Varsinais-Suomen pelastuslaitos on mukana Euroopan Unionin Itämerirahaston rahoittamassa Hazard-hankkeessa, jonka päämääränä on Itämerialueen satamien turvallisuuden parantaminen. Pelastuslaitos toimii johtajana työpaketissa, jonka pääkohdat ovat harjoitukset, viestintä onnettomuustilanteissa sekä työntekijävaihto.

Pesulinjasto. Harjoitukset Klaipedassa syksyllä 2017. Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos
Tähän mennessä on pidetty kahdeksan suuren mittaluokan harjoitusta, joissa osallistujia on ollut 150-500 henkilöä. Harjoituksia on ollut Hampurissa, Klaipedassa, Naantalissa ja Turussa.
Hanke on edennyt jo yli puolivälin, mutta vielä on jäljellä neljä suurta harjoitusta, joista Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen alueella kaksi; toinen toukokuussa Naantalissa, Nesteen satamassa ja toinen marraskuussa Turun satamassa.
Hazard-harjoituksissa aiheena on ollut muun muassa suuren kemikaalivuodon seurausten hallinta ja ihmismassojen puhdistaminen kemikaalionnettomuuden jälkeen sekä ympäristövahinkojen torjunta. Yhtenä harjoitusalueena on ollut myös useiden ihmisten loukkaantuminen, evakuointi ja hoitoon saattaminen.
Suuren luokan onnettomuuden hoitaminen vaatii viranomaisilta hyvää yhteistyötä. Harjoituksissa on pantu merkille, että parantamista on ainakin viranomaisten logistiikassa ja resursoinnissa. Suomessa viranomaisyhteistyö on joustavaa, toisin kuin esimerkiksi Liettuassa, missä yhteistyö on joko todella jäykkää tai pahimmillaan olematonta.

Nousemme alukseen! Kuva harjoituksesta Naantalissa. Kuva: Mariikka Whiteman
Viestiliikenteen osalta on huomattu suomalaisen VIRVE-järjestelmän erinomaisuus. Kaikki viranomaiset pääsevät yhteiselle kanavalle, jolloin yhteistyö on huomattavasti helpompaa. Esimerkiksi Saksassa viranomaisten yhteistyöviestintä hoidetaan puhelimella, jolloin se on hitaampaa kuin radioteitse.
Viestinnän ja tiedottamisen saralla on järjestetty kaksi seminaaria. Ensimmäinen järjestettiin Turussa ja aiheena oli viestintä pelastustoimen näkökulmasta sekä sosiaalisen median hyödyntäminen. Toinen seminaari oli Riikassa ja siellä katsottiin asiaa satamien näkökulmasta. Molempien seminaarien anti oli hyvä ja antoi paljon uusia näkökulmia viestintään.
Kaikkiin harjoituksiin ja seminaareihin on saapunut osallistujia hankkeen kaikista osallistujamaista. Kansainvälisiä tarkkailijoita on ollut mukana noin 20 henkilöä. Harjoituksista kerättävä palaute osallistujilta ja tarkkailijoilta on ensiarvoisen tärkeää toiminnan parantamiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Kolmivuotinen Hazard-hanke jatkuu kevääseen 2019 saakka.
Lue lisää pelastuslaitoksen verkkosivuilta:
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palotarkastaja Miikka Toivonen.

Terveisin, Miikka
”Olen 42-vuotias, naimisissa oleva kolmen lapsen isä ja nykyään asustelen Mynämäellä. Kotoa löytyy myös kaksi cornish rex -kissaa. Ensimmäinen kosketus pelastusalaan on tullut Salon VPK:n nuoriso-osastolta. Pelastusopistolla suoritettujen opintojen jälkeen olen toiminut palomiehen ja paloesimiehen tehtävissä ja nyt olen mukana HAZARD-hankkeessa. Vapaa-aika kuluu perheen parissa.”