Hain kotoa saappaat ja lämpimät vaatteet ja niin lähdin palokuntaa auttamaan.

Muistan kun lukion aikana Kauhajoella oli isot tulvat ja menin paloasemalle tarjoamaan apua vahingontorjuntatehtävissä. Kylän väki yritti palokunnan kanssa pelastaa taloja nousevan tulvaveden armoilta joen varrelta hiekkasäkkejä täyttämällä. Joen virtaus ja veden nousu oli kuitenkin niin kova, että tehtävä tuntui mahdottomalta. Muistan, että oli tosi kylmä ja ”takki tyhjä”-olo, kun pääsin illalla kotiin. Mieleen jäi vain kuinka mahtavaa on tämä pelastaminen, miten ihmiset yleensä pitävät yhtä, kun jotain on sattunut. Tulen muistamaan tuon illan vielä takkatulen ääressä keinutuolissa istuen: muiden auttaminen antoi minulle jotain erityistä.

Vpk-harjoitus Littoisten järvellä. Kuva: Elina Helkala

Maalaistytöstä rohkeaksi sopimuspalokuntalaiseksi kaupunkiin

Harrastukseni alkoi sopimuspalokunnassa nuorena tyttönä Närpiössä. Pidin harrastusta mieluisena ja päätin ylä-asteella tehdä viikon työharjoittelu paloasemalla. Työharjoittelussa kuljin palomiesten kanssa ja pääsin muutamalle tehtävälle mukaan. Muistan, että silloin oli Suomessa lintuinfluenssapelkoa ja pelastuslaitos teki suunnitelmia sen varalle, että tartunta leviäisi Suomeen. Varautuminen ja työkuvan vaihtelevaisuus teki kokemuksesta mielenkiintoisen. Ylä-asteen ja lukion aikana harrastus jäi pois ja tuli muita harrastuksia.

Vpk-harjoitus Forum Marinumilla. Kuva: Elina Helkala

Muutin lattianpäällystäjän opintojen perään Turkuun 2010, myöhemmin aloitin myös AMK:n sosionomin opinnot. 2012 rupesin miettimään, että täältähän pitää saada jonkinlainen harrastus, taas nousi vpk pintaan. Liityin Turun vpk:hon ja kouluttauduin eri kursseilla. Kursseja oli laidasta laitaan, esimerkiksi VR:n hätämaadoituksesta pintapelastukseen ja savusukellukseen. Kurssit ovat antaneet paljon ja useat hälytykset ovat jääneet mieleen. Mieleenpainuvimpia hälytyksiä ovat olleet maastopalot kaukana kotoa Turun asemalta. Kaupunkilais-vpk pääsi mäntyjen juurelle työskentelemään pitkäksikin ajaksi. Toinen mieleenpainuva hälytys oli myrskyisä ilta, kun lähdimme Uudenkaupungin nurkille asemavalmiuteen. Tuolloin sähköt olivat monesta paikasta poikki ja kynttilänvaloja näkyi ikkunoista, kun matkustimme tunnin verran sammutusautossa kohteeseen. Paikkakunta, jonne saavuttiin, oli tosi pieni. Nurkissa vihelteli tuuli ja keskuudessamme oli omanlaisensa viihtyisä tunne, kun odottelimme tehtäviä uudessa paikassa keskellä pimeää iltaa.

Vpk-harjoitus Forum Marinumilla. Kuva: Elina Helkala

Kesä tuli, kesä meni

Kesätöitä piti opiskelijana löytää ja tiesin heti mihin halusin pyrkiä, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitokselle, tietenkin. Aloitin työt aluepelastuslaitoksella kesällä 2013. Menin varushuoneelle, jossa tein ompelijan töitä, järjestelin varastoja sekä tein erilaisia pyydettyjä tehtäviä.

Olen nyt ollut kolmatta kesää koulun ohella aluepelastuslaitoksella töissä varushuoneella. Tehtävät ovat hieman muuttuneet, kun kokemusta on tullut. Olen viihtynyt tosi hyvin alalla, koska tiedän että olen niiden seinien sisällä, jossa haluan tulevaisuudessa tehdä töitä. Olen vpk:n avulla oppinut hirvittävän paljon pelastusalalta ja kokemusta on tullut hälytystehtävien ja harjoituksien kautta. Töitä teen myös telakkapalomiehenä.

Kesätöissä ompelimossa.

Aluepelastuslaitoksella olen pystynyt kehittämään taitojani oppimalla muilta erinäisiä taitoja, ja oma-aloitteisuuden avulla olen päässyt kokeilemaan kaikennäköistä. Olen kesätöissä toiminut esimerkiksi lähettäjän sijaisena ja päässyt kiertämään useasti koko Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen vakituisia asemia. Toimitin asemille tavaraa ja pääsin tutustumaan heidän asemiinsa. Kesätöitten aikana sain tutustua eri paloasemiin ja oppia tuntemaan työkavereita ympäri maakuntaa. Paloalaan liittyvä kalusto tulivat tutummaksi, myös erikoiskalusto, sain työkokemusta, korjasin varusteita, kokeilin varastossa olevien pintapelastuspukujen tiiviyttä ja paljon muuta. Yksikään päivä ei tuntunut olevan samanlainen kuin toinen.

Harjoitus tekee mestarin, vai miten se nyt menikään

Kesätyöt loppuivat ja koulu jatkuu. Nyt on meneillään sosionomin opinnoista viimeinen työharjoittelu, jonka aiheena on esimiestoiminta ja johtaminen. Tiesin heti, että hakisin harjoitteluun aluepelastuslaitokselle. Työharjoittelu on ollut vauhdikas ja vaihteleva, olen istunut päälliköiden vieressä oppimassa teoriaa ja nähnyt osan heidän toimenkuvasta, mutta olen myös päässyt kentälle mukaan tositoimiin palomestareiden ja esimiesten kanssa.

Sain mielestäni parhaimman työharjoittelupaikan, jonka tästä kaupungista olisin voinut itselleni saada. Aluepelastuslaitos on aivan mahtava paikka johtamisen ja esimiestaitojen harjoittelulle. Täältä löytyy suunnittelija, talouspäällikkö, palomestareita, esimiehiä, johtajia ja palopäälliköitä ja tässä on vasta pieni osa organisaation nimikkeistä. Pääsen työharjoittelussa tutustumaan mahdollisimman monien ihmisten työtehtäviin ja näkemään, mitä työtehtävät sisältävät. Opin työharjoittelussani tärkeitä asioita johtamisesta ja saan näkemystä siitä, miten näin iso organisaatio hoidetaan eri näkökulmista.

Oma-aloitteisuudella ja suurella innolla voi saada omasta työstään paljon enemmän irti kuin mitä voisi kuvitellakaan. Koen, että harjoitteluni aluepelastuslaitoksella sekä työ- ja harrastuskokemukset ovat hyvä pohja mahdollisille tuleville opinnoille. Haluaisin vielä opiskella pelastusopiston insinöörilinjalla. Nykyisin toimin myös Kuopion sopimuspalokunnassa, josta saan uutta pohjaa siihen, miten toimitaan muualla Suomessa.

Sopimuspalokunnat ovat antaneet minulle mahtavan pohjakoulutuksen, mutta kesätyöni ja varsinkin harjoitteluni aluepelastuslaitoksella täydentävät taitojani. Tämä on ollut tähän mennessä mieleenpainuvin ala mitä olen ikinä kokeillut. Harvemmat ihmiset ovat saaneet vettä niskaan helikopterilta metsäpalon yhteydessä tai nähneet ihmisen elämän muuttuvan hetkessä. Jos jokin ala on hyvin inspiroiva ja motivoi etenemään niin silloin tietää, että on oikeilla jäljillä.

Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa pelastuslaitoksen harjoittelija Jannice Ratus.

Terveisin, Jannice.

”Maatilan tytär pienestä ruotsinkielisestä kaupungista Pohjanmaalta. Avoin kokeilemaan kaikkea uutta ja vauhdikasta, mitä maan päältä löytyy. Ikuinen seikkailija, joka viihtyy muun muassa sinivilkkujen seassa. Maapallon eri nurkkia tutkiva oma-aloitteinen nuori nainen, joka tykkää viettää aikaa avopuolison sekä pienillä naskalihampailla varustetun koiranpennun kanssa, ystäviä tai liikuntaa unohtamatta.”