Tämä on jatkoa muutaman vuoden takaiselle blogitekstilleni. Kirjoitin, miksi on hyvä, että ambulanssi on asemalla vapaana. Ensihoitoresurssin käyttö on edelleen kasvanut. Syitä on väestömäärän lisääntymisen ohella useita, ja osa niistä on ehkä seurausta yhteiskunnan toimintojen tehostamisestakin. Sellaisiin syihin yksittäisen kansalaisen on käytännössä mahdotonta vaikuttaa. Se, mihin jokainen puolestaan voi vaikuttaa turvatakseen ensihoitojärjestelmän tarkoituksenmukaisen käytön, on oma toiminta.
Selvitimme jokin aika sitten, millaiset ensihoitotehtävät päättyvät tilanteeseen, jossa potilasta ei ole aiheellista lähteä toimittamaan sairaalaan ambulanssilla tai muullakaan kyydillä. Suurin osa tällaisista hälytyksistä oli täysin perusteltuja. Oli tuore vaiva tai hätä, joka edellytti ammattiavun käyntiä, tutkimista ja oireiden selvittelyä, ehkä lääkärin konsultointia niiden pohjalta sekä tarvittaessa hoito- tai toimintaohjeen antamista.
Ikävä kyllä vastaan tuli myös kohtalainen määrä tehtäviä, joissa soittajan harkinta on pettänyt. Hätänumeroon on soitettu esimerkiksi kiusallaan tai parempien vaihtoehtojen puutteessa. Välillä tilannetta on tietoisesti liioiteltu tai siitä on jopa valehdeltu. Hätäkeskuspäivystäjän on vaikea näkemättä arvioida kokonaistilannetta, eikä hän usein voi muuta kuin uskoa soittajan kertomaan. Päivystäjiä sitovat ohjeetkaan eivät aina anna muuta vaihtoehtoa kuin hälyttää ambulanssi tarkistamaan ja varmistamaan tilanne.
Tässä muutamia otteita teksteistä, jotka on kirjattu ensihoitokertomukseen, kun potilas on jo konkreettisesti kohdattu ja tilannetta on selvitetty. Hätäpuheluissa on siis todennäköisesti kerrottu jotain ihan muuta:
- Ei halua ambulanssia, mutta haluaa ohjeita kuinka flunssan kanssa toimitaan
- Yli kuukauden kestänyt unettomuus ja aamulla klo 5 harmittaa
- 46 vuotta kestänyt päänsärky
- Vetoketjusta tullut naarmu polveen
- Sormella kaivanut suusta leipää ja kitalakeen tullut naarmu
- Äiti ei uskalla antaa kipulääkettä lapselle
- Reseptit täytyy uusia
- Kuukauden kestänyt vatsakipu, tutkittu, ei ole pahentunut, haluaa taas lääkäriin
- Huomannut suihkussa mustelman reidessä
- Kädessä tikattu haava, haava kipeä
- Haluaa kyydin kotiin
- Kävellyt Naantalista Raisioon, humalassa ja nyt tullut jano ja haluaa kyydin
- Purrut alahuuleen, josta hieman verta
- Avioero ja nyt riitaa
- Raapaissut naarmun käsivarteen, ei haavaa
- Hoitovälineitä loppu, potilaan voinnissa ei tarkistettavaa
- Oksentanut kerran, muuten vointi hyvä
- Nenäverenvuotoa, tyrehtynyt itsestään
- Lääkäriaika varattuna, tarvitsee kyydin lääkäriin. Pyörätuolilla kulkee
Apua tai neuvoja on varmasti tarvittu, mutta 112 ja ambulanssi ei näissä ole se oikea apu. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos tarvitsisit ensihoitoa todellisessa hätätilanteessa ja lähin ambulanssi olisikin varattuna hoitamassa yhtä näistä hälytyksistä? Kiireettömässä tilanteessa harkitse siis aina ennen soittamista, onko 112 todella ainoa vaihtoehto.
Hätätilanteessa 112 on aina oikea vaihtoehto.

Terveisin, Markku