Jää pettää aina yllättäen

Pettävät jäät ovat armottomia huonosti varustautuneille seikkailijoille. Vuosittain Suomessa menehtyy useita ihmisiä jäiden petettyä kulkijan alta. Hengen vie joko hypotermia tai sitten perinteinen tukehtuminen hukkumalla. Joskus jopa kärsitään ensin hitaasti hypotermiasta ja vasta sitten hukutaan. Ihmisen lähtö on aina synkkä, mutta jäihin vajotessa se on mielestäni erityisen ankea.

Viranomaiset, yhdistykset ja järjestöt valistavat koko jäätalven ajan lokakuusta huhtikuuhun kansalaisia turvallisuuskulttuurista jääalueella liikkumisen suhteen, mutta ei auta ei. Keskimäärin Suomessa on 2010-luvulla hukkunut jäihin jokainen jäätalvi noin 16 henkilöä (SUH ry:n tilastot). Tilastollisesti kamalin talvi oli 2013–2014, jolloin heikot jäät veivät 28 ihmistä. Tuo luku on kammottava, sillä 28 menehtyneestä 26 menehtyi viiden kuukauden sisällä joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana. Keskimäärin siis joka viikko jäihin hukkui joku ja pahimpina viikkoina joku toinenkin.

Kuva: Länsi-Suomen merivartiosto

Vastaan on tullut sellaisia tehtäviä, joissa ihmiset ovat seuranneet vanhoja jälkiä tai jopa omia edellispäivän jälkiään ja joutuneet pulaan. Tuulen suunnan muutokset, veden nousut ja laskut, virtausten vaihtelut, lämpötilan muutos, sateet ja aurinko tanssivat jokainen saman laulun tahtiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yksi muutos johtaa toiseen tai useampaan. Havainnoikaa ympäristöä koko ajan ja tarkkailkaa sääennusteita ennen retkeä sekä sään muutoksia myös retken aikana. Jos säätila muuttuu nopeasti ja jyrkästi ääripäästä toiseen ääripäähän, palatkaa heti turvallisinta ja suorinta tietä maihin.

Kun kerrotte kanssaihmisille, missä olette liikkuneet ja kuinka kantavaa jää oli, tiedostakaa, että jäätilanne, jään koostumus ja paksuus voivat muuttua lyhyessä ajassa ja suppeallakin alueella hyvinkin nopeasti. Reitti, joka oli eilen tai aamulla turvallinen, voi olla ihan muuta myöhemmin. Virtaukset muuttuvat nopeasti ja railot ilmestyvät vieläkin nopeammin. Oppikaa ja opiskelkaa, neuvokaa ja opastakaa, ja mikä tärkeintä, tiedostakaa vastuunne.

Ihmiset hukkuvat usein tutussa paikassa, mökki- tai kotirannassa. Samoin kuten tieliikenteessä kolarit sattuvat usein tutuilla ja arkisilla kulmilla. Huomioitavaa on, että kokemus ja paikallistuntemus eivät pelasta, jos ei ole ajatusta mukana. Toki paikallistuntemus saattaa kertoa vaaran paikkoja, kuten purojen ja ojien suut, sillan aluset, salmet ja muut virtapaikat. Mutta jää on kuitenkin arvaamaton alusta, joka elää ja muuttuu koko ajan. Paikallistuntemus ei siis välttämättä estä joutumasta jääkylmän veden varaan. Vuosikausien jäällä liikkuminen ei myöskään välttämättä tarkoita kokemusta sanan positiivisessa merkityksessä. Kokeneisuus vaatii aikaa ja erheitä ja johtaa parhaimmassa tapauksessa ymmärrykseen siitä, miten toimia, kun vahinko osuu kohdalle.

Kuva: Länsi-Suomen merivartiosto

Turvallisuuskulttuurissa meillä on monessa asiassa parantamista. Jäällä liikkumisen osalta sävelet ovat hyvin selvät. Oikea varustus, kaveri tai kavereita mukaan, ja ajatus läsnä koko ajan. Seuraavaksi muistilista kovalevylle tallennettavaksi.

Jäälle lähtiessänne ottakaa vähintään seuraavat turvallisuusvarusteet mukaan:

  • Pelastautumispuku tai vähintään kelluntapukine
  • Jäänaskalit ja pilli helposti tavoitettavissa kaulalla (huom. naskalit ja pilli ovat helpommin saatavilla jäiden seassa, jos ne eivät roiku navan tasalla. Kiinnittäkää tai ripustakaa ne rintakehän tasalle.)
  • Reppu jossa vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna
  • Heittoköysi helposti saatavilla (ei siis sisällä repussa, joka on selässä, vaan esim. repun olkahihnaan kiinnitettynä)
  • Kännykkä vesitiiviissä pussissa
  • Tulentekovälineet ja ensiapupakkaus

Kuva: Länsi-Suomen merivartiosto

Jos on tilaa tai suunnittelette pidempää retkeä, ottakaa mukaan ehdottomasti myös seuraavat asiat:

  • Kaveri (kaveri on henkilö, joka pelastaa sinut tai jonka sinä pelastat)
  • Tukeva teräskärkinen jääsauva tai tuura, jolla tutkia jään laatua ja kestävyyttä
  • Evästä ja kuumaa juomaa antamaan energiaa
  • Kartta ja kompassi
  • Otsa-/taskulamppu tai muu valaisin

Tältä näyttivät jäät Vallgrundin edustalla tammikuussa 2017. (kuva: Länsi-Suomen merivartiosto)

Ennen retkeänne suosittelen seuraavia toimenpiteitä:

  • Miettikää, miten pelastatte ja pelastaudutte onnettomuuden sattuessa kohdalle
  • Tehkää reittisuunnitelma ja tutustukaa alueeseen vähintään kartan avulla
  • Kertokaa reitti- ja aikataulusuunnitelmanne jollekin, joka jää maihin, ja sopikaa yhteydenpidosta
  • Seuratkaa sääennusteita ja jäätilannetta

Retket luonnossa ja erityisesti jääalueilla ovat kauniissa talvisäässä ikimuistoisia. Toisaalta luonto on pohjimmiltaan armoton. Ilman varautumista käy helposti niin, että emännästä tulee piika ja isännästä renki. Tiedostakaa riskit ja varustautukaa asianmukaisesti, jotta saatte nauttia seuraavastakin talvesta.

Terveisin,
Tomi

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa johtokeskusupseeri Tomi Maunu Länsi-Suomen merivartiostosta.

”Olen 43-vuotias toisen polven merivartija Turusta. Vaikka faija oli myöskin merivartija, en nuorena kloppina ajatellut tähän hommaan ryhtyväni. Mieli kuitenkin muuttui asteittain. Suurimmat vaikuttajat taisivat olla meriluonto Kemiön mökillä, laivastossa vuonna 1993 suoritettu varusmiespalvelus, Estonian suuronnettomuus 1994 ja faijan suositukset ja monet kertomukset.

Astuin riviin 1. kesäkuuta 1995 ja silloinen hallintoyksikkö oli Saaristomeren merivartiosto. Sittemmin Länsi-Suomen merivartiosto. Ensimmäiseksi yksiköksi minulle määrättiin Merikarvian merivartioasema sympaattisen Satakunnan pohjoispäässä. Merikarvia oli sellainen perinteinen syrjäkylän merivartioasema, jossa ajettiin paljon partioita ja joka ilta lämmitettiin rantasauna. Se oli hieno paikka aloittaa ura. Kyseinen asema siirrettiin keväällä 1999 ihmisten ilmoille Porin Kalloon Mäntyluodon luotsiaseman naapuriksi. Muutto Merikarvialta Poriin oli iso muutos monellakin tapaa. Mukaan kuvioihin tulivat Porin lentoaseman rajatarkastukset ja olimme muutoinkin aivan eri tavalla ihmisten parissa kuin aiemmin. Osaa jengistä muutos stressasi etukäteen, mutta kun muutama kuukausi oli uudessa paikassa duunia painettu, jopa vanhemmatkin merivartijakörmyt käyttivät päivittäin kravattia, kauluspaitaa, kulmahousuja ja partavettä luontevasti.  Oli hienoa olla kokemassa se mitä miehille tapahtui ja miten se heihin vaikutti.

Vuoden 2003 tammikuusta olen työskennellyt meripelastuskeskus Turussa. Ensin operaattorina ja sittemmin meripelastusjohtajana. Nykyisin myös merivartioston kenttäjohtajana. Tässä yksikössä on siis kulunut jo vuosi jos toinenkin. Näiden vuosien aikana olen mm. kokenut isoja organisaatiomuutoksia, sopeutunut säästöihin, saanut isosti lisää vastuuta ja paljon uusia tehtäviä. Myös todella moni kollega on viereltä vaihtunut ja työpiste on myös muuttanut poliisiputkan vintiltä Turun satamaan.

Vaikka työni on siistiä sisätyötä, haasteita ja vaihtelua piisaa jokaiselle vuorolle. Monenlaisia keikkoja on vuosien saatossa syliin tullut ja edelleenkin viikoittain tämä duuni yllättää, sekä positiivisesti että negatiivisesti. Tämä on yksi iso syy sille että tätä duunia jaksaa ja haluaa tehdä.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ERROR: si-captcha.php plugin says GD image support not detected in PHP!

Contact your web host and ask them why GD image support is not enabled for PHP.

ERROR: si-captcha.php plugin says imagepng function not detected in PHP!

Contact your web host and ask them why imagepng function is not enabled for PHP.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.