Alueellinen riskiarvio – työtä, jolla on tarkoitus?

Vuonna 2015 Euroopan unioni velvoitti kaikki jäsenmaat tekemään valtiokohtaisesti arvion riskeistä, jotka saattavat aiheuttaa tarpeen kansainväliseen avunpyyntöön. Riskiarvio on päivitettävä kolmen vuoden välein, ja tämän vuoden päivitykseen halusi sisäministeriö ottaa mukaan edellistä enemmän alueellista näkökulmaa. Ensisijaisesti työstä ovat vastuussa aluehallintovirastot ja pelastuslaitokset (pelastuslaitoksen edustajana allekirjoittanutkin on asiaan sotkeutunut), mutta luonnollisesti näkemystä tarvitaan muiltakin toimijoilta, kuten nyt vaikkapa sairaanhoitopiireiltä ja rajaviranomaiselta. Työmme voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan, joista ensimmäinen on alueellisten uhkien tunnistaminen ja toinen kyseisten uhkien aiheuttamien riskien arvioiminen. Tässä yhteydessä riski koostuu kahdesta tekijästä, jotka ovat seuraukset (ihmisiin kohdistuvat, taloudelliset, ympäristö) ja uhkan todennäköisyys. Kumpaakin tekijää arvioidaan viisiportaisella asteikolla ja tekijöiden tulo muodostaa riskiluvun. Mitä suurempi luku, sen suurempi riski.

Arvio vai arvaus?

On tietenkin varsin järkeenkäypää kyseenalaistaa se, voidaanko elämäämme kohdistuvat riskit yksinkertaistaa 5×5-ruudukkoon. Kykenemmekö sijoittamaan tunnistamamme riskit oikein kahdelle akselille? Osaammeko ylipäänsä tunnistaa uhkiksi oikeat tapahtumat vai jääkö tarkastelumme ulkopuolelle liuta kehityskulkuja, jotka eivät kerta kaikkiaan juolahda kenenkään mieleen, mutta joilla on kyky pilata tehokkaasti meidän kaikkien päivä? Menemättä tässä sen kummemmin yksityiskohtiin on vastaus mielestäni kaikkiin kolmeen kysymykseen kielteinen. Koska muodollinen opiskeluni filosofian parissa on jäänyt yhteen (1) toistakymmentä vuotta sitten arvosanalla kuusi (6) suoritettuun lukiokurssiin, joka sekään ei sisältänyt tietoteoriaa, koetan avata näkemystäni seuraavassa käytännön esimerkillä resursseista.

Riskiarviossa pohjimmiltaan pyritään ennustamaan tulevaisuutta muutaman vaihtelevasti koulutetun ja vielä vaihtelevammin palvelusvuosia kartuttaneen virkamiehen voimin niin sanotusti oman toiminnan ohessa. Toinen, täysin erilaisilla paukuilla varustettu ennustamisen haara on meteorologia. Ennen kuin ilmatieteilijä pääsee iltauutisten yhteydessä kertomaan meille huomisen sään, on menneitä ilmiöitä pitänyt havainnoida muun muassa sääsatelliiteilla ja -tutkilla sekä kerättyjä tietoja käsitellä supertietokoneilla. Kaikista tyyriistä vehkeistä ja vuosikymmenten akateemisesta tutkimuksesta huolimatta aikaikkunan suurentuessa monimutkaistuvat myös mahdolliset tapahtumaketjut, jolloin ensi viikolle laadittu sääennuste saattaa olla jo huomattavan epävarma. Meillä riskiarvion seuraava päivitys on kolmen vuoden päässä. Arvion voisi näin ollen sanoa olevan lähempänä arvausta.

Onko riskiarvion tekeminen siis turhaa työtä? Tulisiko arvio jättää täysin tekemättä vai laatia nykyistä syvällisempänä ja mittavampana esityksenä? Riippuu kuinka asian haluaa nähdä. Ei se mitta, vaan miten sitä käyttää.

Riskiarvion ei pidä luulla olevan kojelaudalta täsmällisesti (tai hanslankarin penkiltä vähemmän täsmällisesti) neuvoja antava navigaattori, vaan vertautuu ajatuksissani mieluummin islantilaisissa saagoissa mainittuun aurinkokiveen, joka auttoi sen aikaisia purjehtijoita löytämään likimain oikean kurssin sumussakin. Valmiista riskiarviosta huolimatta, tai ehkä erityisesti juuri sen takia, on toimintaympäristöä tarkkailtava vielä tunnistamattomien riskikarikoiden – siis niiden, jotka eivät vielä ole juolahtaneet kenenkään mieleen – varalta. Loppu on sitten kiinni siitä, millä toimenpiteillä oikeaan suuntaan päästään varsinaisesti purjehtimaan.

Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa palotarkastaja Ville Koitto.

Terveisin, Ville Koitto

”Työnantajasta huolimatta kirjoittajan maakuntaidentiteetti on vahvasti satakuntalainen. Läheiset pitävät mielenkiinnon suuntautumista varautumiseen epäilyttävänä, esimies suotavana. Harrastuksiin kuuluu lukeminen ja autolaulanta, jossa kirjoittaja kokee kuuluvansa kantatie 41:n parhaimmistoon. Nauttii kahvinsa mieluiten mustana valkoisesta posliinikupista, jonka alla pitää olla tassi näön vuoksi.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*