Monesti palomies kuulee vapaa-ajallaan kysymyksiä kuten: “Jääkö ne keikat pyörimään mieleen?” tai “Te näette varmaan kaikenlaista hirveää?”. Palomiehen ja sairaankuljettajan työssä tosiaan näkee paljon inhimillistä hätää ja kärsimystä ja jokainen joutuu käsittelemään niitä jollain tavalla mielessään.
Kuormittava keikka vaatii jälkipuintia. Mieltä painavat asiat voidaan käydä läpi defusing-tilaisuudessa. Monesti keikkojen jälkipuintiin riittää työkavereiden kanssa keskustelu. Kuva: Jussi Leivo. Malleina: Jenika Ylikauppila ja Mika Pukari.
Uran alkuvaiheessa olevalle palomiehelle tai vaikkapa ensihoidon opiskelijalle tarjotaan työpaikalla keskusteluapua erityisen kuormittavien keikkojen, kuten kuolemantapausten kohtaamisen jälkeen. Esimies järjestää tuolloin defusing-tilaisuuden, jossa mieltä painavat asiat käydään läpi. Defusing-tilaisuus järjestetään myös kokeneemmille palomiehille, jos on tarvetta, mutta käytännössä lähes kaikkien kuormittavien keikkojen jälkipuintiin riittää työkavereiden kanssa keskustelu. Ja se toimiikin loistavasti! Tehtävältä palatessa ja huoltojen yhteydessä pohditaan, miten keikka meni ja mitä olisi voinut tehdä paremmin. Näin normaalin jutustelun ja huulenheiton yhteydessä tulee jälkipuintikin tehtyä samalla.
Oma suhtautuminen keikkojen jälkipuintiin on ratkaisevassa asemassa. Palokunta on miehinen yhteisö ja joillekin miehille heikkouden näyttäminen on tunnetusti vaikeaa. Niinpä jotkut muodostavatkin kyynisen suhtautumisen keikkoja ja jälkipuinteja kohtaan. Näin he kyllä pystyvät kovettamaan itseään ja keikatkin hoituvat varmasti hienosti. Valitettavasti kyyninen asenne usein tarttuu pikkuhiljaa kaikkeen muuhunkin tekemiseen ja arkiseen olemiseen, mikä johtaa ongelmiin. Uran alkuvaiheessa otin ehkä liikaa mallia näiltä ns. “kovilta” palomiehiltä, enkä puinut tarpeeksi keikkoja. Muistan muutaman kuukauden työssäolon jälkeen epäonnistuneen lapsen elvytyksen, jonka jälkeen olisi pitänyt pyytää apua ja jouduin murehtimaan asiaa pitkään.
Nyt jo 13 vuoden työuran jälkeen on hyvin toinen tilanne kuin uran alkuvaiheessa. Työkokemus on opettanut suhtautumaan keikkoihin oikein, ja harvoin tulee enää vastaan tilanteita, joita tarvitsisi kotona miettiä. Ennen työvuoron ja arjen välillä oli suuri kontrasti. Monesti oli vaikeaa suhtautua asiallisesti, jos vaikka aamulla töistä tullessa tyttöystävä löi roskapussin kiukkuisena käteen, kun olin muutama tunti sitten lapioinut junan alle jäänyttä jätesäkkiin. Nykyään on toisin, ja vaimo saa murheisiinsa kyllä ansaitsemaansa kunnioitusta.
Kun töissä nähtyjen asioiden käsitteleminen ei vie enää juurikaan energiaa, kokemukset pystyy kääntämään jo positiiviseksi voimavaraksi. Varmasti monesta muustakin tuntuu välillä, että arki polkee paikallaan ja helposti tulee pidettyä tärkeitäkin asioita itsestäänselvyyksinä. Koska näen töissä säännöllisesti elämän varjopuolta ja inhimillistä kärsimystä, muistuttaa se kotiin palatessa, kuinka hienosti kaikki onkaan. Me elämme turvallisessa valtiossa. Meillä on terveyttä ja vaurautta enemmän kuin koskaan. Joten ota läheistäsi kädestä kiinni ja nauti elämästä!
Terveisin, Jussi
