Ensihoito – terveysneuvonnasta sydänpysähdykseen

Hyvää alkanutta vuotta! Vuosi 2022 on lähtenyt hyvällä vauhdilla käyntiin. Koronavirus jyllää edelleen, joka näkyy myös meillä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella. Päivittäiset toiminnot säilyvät silti vuorokauden ympäri, pandemiasta riippumatta. 

Tämän blogikirjoituksen aiheena on tarkastella, mitä ensihoitopalvelu on ja mihin sen palvelut on tarkoitettu. Alussa kerrotaan, mitä ensihoito tarkoittaa. Tämän jälkeen kerrotaan tapauksista, joissa hätäkeskukseen tulisi soittaa sekä niistä tilanteista, joissa muut terveydenhuollon palvelut ovat ensisijainen vaihtoehto.  

Kaksi ambulanssia liikenteessä talvella

Mitä ensihoito on?  

Ensihoitopalvelu on terveydenhuollon päivystystoimintaa, jota toteutetaan kodeissa, työpaikoilla ja julkisilla paikoilla. Ensihoidon pääasiallisena tehtävänä on turvata äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen tasokas hoito sairaalan ulkopuolella. Ensihoidon tehtäväkirjo on hyvin laaja. Tehtävät voivat vaihdella väkivaltatilanteista sydänpysähdykseen tai alkoholipäihtymyksestä vanhuksen kaatumiseen. Lisäksi sosiaaliset hädät sekä vaikeat mielenterveyden häiriöt kuuluvat ensihoidon tehtäviin.  

Ambulanssissa työskentelevät ensihoitajat ovat koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia, joiden tehtävään kuuluu hoidon kiireellisyyden sekä hoidon tarpeen arviointi. Tämä tarkoittaa sitä, että aina välttämättä ambulanssi ei viekään sairaalaan. Tämä saattaa välillä herättää kummastusta sekä pelkoa kotona pärjäämisestä. Muistetaan kuitenkin, että alan asiantuntijat ovat tehneet päätökset sen hetkisen arvion perusteella ja aina pyritään löytämään paras vaihtoehto kaikkien kannalta. Yksittäinenkin ensihoitaja miettii työssään resursseja, jolloin kaikki saavat tarvitsemansa ensihoidon. 

Ensihoidon tehtävänä on turvata äkillisesti sairastuneen hoito sairaalan ulkopuolella.

Ensihoidon tehtävämäärät ovat vuosien varrella lisääntyneet, ja tähän on monta syytä. Tehtävämäärien kasvuun vaikuttavat muun muassa hätäkeskusuudistus, ensihoidon medianäkyvyys sekä terveydenhuollon rakenteelliset muutokset. Vuosien myötä ensihoitotehtävien luonne on myös muuttunut ja todellisuudessa vain osa tehtävistä liittyy akuutisti sairastuneen hoitoon.  

Missä tilanteessa soitan hätänumeroon?  

Hätänumero on nimensä mukaisesti tarkoitettu hätätilanteita varten. Ensihoidossa hätätilanteita on monenlaisia. Jos havaitset itselläsi tai läheiselläsi alla olevasta listasta jonkin oireen, soita 112:  

  • Löydät tajuttoman tai elottoman henkilön. 
  • Koet äkisti alkanutta hengenahdistusta. 
  • Tunnet puristavaa rintakipua tai rytmihäiriötuntemuksia. 
  • Koet vartalon toisen puolen tunnottomuutta, puheen puuroutumista tai suupielen roikkumista. 
  • Näet onnettomuuden tai olet itse onnettomuuden uhrina. 

Kuvassa on kännykkä, millä soitetaan hätänumeroon 112-sovelluksen avulla

 

 

Muista! Mikäli näet onnettomuuden, ohikulkijana sinun on velvollisuus hälyttää apua sekä pysähtyä auttamaan onnettomuudessa olleita.

 

 

 

Nämä edellä mainitut tapaukset ovat esimerkkejä ensihoidon kiireelliseksi luokitelluista tehtävistä, jolloin apu tulee mahdollisimman nopeasti luoksesi ja ensihoito arvioi tilanteen ja hoidon tarpeen.

 Seuraavaksi listataan tilanteita, jolloin ensisijaisesti ei tulisi soittaa hätäkeskukseen:  

  • Kuume. 
  • Flunssan oireet.
  • Haavat, jotka eivät vuoda tai joista tuleva vuoto on kotikonsteilla hoidettavissa. 
  • Mikäli sinut on ohjeistettu hakeutumaan päivystykseen, mutta pääset sinne myös omin avuin omalla kyydillä, bussilla tai taksilla. 
  • Nenäverenvuoto tai muut lievät verenvuodot.  
  • Vatsatauti. 
  • Mikäli tarvitset sairauslomaa. 
  • Pitkään kestäneet oireet, jotka eivät ole muuttuneet äkillisesti huonompaan suuntaan. 
  • Mikäli olet jonottamassa puhelinaikaa päivystykseen tai terveyskeskukseen terveyden tarkistusta varten. Ensihoito ei voi nopeuttaa tätä prosessia. 

Huom! Ambulanssin tarkoitus ei ole tulla tekemään terveystarkistuksia kotiin.

Ensihoitajat kohtaavat edellä mainittuja tilanteita säännöllisesti työssään.  Näissä tapauksissa sinun tulisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai päivystykseen ja odottaa rauhassa vastausta ja jatko-ohjeita. Varsinais-Suomen alueella terveyskeskuksien numerot löytyvät kuntien nettisivuilta ja TYKS, Akuutin puhelinneuvonnan numero on: 02 313 8800. TYKS, Akuutin nettisivuilta löytyy myös paljon informaatiota, miten toimia sairastumisen sattuessa.  

Lisäksi Varsinais-Suomessa on sairaanhoitopiirin järjestämä neuvonta- ja ohjauspalvelu, josta voi kysyä apua äkillisiin terveysongelmiin. Päivystyspalvelu 116117 palvelee 24/7. Lisätietoa saat sivustolta: https://116117.fi/ tai soittamalla 116117.

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoitaja Loviisa Saario.

Kuvassa on ensihoitaja ambulanssissa.

Terveisin, Loviisa

”Olen 23-vuotias turkulainen ensihoitaja. Ensihoidon parissa olen ehtinyt työskentelemään reilut neljä vuotta, nyt viimeisimmän vuoden Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella hoitotason ensihoitajana. Vapaa-ajan käytän mielelläni ystävien ja perheen kanssa sekä liikuntaa harrastaen.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*