Työssämme kohtaamme ihmisten lisäksi heidän ympäristönsä. Pääsemme usein heille tärkeimpään ja turvallisimpaan paikkaan, heidän kotiinsa. Kotonaan ihminen usein tuntee olonsa luontevaksi. Kotona ollaan tutussa ympäristössä, omien rutiinien ja luomamme idyllin keskellä. Kotona kukaan ei tule henkilökohtaiseen tilaamme, ellemme heitä itse sinne hyväksy ja päästä. Turvallisuuden tunne on vahva.
Turvallisuus on myös iso osa työtämme. Turvallisuus työssämme tarkoittaa ehjiä ja puhtaita työvaatteita, sillä emme halua tuoda ihmisten koteihin likaa ja sairaudenaiheuttajia. Rokotusten kautta suojaamme sekä itseämme että potilaitamme. Pitämällä työtilamme eli ambulanssin sekä työvälineet siisteinä ja siivoamalla tehtävien välissä katkaisemme infektioreitit seuraavaan kohtaamaamme potilaaseen. Hoidamme usein ihmisiä, joiden vastustuskyky on alentunut – iäkkäitä, lapsia ja perussairauden omaavia. Tällöin hyvän hygienian merkitys korostuu. Potilasturvallisuudesta huolehtiminen tällä tavoin on myös välittämistä, arvost
usta.
Anna työrauha, älä kuvaa potilaita
Turvallisuuteen työpaikalla kuuluu myös työtilamme arvostaminen. Tämä korostuu julkisella paikalla – pidämme tärkeänä sitä tilaa, jossa teemme työmme. Kaupassa käydessä en ole nähnyt kenenkään kulkevan kassan taakse asioidessaan. En myöskään ole nähnyt kenenkään yksittäisen ihmisen kuvaavan ostoksiani tai maksutapahtumaa. Ne ovat henkilökohtaisia tilanteita, joita ei tuoda ilmi julkisuuteen. Samalla tavalla toivomme saavamme työrauhan, koska työtämme mekin teemme.
Asiointi kanssamme on salassapitovelvollisuuden alaista. Tämä tarkoittaa, ettei potilaan identiteetistä tai terveydentilasta tai hänen ympäristöstään saa meidän toimestamme antaa tietoja ulkopuolisille. Kohtaamamme ihmiset päästävät meidät lähelleen. Heillä tulee kuitenkin olla oikeus valita, keitä he haluavat päästää henkilökohtaiseen tilaansa. Miksi potilaidemme henkilökohtaista tilaa loukataan kuvaamalla julkisilla paikoilla ja tulemalla työtilaamme, jonka tarvitsemme ennen ambulanssiin siirtymistä?
Osansa tähän tuovat myös media sekä sosiaalinen media, jotka ovat sulautuneet osaksi arkeamme tykkäyksineen ja seuraajineen. Vastuu kuvauksen julkisuudesta ja henkilökohtaisen tilan arvostamisesta on kuitenkin aina kuvaajalla itsellään. Arvostakaa ihmisiä, joita autamme. Arvostakaa työtilaamme ja yksityisyyttämme. Jokainen meistä voi joskus olla tilanteessa, jossa joutuu julkisesti potilaaksemme ja samalla mahdollisesti kuvauksen kohteeksi.
Työturvallisuuteen kuuluu myös ympärillämme esimerkiksi onnettomuuspaikoilla toimivien huomiointi. Tarkoituksemme ei ole olla tiellä tai tahallisesti haitata liikennettä ja siten ihmisten pääsyä töihin, kotiin, lastensa luo, harrastuksiin, mihin kukin onkaan matkalla milloinkin. Olemme tilanteissa pukeutuneena huomioväreihin, jotta erotumme selkeästi. Pyrimme suojaamaan potilaamme ja auttamaan häntä, hoitamaan ihmistä. Toimimaan kaikkien parhaaksi. Autoissamme on hälytysvalot päällä, jotta herättäisimme huomion: täällä on sattunut onnettomuus, hidasta ajoissa. Hidasta tarpeeksi. Keskity ajamiseen ja ympäristöön, älä kuvaamiseen. Näin varmistat, että et itse ole seuraava potilaamme, aiheuta lisäonnettomuutta tai tee hoitajasta potilasta. Että mekin pääsemme turvallisesti kotiin, harrastuksiin, päiväkodille. Rakkaimpiemme luo. 7-vuotiaan poikani sanoin: ”Hyvää työpäivää äiti, tule turvallisesti kotiin. Olethan meille rakas.”
Jokainen meistä on arvokas ja jollekin ihmiselle se rakas. Turvataan välittäen ja arvostaen, yhdessä.
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoidossa kesätyöntekijänä toimiva Ida Pennanen.
Terveisin, Ida
”Olen hitusen alle 30-vuotias turkulainen ensihoitaja, äiti pienelle koululaiselle ja päiväkotilaiselle sekä kahden kissavanhuksen palvelija. Valmistuin 2009 lähihoitajaksi suuntautuen ensihoitoon ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, astuin ensihoitaja AMK:n (kesällä yllättävänkin lämpöisiin) saappaisiin. Kenttätyön ja ihmisten kohtaamisen lisäksi työn kipinä on ensihoidon kehittäminen. Vapaa-aika kuluu luonnossa, kirjojen parissa ja palapelejä tehden”.
