Ihmisiä töissä

Palomiehet ja ensihoitajat ovat ihmisiä. Siinä mielessä he ovat monesta muusta ryhmästä poikkeavassa asemassa, että heidän työhönsä kuuluu vaihtelevalla säännöllisyydellä, mutta jatkuvana ja pysyvänä ”uhkana” muiden ihmisten hädän, kivun, tuskan ja kuoleman kohtaaminen. Työkaverimme Jussi on muutama vuosi sitten kirjoittanut aiheesta hienosti, tämä teksti toimikoon siihen jatko-osana valottaen vähän defusingin eli purkuistuntojen taustaa.

Muiden ihmisten kärsimysten konkreettinen näkeminen kuuluu meillä työnkuvaan. Alalle hakeutuneet ovat lähtökohtaisesti kokeneet pystyvänsä työskentelemään sellaisessa toimenkuvassa ja alalla pitempään pysyneet todennäköisesti myös pystyvät. Perustyöarkeen kuuluvat ikävät asiat ja tapahtumat osataan käsitellä joko yksin tai työyhteisön tuella. Ne käsitellään muun päivittäisen toiminnan ohella epävirallisesti tai tarvittaessa hiukan hallitummin purkuistunnoissa.

Kuva: Arto Väätti/ Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Purkuistuntoja voidaan pitää myös sopimuspalokuntalaisille

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella purkuistuntoja on pidetty noin 15 vuoden ajan, ja käytäntö on jo vakiinnuttanut asemansa. Paitsi pelastuslaitoksen päätoimiselle henkilöstölle, myös sopimuspalokuntalaisille pidetään tarvittaessa purkuistuntoja. Teemme myös yhteistyötä muun muassa Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen kanssa ja tarpeen tullen, lähinnä poikkeustilanteissa, on sovittu yhteistyöstä myös ympäröivien pelastuslaitosten sekä yhteistyöviranomaisten kesken.

Ensihoito- ja pelastushenkilöstöä suojelevat työyhteisön tuen ohella muun muassa koulutus, ammatillisuus ja kokemus. Alalle tulee kuitenkin jatkuvasti uusia työntekijöitä, joilla tuota suojaa ei vielä ole. Alan opiskelijoitakin on mukana jatkuvasti. On myös hyvä muistaa, että sopimuspalokuntalaisista suurin osa ei ole samassa mielessä pelastusalan ammattilaisia, mutta toimintamallista johtuen he silti kohtaavat uhreina todennäköisemmin jonkun itselle tutun tai läheisen. Työ kun tehdään lähtökohtaisesti aina kotinurkilla.

Henkinen kuormitus kuuluu työnkuvaan, mutta sitä on voitava purkaa

Pyrimme tietoisesti pitämään purkutilaisuuksien järjestämiskynnyksen matalana. Vai kuuluisiko kaikki vain kestää, koska se on osa valittua työtä? Entinen koulukaveri, perheellinen mies, löytyy kuolleena. Nuori äiti ja vauva ovat murjoutuneet rattijuopon yliajamana. Valmistujaisia juhliva nuorisojoukko on menehtynyt tulipalossa. Olet vieressä, kun tiukasti puristuksissa oleva liikenneonnettomuuden uhri on ensin hereillä, mutta hiipuu vähitellen ja kuolee, kun tarpeeksi nopea irrotus ei ole mahdollista. Kuulet hänen viimeiset tietoiset sanansa, kun hän pyytää välittämään terveiset perheelleen. Saisiko tuntua missään? Päinvastoin, kuuluu tuntua. Täytyy tuntua. Et ole ihminen, jos mikään noista tilanteista ei tunnu pahalta.

Jotta pelastus- ja ensihoitoalan työtä voi tehdä, täytyy pystyä olemaan ihminen toiselle ihmiselle, uhrille ja potilaalle. Henkisesti kuormittavia työtehtäviä tulee väistämättä ja välillä useita peräkkäin, mikä aiheuttaa yllättävää lisätaakkaa. Kuormittavaa voi olla myös se, kun näkee toistuvasti resurssien olevan riittämättömät eikä apua voida tarjota niin nopeasti ja tasapuolisesti kuin haluaisi. Henkinen kuormitus kuuluu selvästi työnkuvaan, mutta olennaista on, että sen määrää hallitaan ja tarvittaessa hallitusti puretaan.

Henkinenkin työsuojelu kuuluu työnantajan lakisääteisiin velvollisuuksiin. Se on siten nähtävä jokaisen auttajan oikeutena, mutta jokaisella on myös velvollisuus tarvittaessa pyytää apua itselle tai työkaverille. Se, miten asia sitten väistämättä kääntyy jokaisen potilaan ja uhrin eduksi on tässä: Vain sekä fyysisesti että henkisesti hyvinvoiva ensihoitaja tai pelastaja pystyy antamaan 100% osaamistaan ja ammattitaitoaan silloin, kun sitä tarvitaan. Ja siihen on jokaisella autettavalla oikeus. Siksi me olemme ylipäätään olemassa ja jatkuvassa valmiudessa.

Terveisin, Markku

 

 

Tutustu Markkuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.