Tämä on jatkoa muutaman vuoden takaiselle blogitekstilleni. Kirjoitin, miksi on hyvä, että ambulanssi on asemalla vapaana. Ensihoitoresurssin käyttö on edelleen kasvanut. Syitä on väestömäärän lisääntymisen ohella useita, ja osa niistä on ehkä seurausta yhteiskunnan toimintojen tehostamisestakin. Sellaisiin syihin yksittäisen kansalaisen on käytännössä mahdotonta vaikuttaa. Se, mihin jokainen puolestaan voi vaikuttaa turvatakseen ensihoitojärjestelmän tarkoituksenmukaisen käytön, on oma toiminta.
Aihearkisto: Markku Himanen
Ihmisiä töissä
Palomiehet ja ensihoitajat ovat ihmisiä. Siinä mielessä he ovat monesta muusta ryhmästä poikkeavassa asemassa, että heidän työhönsä kuuluu vaihtelevalla säännöllisyydellä, mutta jatkuvana ja pysyvänä ”uhkana” muiden ihmisten hädän, kivun, tuskan ja kuoleman kohtaaminen. Työkaverimme Jussi on muutama vuosi sitten kirjoittanut aiheesta hienosti, tämä teksti toimikoon siihen jatko-osana valottaen vähän defusingin eli purkuistuntojen taustaa.
Muiden ihmisten kärsimysten konkreettinen näkeminen kuuluu meillä työnkuvaan. Alalle hakeutuneet ovat lähtökohtaisesti kokeneet pystyvänsä työskentelemään sellaisessa toimenkuvassa ja alalla pitempään pysyneet todennäköisesti myös pystyvät. Perustyöarkeen kuuluvat ikävät asiat ja tapahtumat osataan käsitellä joko yksin tai työyhteisön tuella. Ne käsitellään muun päivittäisen toiminnan ohella epävirallisesti tai tarvittaessa hiukan hallitummin purkuistunnoissa.

Kuva: Arto Väätti/ Varsinais-Suomen pelastuslaitos
Ambulanssi on asemalla eikä hälytyksessä – turhaa rahanmenoa vaiko sittenkin huippujuttu?
– Ensihoito-Varsinais-Suomi-yksi-kaksi-yksi-yksi, Häke
– Häke, EVS1211 kuulee
– Miltä näyttää, tuleeko teille kuljetus sieltä Nättinummesta? Hirvensaloon tuli juuri berttatehtävä, eikä Turussa ole yhtään vapaata yksikköä. Kyseessä on lapsi.
– Meillä on potilas paareilla, hoitotoimenpiteet ovat vielä vähän kesken. Tulee kyllä kuljetus.
– Selvä, hälytän Hirvensaloon yksikön Kaarinasta tai Naantalista.

Asemalla oleva ambulanssi tarkoittaa sitä, että hetkeä myöhemmin tulevaan hälytykseen voidaan vastata juuri niin nopeasti, kuin yhteiskunta ja yksittäinen soittaja odottavat.
Huolehtiiko vaarista viranomainen vai lähiomainen?
– Iltaa, ambulanssista, mikäs täällä on hätänä?
– No kun tuo meidän vaari on oksennellut jo aamusta asti, kuumettakin on hiukan ollut.
– Selvä. Onko muuten kaikki kunnossa? Mikä sai teidät nyt soittamaan 112:een?
– No kun ei ruoka oikein pysy sisällä ja yökin on tulossa. Mitä jos yöllä sattuu jotain kun vaari on täällä yksin?
– Aivan, tutkitaanpa hiukan.

Kuva: Turun kaupunki / Katja Heinämäki
Pelastammeko henkiä vai hetkiä?
Hoitaessamme jokin aika sitten erästä potilasta, tämä kertoi sydämensä pysähtyneen muutama kuukausi aiemmin. Elvytystoimet olivat onneksi tepsineet. Olosuhteet olivat olleet siinä mielessä suotuisat, että ensihoitajat olivat jo olleet paikalla tällä ratkaisevalla hetkellä, koska hälytyksen tullessa ainoana oireena oli ollut ”vain” hengitysvaikeus, jonka takia olisi soitettu 112.
Myöhemmin kuulimme, että tämän potilaan oma verenkierto oli saatu palautettua vasta noin 20 minuutin hoitoelvytyksen jälkeen, ehkä kaikkienkin yllätykseksi. Sydänpysähdykseen johtanut syy kun ei ollut ennusteeltaan kovin hyvä. Tapahtumasta ei ollut kuitenkaan jäänyt omatoimista elämää rajoittavaa seurausta ja potilas eli nyt arkeaan aivan kuten ennenkin.