Loppukevät ja alkukesä ovat aikaa, jolloin ihmisiä valmistuu kouluista ja oppilaitoksista ja seuraava erä innokkaita valmistautuu pääsykokeisiin haaveammatti mielessään. Tänäkin keväänä sain ilolla seurata monen ystäväni ja tuttavani valmistumista erilaisiin ammatteihin ja samalla jälleen tiedostaa sen, kuinka erilaisia lahjoja omaavia ihmisiä ympärilläni onkaan. Useat ystäväni ovat aloilla, joita arvostan suuresti ja joiden työtä pidän erittäin tärkeänä ja merkittävänä. On huojentavaa huomata, että ihmiset ovat äärettömän kiinnostuneita todella erilaisista asioista, jolloin jokaiselle alalle löytyy ammattitaitoisia ja motivoituneita työntekijöitä. Tätä yhteiskuntaa kun ei vaan pysty pyörittämään ainoastaan samoista asioista tietävät ja kiinnostuneet henkilöt.
Ammattimme on usein meitä suuresti määrittelevä asia. Uusiin ihmisiin tutustuessamme toisen ammatti on tiedonjanolistamme kärkipäässä ja usein koemme toisen työn ja työpaikan kertovan meille paljon keskustelukumppanistamme. Kun vastaan olevani ensihoitaja, lähes poikkeuksetta kysyjä esittää useita lisäkysymyksiä ja kommentteja liittyen työni luonteeseen ja ennakoimattomuuteen. Koko kyselytulva kiteytyy useimmiten fraasiin: ”Miten sä pystyt tekemään tota työtä?” Sama kysymys tulee itselleni mieleen keskustellessani esimerkiksi erityisopettajan, insinöörin tai kemistin kanssa. Onneksi tosiaan meitä on moneksi ja kiinnostuksemme sekä ammattitaitomme ovat laaja-alaisesti levittäytyneet eri aloille.
Ensihoito on kieltämättä haastava työympäristö. Menemme vuorokaudenajasta riippumatta meille entuudestaan tuntemattomiin kohteisiin ja usein varsin hatarien esitietojen perusteella. Emme voi koskaan olla varmoja siitä, mitä kohteessa todellisuudessa on vastassa. Useimmat tehtävät hoituvat ilman ongelmia ja hyvässä yhteisymmärryksessä potilaan ja tämän omaisten kanssa, mutta mukaan mahtuu myös tehtäviä, jotka eivät sujukaan niin nätisti.
”Sä oot niin nuori, että et mistään edes mitään tiedä.”
”Tekis mieli hakata teidät molemmat.”
”Nyt ette kysele tai tutki mitään, mä haluan vain kyydin sairaalaan.”
”Jos te ette tee niin kuin mä sanon, mä teen teistä valituksen ja järjestän teille potkut.”
Kuinka monen muun alan asiakkaat alkavat hyvinkin verbaalisen lahjakkaasti haistattelemaan ja uhkailemaan, kun ainoa tavoitteesi on auttaa? Onko omalla alallasi jatkuva väkivallan ja uhkatilanteiden mahdollisuus? Kovin usein ei kuulla asiakkaiden riehuneen ja häiriökäyttäytyneen esimerkiksi pankissa, kampaamossa, autohuollossa tai ravintolassa ilman, että siihen puututtaisiin nopeasti ja huonokäytöksinen henkilö poistettaisiin tilasta.
Ajoittain tuntuu, että terveydenhuollon asiakkaat kokevat omat mielenilmauksensa sekä tunteenpurkauksensa sallituiksi ja oikeutetuiksi ja että henkilökunnan täytyy vain hiljaisesti hyväksyä kyseiset tilanteet, vaikka riehujan mahdolliset lyönnit ja potkut eivät kaukaa ohi menneetkään. Ymmärrän toki työmme erilaisen luonteen verrattuna muihin aloihin. Jos on hädissään oman tai toisen terveydentilan puolesta, ei välttämättä pysty säätelemään kaikkia omia tunteitaan. Lisämausteita tuo tilanteeseen liittyvien henkilöiden mahdollinen päihtymystila. Jos kuitenkin tilannepaikalle on koettu tarvittavan ensihoitajia, teemme mielellämme työmme omasta ammattitaidostamme ja tiedoistamme käsin auttaaksemme parhaiten ja tarkoituksenmukaisimmin keinoin. Ensihoidon ammattilaisten toimintatavat tai hoito-ohjeet eivät välttämättä ole tuttuja kaikille asiakkaille, jolloin väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa. Toimintamme tarkoitus on kuitenkin aina toimia potilaan parhaaksi.
Hoitoalasta puhutaan usein kutsumusammattina. Työn kiireisyydestä, kuormittavuudesta tai palkasta ei saisi puhua, sillä itsehän on kutsumuksensa perässä hakeutunut kyseiselle alalle. Myönnän, että kyllä se jonkinlaista kutsumusta vaatii, että hakeutuu epäsäännölliseen ja kiireiseen vuorotyöhön, jota itse pitää tärkeänä, mutta jota rajustikin arvostellaan. Kaikesta huolimatta mekin olemme vain tavallisia ihmisiä. Työvaatteiden taakse kätkeytyy henkilöitä, jotka ovat paljon muutakin kuin hoitajia. Hoitaja on meidän nimike töissä, mutta vapaa-ajalla olemme normaaleja ihmisiä: sisaruksia, puolisoja, vanhempia.
Kukaan meistä ei pysty omaksumaan kaikkea olemassa olevaa tietoa, joten normaalista arjesta on mahdotonta selvitä ilman eri alojen ammattilaisten apua tai palveluja. Jos meillä itsellämme ei ole arvostelemamme ammatin pätevyyttä, on mahdollista, että kyseiselle alalle koulutuksen saanut henkilö tietää omasta alastaan rahtusen arvostelijaa enemmän. Jokainen saisikin olla nöyrästi ammattiylpeä omasta puolestaan ja normaaleja käytöstapoja unohtamatta luottaa myös toisten osaamiseen.
Eeva-Leea Kaukinen
