Oletteko koskaan pelänneet, kun liikutte ulkona autolla, pyörällä tai kävellen? Täytyy myöntää, että kyllä se välillä on aika pelottavan näköistä touhua. Olen tässä parin viimepäivän aikana ajanut autolla ympäri Suomen yli 1 000 kilometriä, ja itseni yllätti kuinka moni meistä tiellä liikkujista on valmis laittamaan oman ja muiden terveyden ja hengen sattuman varaan. Siihen nähden, mitä tuossa parin päivän aikana menoa katselin, on suorastaan ihme, että Suomessa kuolee liikenteessä vuosittain ainoastaan keskimäärin noin 260 henkilöä. Mikä on väkilukuun suhteutettuna EU-keskikastia.

Et ole liikenteessä yksin. Siksi jokaisen liikenteessä liikkujan, niin jalankulkijan, autoilijan kuin pyöräilijänkin, on syytä noudattaa liikennesääntöjä.
Parin päivän aikana tuli todistettua muun muassa seuraavia tilanteita:
- Useita täysin järjettömiä ohituksia, joista osa vielä tilanteessa, jossa ei näkyvyyttä ollut juuri ollenkaan.
- Moottoritiellä äiti katselemassa ”twitteriä” samalla kun pari lasta istuu turvaistuimissa takapenkillä.
- Keskusta-alueella kävellään suojatielle katsomatta yhtään tuleeko autoa luottaen siihen, että on huomattu ja että kyllä auto väistää.
Ensinnäkin, vaikka ohittaminen olisi tiemerkinnöillä sallittu, ei se silti tarkoita sitä, että se olisi välttämättä viisas paikka tehdä ohitus. Muutaman minuutin säästämiseksi ei kannata ottaa riskejä, joilla voi olla vaikutusta loppuelämään. Toiseksi auto ei todellakaan ole oikea paikka kuskin katsoa twitteriä yms. ja sitä paitsi se on myös laissa kiellettyä. Siellä netissä tai muuallakaan ei ole mitään niin tärkeää, ettei sitä ehtisi katsomaan kotona. Kolmanneksi vielä älkää hyvät ihmiset luottako kävellessänne suojatiellä liikaa autoilijan havainnointikykyyn, siellä saattaa olla vaikka elokuvan katsominen kesken.
Meidän kaikkien olisi hyvä muistaa, että liikenteessä vain valitettavan usein on niin, että meidän ottamamme riski koskee myös muita. Tiellä liikkuessa kuitenkin asiat ovat usein pienestä kiinni. Se, että itse teemme parhaamme liikenteessä ja noudatamme sääntöjä, ei riitä niin kauan kuin kaikki eivät sitä tee.
Lopuksi yhtä tielläliikkujien ryhmää täytyy kyllä arvostaa rohkeudesta. Nimittäin polkupyöräilijöitä, jotka ajavat suurempien maanteiden varsilla, joissa piennarta ei juuri ole. Useat autot ohittavat pyöräilijät uskomattoman läheltä. Siinä ei pyöräilijällä saa pyörä lähteä pahemmin näpeistä tai sattuu. Ehkä meidän autoilijoiden olisi heillekin annettava enemmän tilaa tulevaisuudessa ennen kuin mitään sattuu.
Ajakaa turvallisesti!