Älä ole Pöhkö

Olen useamman vuoden katsellut erilaisten juhlapäivien menoa ambulanssista käsin. Tällöin olen oppinut tunnistamaan juhlijoista ihmeellisen ilmiön. Se ilmiö on nimeltään pöhköys! Pöhköys on sellainen vaiva, joka iskee meihin fiksuihin suomalaisiin silloin, kun on aika todella irrotella. Silloin tavallinen suomalainen tuntuu nauttivan elämästä jopa liiaksi, minkä vuoksi päivä on pelastustoimen, ensihoidon, poliisin ja päivystyksen kannalta todella kiireistä aikaa. Tämä pöhköys saa ihmiset käyttäytymään todella edesvastuuttomasti ja vailla huolta huomisesta. Silloin jos joskus on suuri vaara siitä, että vietettävät juhlat jäävät pöhköyteen sairastuneen ihmisen viimeisiksi juhliksi. Nyt kun edessä on taas uudenvuodenaatto, tämä pöhköilyjuhlien yksi kuninkaista, on aika esitellä muutamia erilaisia Pöhköjä.

Liikaa viinaa -pöhkö on suuressa vaarassa joutua tapaturman tai väkivallanteon uhriksi.

Liikaa viinaa -pöhkö on suuressa vaarassa joutua tapaturman tai väkivallanteon uhriksi.

Liikaa viinaa -pöhkö: tämä pöhkölaji ei ymmärrä juhlimisen merkitystä, vaan hänellä on yksi ainoa tavoite. Tämä tavoite on saada pää jäädyksiin. Tähän tavoitteeseen päästäkseen Pöhkö aloittaa viinan juomisen heti arkikahleiden murruttua ja jatkaa sitä aina siihen asti, kunnes ambulanssi, poliisi tai uni korjaa. Tällainen Pöhkö on suuressa vaarassa joutua tapaturman tai väkivallanteon uhriksi. Pöhkö ei sitä kuitenkaan itse taida ymmärtää, ja siksi läheisten kannattaa huomauttaa tämän kaltaiseen pöhköyteen syyllistyneelle, että liika on liikaa ja vettä olisi hyvä juoda väliin. On jopa sanottu, että jos Liikaa viinaa -pöhkö kuolisi sukupuuttoon, ambulansseja ja poliiseja voitaisiin vähentää runsaasti. Sen verran kuormittava on tämä Pöhkö. Eikä tämä Pöhkö suinkaan vaaranna vain itseään, sillä yleensä Liikaa viinaa -pöhkö saa keskellä yötä oivalluksen valmistaa ruokaa. Tällöin hellanlevyt ja uunit jäävät helposti päälle, ja pelastustoimen on puututtava tähän vaaralliseen ruoanlaittoon. Tätä Pöhkö esiintyy koko maassa ja vuodenajasta riippumatta.

Maailmankuningaspöhkö: tälle lajityypille tyypillistä käytöstä on toisten ihmisten unohtaminen. Tällainen maailmankuningaspöhkö on yleensä kovaääninen ja hakeutuu mielellään suurempaan seurueeseen, jotta saisi hyväksyntää omalle pöhköydelleen. Hyväksyntää hakiessaan maailmankuningas tekee mitä pöhköimpiä ja ajattelemattomimpia temppuja. Varsinkin uutenavuotena tämä pöhkö saattaa ampua ilotulitteita vastoin ohjeita väkijoukossa, kerrostalon parvekkeella tai jopa liikkuvan auton ikkunasta. Ja jos hän selviää näistä, saattaa hän jossain kohtaa iltaa pyrkiä mittelemään paremmuudestaan muiden pöhköjen kanssa. Tällöin hän ajautuu tappeluun ja nyrkkien viuhuessa saattaa joutua itse ensihoidon ja poliisin asiakkaaksi. Jos maailmankuningaspöhkö joutuukin ensihoidon tai muiden toimijoiden asiakkaaksi, hän saattaa käyttäytyä uhmakkaasti ja ylimielisesti. Tällaisen Pöhkön ja Liikaa viinaa -pöhkön kombinaatiot ovat kaiken vaarallisimpia ja kovin yleisiä, eikä ole mitenkään tavatonta, että näitä yhdistelmiä tapaa liikenteessä autonratista. Tällöin Pöhköstä voidaan käyttää nimitystä Ylipöhkö.

Jossain murteissa Pöhköjä kutsutaan myös Urpoiksi.

Jossain murteissa Pöhköjä kutsutaan myös Urpoiksi.

Ilotulitepöhkö on todella vaarallinen ja vain uutena vuotena esiintyvä Pöhkö. Tämä Pöhkö vähät välittää ilotulitteiden ohjeista tai muiden turvallisuudesta. Tällainen Pöhkö ammuskelee ilotulitteensa ilman suojalaseja ja jättää ilotuliteroskansa niille sijoilleen. Ilotulitepöhkölläkin saattaa olla piirteitä Liikaa viinaa -pöhköstä, jolloin Ilotulitepöhkö on vielä kaiken kukkuraksi kännissä. Suojalaseja ei tietenkään tämän sorttinen Pöhkö käytä ja kellonajoistakaan hän ei välitä. Hän ampuu ilotulitteensa jopa niin vaarallisesti, että muiden turvallisuus on uhattuna ja tulipalojen syttymisen mahdollisuus on suurta. Nämä Pöhköt ovat niitä pöhköjä, joiden ei tulisi koskaan edes ostaa ilotulitteita, mutta silti ne jostain syystä niitä käsiinsä haalivat. Eivätkä valitettavasti kaikki tavatut Ilotulitepöhköt ole suinkaan täysi-ikäisiä, sillä joku Ylipöhkö tai Suurpöhkö on mennyt luovuttamaan ilotulitteita alaikäisille ja sillä tavalla mahdollistanut pöhköilyn.

Tässä nyt vain muutamia esimerkkejä siitä, millaisiin Pöhköihin me yleensä törmäämme. Nyt esitänkin pyynnön Teille kaikille:

Älä ole Pöhkö, vaan nauti juhlista kohtuudella, turvallisuus ja kanssaihmiset huomioiden!

Hyvää ja turvallista uutta vuotta!

Terveisin, Harri

Terveisin, Harri

 

 

 

 

Tutustu Harriin

One thought on “Älä ole Pöhkö

  1. Hei Harri!
    Kiitos hyvästä artikkelista! Itse säälin eläimiä ja jo siksikin jätän raketit ostamatta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*