Opiskelen viimeistä, eli kolmatta lukukautta hätäkeskuspäivystäjäksi Kuopiossa Pelastusopistolla. Koulutus on moninainen ja siihen kuuluu kahden viikon mittainen kenttäharjoittelujakso poliisin, pelastuksen sekä ensihoidon mukana. Saamme siis käydä tutustumassa viranomaistoimintaan käytännön näkökannalta. Itse olen onnekas siinä suhteessa, että minulla on ensihoitoalan koulutus ja työkokemusta, joten ensihoidon osuus harjoittelusta oli minulla hyväksi luettu. Näin ollen sain mahdollisuuden tehdä enemmän vuoroja poliisilla ja pelastuksella.

Varusteet valmiina, senkun hyppää sammutusasuun, kun keikka tulee.

Pelastuksen kenttäjakson suoritin neljässä vuorossa Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella, keskusasemalla 3-jaoksessa. Talo oli ennestään tuttu, sillä työskentelin siellä kesän sairaankuljettajana. Palopuoli oli kuitenkin vieraampi ja odotin innolla millaisia vuoroista tulee. Ensimmäinen vuoro alkoi sillä, että minulle katsottiin sopiva varustus sammutusasua myöten. Itseäni huvitti aluksi laittaa päälle täysi palomiesvarustus, mutta hyvinhän se sopi! Palomiesten avustuksella ja vinkeillä sitten kokeilemaan miten sammutusasun saappaineen saa ripeästi päälle sitten kun keikka tulee. Ensimmäisen vuoron sain olla höökin kyydissä ja loput vuorot palomestarin eli P3:sen mukana.

Vuoroilleni sattui oppimisen kannalta harmillisen vähän keikkoja, mutta pääsin kuitenkin mukaan hauskoihin ja mielenkiintoisiin harjoituksiin. Hätäkeskuspäivystäjän näkökannalta tuli hyödyllisiä asioita parilla automaattisella palohälytystehtävällä. Kun paloilmoitinlaite antaa hälytyksen hätäkeskukseen, tulee se ELS-tietojärjestelmään kohdetietona automaattisilla osoite- ja paikkatietoina. Päivystäjä ”nappaa” keikan tauluun ja se lähtee pelastukselle niillä tiedoilla mitä järjestelmään on etukäteen syötetty. Keikoilla sai huomata kuinka hankala yksinkertaiseltakin tuntuva tehtävä voi kuitenkin olla. Esimerkiksi isoissa rakennuksissa voi olla useita paloilmoitinkaappeja ja tietoa putkilukoista tai niiden mahdollisista sijainneista ei tule hälytysviestiin, vaan palomiesten täytyy itse etsiä ne kohteesta. Oli hyödyllistä päästä näkemään kuinka kaikki tämä käytännössä tapahtuu. Se auttaa hätäkeskuspäivystäjää ymmärtämään asioita paremmin kaikkien viranomaistahojen kannalta kun pääsee näkemään käytännön toimintaa.

Henkilöauton pilkkomista, kuvassa oven irrotus menossa. Oli laitteissa pitelemistä, ei mitään kevyttä puuhaa!

Harjoituksissa pääsin paloesimiehen sanoin ”toteuttamaan itseäni”. Sain ensimmäisenä päivänä kokea millaista on irrottaa auton ovea hydraulisilla välineillä. Kovin haasteellista hommaa on, välineet ovat painavia ja silloin kun autossa on oikeasti ihminen puristuksissa, se tuo oman haasteensa kun kaiken pitäisi tapahtua ripeästi aiheuttamatta lisävahinkoa. Kun pääsin homman makuun, olisin mielelläni pilkkonut osiin vaikka koko auton.

Nostolavalla 44 metrissä, ei huimaa! 🙂

Seuraavaksi pääsin nostolava-autolla 44 metriin katsomaan Turun maisemia. Minulle näytettiin myös miten yläilmoissa toimitaan jos auton tekniikka pettää, miten sieltä pääsee tenkkapoo-tilanteessa alas. Tätä ei sentään käytännössä kokeiltu. Sitten sain laittaa puomin ”nippuun” ihan itse.

Savusukellukseen valmistautumista, varmistellaan että maski on tiivis.

Yhdessä vuorossa pääsin savusukeltamaan! Minulla ei ollut koskaan ollut paineilmalaitteita päällä, joten niitä lähdettiin kokeilemaan etukäteen, ettei oikeassa tilanteessa tule paniikkia. Eli ei muuta kuin täysi varustus päälle, sammutusasu ja paineilmalaitteet niskaan.

Varusteet check – ei muuta kuin savun sekaan!

Tällä varustuksella pojat teetti vähän ohjattua ”testausta” joka sisälsi mm. rappuskävelyä ylös ja alas painavien letkukehikoiden kanssa ja ilman, tikkaille kiipeämistä sekä esteen ylittämistä ja alittamista. Hullu hikihän siinä tuli ja kuntokin meinasi loppua kesken, mutta luovuttaa ei tietenkään voinut.

Seuraavan kerran paineilmalaitteet puettiin päälle sitten varsinaiseen lämminsavusukellukseen. Olin siinäkin kohtaa onnekas, sillä Paraisilla sattui olemaan vanha puutalo, jolle oli annettu polttotuomio. Siellä päästiin siis harjoittelemaan ennen kuin talo poltettiin maan tasalle. Minusta pidettiin hyvää huolta ja turvallisuussyistä menin palomiehen kanssa lähes käsi kädessä savun seassa. Hieno kokemus ja jollain hullulla tavalla tosi hauska! Kun sattuu olemaan sellainen luonne, että kaikki kiva tehdään täysillä ja lisää pitäisi päästä tekemään, niin tulihan se esiin tässäkin kohtaa.

Koen olevani tosi onnekas kun sain olla useamman vuoron pelastuslaitoksella. Sain siitä paljon irti oman hätäkeskusoppimisenikin kannalta, mikä lähtökohtaisesti oli tarkoituskin. Ekstraa olivat kaikki harjoitukset ja olen kiitollinen, että pojat jaksoivat katsella minua niinkin monta vuoroa ja ottaa mukaan kaikkiin touhuihin.

Savusukellustuuletus!

Työyhteisö on ihan huippu ja oli helppo mennä mukaan äänekkään äijälauman keskelle. Vaikka arvostus palomiehiä ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan on aina ollut suuri, kenttäharjoittelu korosti sitä entisestään. Ei siihen työhön kuka tahansa pysty.

Kun tulevaisuudessa työllistyn hätäkeskukseen toivon, että kentällä kiertoa pääsisi ylläpitämään jossain määrin. Olisi hyvä silloin tällöin käydä katsomassa sitä ”livetoimintaa”, samoin kun kentän viranomaisten olisi hyvä joskus päästä hätäkeskukseen kuuntelemaan sinne tulevia puheluita. Silloin kaikki ymmärtäisivät toistensa toimintamalleja paremmin ja viranomaisketju olisi entistä yhtenäisempi.

Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa hätäkeskuspäivystäjäopiskelija Lilly Niemi, joka suoritti opiskeluunsa kuuluvan pelastuksen kenttäjakson Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella.

Terveisin, Lilly

”Vauhdikas tyyppi, tykkään extremelajeista ja mut on helppo puhua mukaan moniin hullutuksiin. Vapaa-ajalla tykkään matkustaa maailman ääriin, viettää aikaa läheisten kanssa ja liikkua. Kavereiden mukaan olen aina jossain menossa, ja aina sattuu ja tapahtuu jotain kommelluksia. Välillä on ihan kiva myös pysähtyä, mutta vain hetkeksi :)”