Ambulanssi kuljettaa ja päivystyksessä hoidetaan. Näin systeemi on toiminut, vuosia sitten.
Ihmisiä sairastuu vakavasti päivittäin, vuorokaudenajasta riippumatta. Nämä ihmiset tarvitsevat välitöntä hoitoa terveyden ja elämänlaadun säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tällaiset tilanteet vaativat ensihoidollista valvontaa, kuljetusta ja hoitoa jo matkalla, sekä päivystyksellistä hoitoa.
Potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä
Päivystyksessä hoidetaan potilaita, joilla hoidon viivästyminen pahentaisi oireilua merkittävästi, vaikeuttaisi vammaa tai aiheuttaisi vammautumista. Toisin sanoen päivystyksellisesti hoidetaan akuutti sairastuminen ja tapaturmat. Tällaisia korkeariskisiä potilaita ovat esimerkiksi aivoverenkierron häiriön tai sydäninfarktin saaneet potilaat tai elvytetyt potilaat, joiden hoitoketju käynnistyy jo ensihoidossa.
Nykyään ensihoito kuitenkin hoitaa jo kohteessa paljon potilaita, eikä päivystyskäyntiä välttämättä tarvita lainkaan. Päivystykseen on kuitenkin jokaisella oikeus hakeutua itsenäisesti ensihoidon käynnistä huolimatta. Ennen itsenäistä päivystykseen hakeutumista tulee soittaa hoidontarpeen arviointiin, jolloin hoidontarve määritellään.
Usein päivystykseen ei haluta hakeutua, sillä odotusajat ovat pitkät. Tämä on asia, johon hoitajat ja systeemi ei voi vaikuttaa juurikaan. Jo pelkästään verinäytteen tulosten saaminen kestää noin kaksi tuntia. Hoitajat ja lääkärit tekevät parhaansa. Potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa juurikin niiden hätätilapotilaiden hoitamista ensin. Odottaminen on hyvä asia, silloin hengenhätää ei ole.
Oikeaan aikaan oikeaan hoitopaikkaan
Flunssat, sairauslomatodistukset, reseptien uusinnat ja muut kiireettömät tilanteet hoitaa työterveyshuolto, opiskelijaterveydenhuolto tai terveyskeskus. Terveyskeskusten akuuttiajat ovat rajallisia, mutta sairaanhoitajan vastaanotolle pääsee tarvittaessa yleensä samana päivänä. Sairaanhoitajan työparina työskentelee lääkäri, joka ottaa tarvittaessa kantaa hoitoon. Lasten sairastaessa osa neuvoloista kirjoittaa sairauslomatodistuksia.
Oikeaan aikaan oikeaan hoitopaikkaan hakeutuminen sujuvoittaa kaikkien toimintaa. Hätätilanteessa soita siis 112 ja ennen itsenäistä päivystykseen hakeutumista soita päivystyksen puhelinneuvontaan. Mikäli vaiva ei ole akuutti mutta haluat hoito-ohjeita tai arvion terveydentilasta, auttaa terveyskeskuksen neuvonta virka-aikana ohjaten tarvittaessa tarkoituksenmukaisimpaan hoitopaikkaan.
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoidossa työskentelevä Ida Pennanen.

Terveisin, Ida
”Olen hitusen alle 30-vuotias turkulainen ensihoitaja, äiti pienelle koululaiselle ja päiväkotilaiselle sekä kahden kissavanhuksen palvelija. Valmistuin 2009 lähihoitajaksi suuntautuen ensihoitoon ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, astuin ensihoitaja AMK:n (kesällä yllättävänkin lämpöisiin) saappaisiin. Kenttätyön ja ihmisten kohtaamisen lisäksi työn kipinä on ensihoidon kehittäminen. Vapaa-aika kuluu luonnossa, kirjojen parissa ja palapelejä tehden”.