensihoitajan työ tulee pitämään sisällään. Jo monta vuotta työtä tehneiltä on oppinut sellaisia tietoja ja taitoja, joita ei koulusta opi. Esimerkiksi potilaiden kohtaamista ei voi oppia kirjoista lukemalla vaan siihen täytyy harjaantua kokemuksien kautta. On myös ollut ilo katsoa kokeneempien työntekijöiden työotetta, jonka myötä itsekin haluaa kehittyä jatkuvasti työssään.

Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviäkin. On etuoikeus tehdä töitä ihmisten kanssa, joita voi kutsua ystäviksi niin töissä kuin työn ulkopuolellakin.

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoitaja Loviisa Saario.

Kuvassa on ensihoitaja ambulanssissa.

Terveisin, Loviisa

”Olen 23-vuotias turkulainen ensihoitaja. Ensihoidon parissa olen ehtinyt työskentelemään reilut neljä vuotta, nyt viimeisimmän vuoden Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella hoitotason ensihoitajana. Vapaa-ajan käytän mielelläni ystävien ja perheen kanssa sekä liikuntaa harrastaen.”

Ensihoitajan päivävuoro Turun keskuspaloasemalla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalvelua kahdellatoista hoitotason ensihoitoyksiköllä Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paraisilla. Ensihoitajat työskentelevät 12 tunnin vuoroissa ympäri vuorokauden. Päivävuoro on klo 08–20 ja yövuoro klo 20–08. Työrytmi on kaikilla sama, kaksi päivä- tai yövuoroa peräkkäin. Näiden välissä vapaita on yhdestä kolmeen.

Tämä kertomus on mielikuvituksen tuotetta, mutta perustuu todellisiin tehtäviin.

Kuvassa on tallista lähdössä oleva ambulanssi

07:43 Saavun työpaikalle ja suuntaan vaihtamaan työvaatteet. Vien eväät jääkaappiin ja siirryn ambulanssihalliin vuoronvaihtoon. Kaikki viisi ensihoitoyksikköä ovat tallissa. Tänään olen ambulanssissa EVS1211, työparinani hoitotason ensihoitaja Heikki Koro.

07:52 Kaikki päivävuoron työntekijät ovat saapuneet alas vuoronvaihtoon, ja lääkintäesimies aloittaa jakamalla ensihoitajat yksiköihin. Sairaslomien vuoksi pari ensihoitajaa siirretään toisille asemille ja yhteen ambulanssiin tulee palomies paikkaamaan puuttuvaa ensihoitajaa. Myös muutama opiskelija on työvuorossa, ja heille jokaiselle on osoitettu ohjaava ensihoitaja.

07:54 Yövuoro on poistunut ja esimies jatkaa kertomalla vapaiden aikana tulleita uusia ohjeita. Kesken käskynjaon, ennen kuin varsinainen työaika on edes alkanut, yksikölleni tulee ensimmäinen hälytys. Tehtäväkoodi on 790B, hätäpuhelun alussa kiireelliseksi arvioitu tehtävä, ja hätäpuhelu on edelleen kesken. Tässä kohtaa emme siis vielä tiedä, mikä meitä odottaa.

07:55 Työvuoron alussa tarkastamme aina ambulanssin varusteet ja hoitovälineet. Nyt emme kuitenkaan ehdi tarkastaa autoa, sillä tehtävän B-kiireellisyys tarkoittaa, että matkalla pitää olla 90 sekunnissa. Osoite on tuttu ja lähellä keskustaa, matkaa on navigaattorin mukaan 4,2 km.

07:56 Ajamme paloaseman pihan portista ulos pahimpaan aamuruuhkaan hälytysvalot ja sireeni päälle kytkettyinä. Pysymme keskimmäisellä kaistalla, annamme edessä oleville autoille mahdollisuuden väistää ja jatkamme hälytysajoa erityistä varovaisuutta noudattaen. Pian ensimmäiset liikennevalot vaihtuvat vihreäksi ja edessä olevilla autoilijoilla on paremmin tilaa antaa kaista vapaaksi.

07:57 Virve-puhelimeen piippaa tarkennusviesti, ja uusi tehtäväkoodi on 700A, eloton potilas. Tehtävälle liittyvät myös ensihoidon kenttäjohtoyksikkö sekä lääkäriyksikkö FinnHems 20. Lääkäriyksikkö liikkuu yleensä helikopterilla, mutta koska tehtävä on Turun keskustassa, lähtee yksikkö tehtävälle autolla.

07:58 Hätäkeskus antaa tehtävästä lisätietoja:

– Iäkäs mies soittaa. Mies on hätääntynyt eikä osaa antaa selkeitä tietoja tapahtumista. Hän on löytänyt vaimonsa vessasta elottomana. Mies ei pysty kääntämään potilasta selälleen eikä aloittamaan elvytystä.

08:04 Saavumme kohteeseen ja puemme vaadittavat infektiosuojavarusteet. Otamme mukaan molemmat reput ja monitoridefibrillaattorin. Kohdeasunto sijaitsee alimmassa kerroksessa, ja ovi asuntoon on auki. Mies tulee ensihoitajia vastaan ja kertoo vaimon olevan asunnon toisessa päässä, makuuhuoneen vessassa. Siirrämme potilaan hätäsiirtona makuuhuoneen puolelle, missä on paremmin tilaa aloittaa elvytys. Siirron aikana selvitämme mieheltä edeltäviä tapahtumia.

Samalla kun asetamme sydäniskurin elvytyselektrodeja potilaan rintakehälle, mies kertoo puolisonsa menneen vessaan puoli tuntia sitten kesken aamupalan huonovointisuuden vuoksi. Mies oli syönyt aamupalansa, lukenut lehden loppuun ja lähtenyt katsomaan vaimoaan, joka ei vastannut huuteluun.

08:05 Monitorilla rytminä on asystole, eli sydämessä ei ole enää sähköistä toimintaa. Näillä tiedoilla elvytystä ei alueellisen hoito-ohjeen mukaan aloiteta, sillä potilaan löytämisen viive on pitkä ja ennuste huono.

08:06 Perumme muut matkalla olevat yksiköt ja seuraamme potilaan sydämen rytmiä vielä seuraavat kymmenen minuuttia. Koska potilas on menehtynyt kotonaan, pyydämme hätäkeskusta lisäämään tehtävälle myös poliisipartion. Poliisi suorittaa tapahtumapaikalla omat tutkimuksensa ja järjestää hautaustoimiston kautta vainajan kuljetuksen. Ohjaamme miehen istumaan keittiön puolelle ja kerromme, että hänen vaimonsa on menehtynyt.

08:10 Keskustelemme miehen kanssa ja vastaamme häntä askarruttaviin kysymyksiin. Mies haluaa soittaa tyttären paikalle tuekseen. Hätäkeskus ilmoittaa, että poliisipartio on matkalla.

08:16 Suljemme monitorin ja jätämme käyttämämme hoitovälineet paikalleen. Miehen toiveesta peittelemme vaimon peitolla.

08:30 Poliisi saapuu kohteeseen. Kerromme tapahtumista ja annamme tiedot potilaasta. Tytär saapuu paikalle juuri kun olemme saaneet omat kirjauksemme tehtyä. Kerromme osanottomme tyttärelle, joka lupaa jäädä isänsä luokse täksi päiväksi. Mies halaa vielä molempia ensihoitajia ja kiittää osanotoista. Poliisi jää kohteeseen odottamaan hautausurakoitsijaa.

08:35 Kannamme hoitovälineet ambulanssiin ja palaamme asemalle. Matkalla asemalle puhumme työparin kanssa tehtävän läpi.

09:10 Olemme päässeet asemalle täydentämään hoitovälineet ja samalla saamme tarkastettua auton. Siirrymme keittiöön aamupalalle.

09:20 Juuri kun aamupala on saatu pikaisesti syötyä, piippaa Virveen seuraava tehtävä. Tehtävä on 745D, kiireetön kaatumistehtävä. Vanhempi rouva on kaatunut kotonaan, ja kotihoito ei saa häntä omin avuin nostettua.

Työpäivää on jäljellä vielä 10 tuntia ja 40 minuuttia.

Päivän aikana yksikkö suorittaa yhdeksän ensihoitotehtävää. Kolme potilasta kuljetetaan sairaalaan. Yksi potilaista kuljetetaan sairaalaan kiireellisesti, kyseessä on pienen lapsen vakava allerginen reaktio.

Kahden potilaan kohdalla ei ole kiireellistä hoidon tarvetta, mutta lisätutkimukset sairaalassa ovat paikallaan. Tällaisissa tilanteissa potilaalle soitetaan Kela-taksi, joka kuljettaa potilaan päivystykseen, tarvittaessa pyörätuolilla. Ambulanssi kuljettaa potilaan sairaalaan, jos potilas ensihoitajien arvion mukaan tarvitsee matkan aikana hoitoa tai seurantaa.

Kolmen potilaan kohdalla tilanne ei edellytä jatkotoimia sairaalassa. Nämä potilaat jäävät ensihoidon arvion ja tutkimusten perusteella kotiin.

Työpäivä venyy klo 21 asti ja seuraavan päivävuoron alkuun on aikaa 11 tuntia.

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoidossa työskentelevä Janina Etu-Anttila. Blogin kirjoittamiseen osallistui myös ensihoitaja Heikki Koro.

Kuvassa on Janina Etu-Anttila

Terveisin, Janina

Olen 24-vuotias turkulaistunut perustason ensihoitaja. Olen työskennellyt Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella keväästä 2017 asti. Lähihoitajaksi/perustason ensihoitajaksi olen valmistunut v. 2016. Olen työskennellyt vanhusten parissa useammassa työpaikassa, kehitysvammaisista on kertynyt työkokemusta ennen ensihoitajan työtä ja muutama kesä on aikanaan mennyt hautausurakoitsijan työtä tehdessä. Nämä kaikki työt koin erittäin mieluisina. Jokin kuitenkin veti ensihoitoon, missä kohtaan haasteita ja työssä täytyy kehittyä koko ajan. Tähän mennessä ei ole ollut kahta samanlaista päivää. Lisäksi olen pelastuslaitoksen someryhmässä, joten joidenkin kuvien/videoiden takaa löytyy allekirjoittanut. Vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lenkkeillen, kavereiden kanssa ja koiraa ulkoiluttaessa. Kesäisin minut voi bongata melko varmasti pyöräilemästä, rannalta tai puolimaratonia juoksemasta.”

Kun ensihoitaja sairastuu

Sairastuminen tai vammautuminen on aina kriisi. Se etenee alkujärkytyksestä tunnemyrskyn kautta hyväksymiseen. Matka asian hyväksymiseen on pitkä ja vaatii mieleltä, keholta ja ympäristöltä voimia, ymmärrystä ja tukea.

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Vuodessa sairastuu n. 30 000 ihmistä. Heistä kaksi kolmasosaa paranee. Matka paranemiseen on yksilöllinen ja hoidot tapauskohtaisia. Syöpää hoidetaan yleisimmin sytostaattihoidoilla, sädettämällä tai leikkaamalla, joskus näiden yhdistelmillä.

Toisinaan taudinkuva on edennyt jo hyvin pitkälle tai hoidot eivät auta, jolloin päädytään saattohoitoon. Saattohoidon tarkoituksena on kivun hoito ja elämänlaadun ylläpito, ihmisen arvokkuuden ja arvostuksen säilyttäminen viimeiseen hengenvetoon asti.

Oma matkani alkoi ristiriitaisissa tunnelmissa. Tiesin, mitä odottaa, mutta en hyväksynyt odotuksen lopputulosta ennen varmaa tietoa. Varman tiedon syövästä sain työvuoron aikana.

Tummasävyisessä kuvassa nainen on haudannut kasvot käsiinsä.

Työyhteisön kesken asiasta puhuttiin suoraan ja saamani tuki oli korvaamatonta.

Syöpä vei toimintakyvyn matalammaksi ja jäin sairausloman kautta pois työpaikasta, josta olin lapsesta asti haaveillut. Jossa viihdyin. Työstä, jota rakastin. Tunsin menettäneeni terveyteni, itseni ja kaiken merkityksellisen tämän mukana. Perhe ja tukiverkko kuitenkin säilyivät.

Muutin toiseen kaupunkiin, jossa hoitojonot olivat lyhyemmät. Leikkaus tehtiin marraskuussa. Toipuminen saattoi alkaa ja arki ilman jatkuvaa, lamaannuttavaa kipua ja väsymystä odotti.

Hoito ja kuntoutuminen on ollut pitkä ja silmiä avaava prosessi. Vaihdoin työpaikan lisäksi työnkuvaa kuntoutumisen ajaksi. Päivystyksessä työskentely on ollut ammatillisesti kehittävää ja antanut paljon uutta evästä ensihoidon maailmaan vietäväksi.

Syöpä on sairaus, joka vie vuosittain monia meille niin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Joka on jo sanana ruma ja pelottava ja imaisee kohti tuntematonta, epävarmaa sekä ahdistavaa tulevaisuutta. Tulevaisuudessakin on kuitenkin myös aina valopilkkunsa. Pidetään niistä kiinni ja tuetaan toinen toistamme taistelussa. Oman syöpävuoteni aikana olen menettänyt syövälle kaksi läheistäni. Minä kuitenkin olen selvinnyt taistelusta toistaiseksi voittajana. Mutta en yksin, vaan mukanani perheeni, ystäväni ja korvaamattoman upea työyhteisö Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella, jolle olen äärettömän kiitollinen.

Kiitos teille kaikille ihan joka hetkestä kanssanne ja hyvää jatkoa!

Tällä kertaa blogitekstin on kirjoittanut Ida Pennanen, joka työskenteli aiemmin Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella ensihoitajana. Blogistamme löytyy runsaasti Idan aiempia tekstejä luettavaksi.

Kiireetön joulu tuo turvallisuutta

Kinkku tirisee uunissa ja kattilassa porisee puuro. Kuusi on koristeltu ja kuusen valot valaisevat kauniisti olohuoneen. Kynttilä luo tunnelmaa ikkunalla ja lapset leikkivät kiltisti. Sauna lämpiää ja kodissa on odottava lämmin tunnelma. Eletään monien lempiaikaa eli joulua. Varsinkin näin koronan koettelemana vuonna ihmiset odottavat joulun tuloa ja yhdessä vietettyä aikaa. Monelle vetäytyminen omaan kotiin perheen kanssa on henkireikä varsinkin tällaisen vuoden jälkeen. Mutta mutta… joulukuu on pelastuslaitoksen kannalta harmittavan kiireistä aikaa. Joulukuussa tapahtuu 25 % niistä tulipaloista, jotka lähtevät kynttilöistä koko vuonna. Eli yhden kuukauden aikana tapahtuu neljäsosa niistä koko vuoden tulipaloista, joiden alkusyynä on kynttilä. Lukua voi pitää korkeana, kun ottaa huomioon, että omalla toiminnalla nämä palot voitaisiin estää. Myös tulisijojen käytöstä johtuvat palot näkyvät piikkinä tilastoissa joulun aikaan.

Mitä sitten voisi tehdä, ettei jouluna tarvitse katsella sinivilkkuja omassa pihassa? Parhaiten ehkä asiaan pääsee käsiksi, kun ajattelee kodin turvallisuutta ketjuna, joka alkaa ennakoimisesta, jatkuu varautumisella ja päättyy toimintaan onnettomuustilanteessa.

kuvassa on kynttilä ja taustalla joulukuusi
Lue loppuun