Aamurutiinien kautta keikalle
Pieni lumikerros peittää pihaa, kun astelen töihin keskiviikkoaamuna. Edellinen työvuoro suorittaa aamurutiineitaan, pesee ja tankkaa autoja, keräävät pyykkejä ja siivoavat keittiötä aamupalan jäljiltä. Kohta jo kellokin lyö kahdeksan ja vaihdamme tiedot vuorosta lähtevien kanssa ja teemme aamutarkastuksen kalustolle; kaikki kunnossa ja kaikki valmiina tuleviin tehtäviin. Vahvuudet ovat normaalit ja päivärutiinit lähtevät käyntiin. Paperitöitä, siivousta, kalustonhuoltoa, kahvitauko. Yleistä hälinää kalustohallissa. Pöydällä on suklaata lähes täysi paketti, kohta sekin on tyhjä, sillä palomies syö mielellään herkkuja.
Hälytys keskeyttää muut toimet, automaattihälytys sairaalasta. Joku on painanut vahingossa paloilmoitinpainiketta, luultuaan painiketta ovenavauspainikkeeksi. Paloilmoituspainike on punainen, yleensä oven avaukseen tarkoitetut painikkeet ovat toisen värisiä. Lounasaika, toiset haluavat kiinalaista, jollain on omat eväät ja kebab maistuisi osalle porukasta. Päätämme tilata kiinalaista ja hakureissulla haetaan myös kebabit. Keskustassa on varsin rauhallista.
Hälytysääni klo 14.13, risteyskolari. Peltiromua ympäriinsä, ei onneksi henkilövahinkoja. Punatakkinen mies ajellut ikkunat aivan huurussa, eikä ole nähnyt toista ajoneuvoa, kun on kääntynyt päätielle. Mies on aivan hiestä märkä, joka varmasti on huurruttanut kylmän auton ikkunat. Ei pitäisi lähteä ajelemaan ikkunat huurussa. Siivoamme romut pois tieltä ja siirrämme auton syrjään. Toinen osapuoli pystyy ajamaan autonsa pois paikalta.
Vähän sählyä.. ja sitten taas keikalle!
Asemalle päästään ja sählypelijoukkueita kasataan kahvihuoneessa, perusjako vanhat vastaan nuoret. Ainoa mikä on muuttunut on se, että nuortenkin joukkueen keski-ikä on jo lähes 40 vuotta, puhumattakaan vanhojen keski-iästä. Sählyt alkaa ja ulkona on jo varsin pimeää, liikenne tuntuu olevan todella vähäistä, no hyvä niin. Pelit on lähes ratkaisuvaiheessa 27-26 -tilanteessa vanhojen hyväksi. 30 pisteeseen asti pelataan normaalisti.
Hälytysvalo syttyy ja pelit jäävät kesken. Hörppy vettä ja suurimmat hiet pyyhitään paitaan matkalla autolle. Rakennuspalo, omakotitalon kuisti palaa. Tilanteeseen hälytetty muitakin yksiköitä, mutta olemme todennäköisesti ensimmäisenä paikalla. Liekit näkyvät mutkan takaa ja saavumme talon pihaan. Talon pitkällä sivulla oleva katettu terassi palaa täysillä, mutta vaikuttaa siltä, että kivitalon rakenteisiin palo ei ole vielä levinnyt, onneksi. Saamme terassin nopeasti sammumaan ja rappusilta löytyy syttymispaikka. Ulkotuli on kuumentanut puuaskelman ja sytyttänyt terassin palamaan. Omistaja on järkyttynyt, hänellä on illallinen kesken perheensä kanssa, eikä ollut huomannut paloa. No nyt muistona on hiiltynyt terassinrunko ja uskon, että omistaja muistaa, että ulkotulet poltetaan jatkossa palamattomalla alustalla riittävän kaukana rakennuksesta.
Saunan lauteilta keikalle
Ajamme kohti asemaa, ihmisillä on paljon kynttilöitä ikkunoissa, maisema on kaunis. Asemalla riittää huoltoa ja keskeytynyt peli sovitaan tasapeliksi ja päätetään olla pelaamatta uutta peliä tällä kertaa. Nälkäkin alkaa taas olemaan, ei ole syöty 7 tuntiin. Jotain pientä täytyy ottaa ja sitten saunaan. Saunassa kerrotaan tarinaa, jostain vanhasta tulipalosta. Löylyt ovat varsin mieluisat hikisen pelin ja ulkona vietetyn parituntisen jälkeen. Valo syttyy suihkutilaan ja hälytysääni keskeyttää nautinnon.
Matkalla autossa radiosta tulee lisätietoja, palaneen hajua rappukäytävässä.Saavumme rappukäytävään ja siellä haisee hieman kärähtänyt ruoka. Kiipeämme ylöspäin rappusia kolmanteen kerrokseen. Haju voimistuu edelleen, käymme läpi postilaatikoita, kunnes yhdestä postilaatikosta näkee asuntoon, jossa on valot päällä, mutta ketään ei näy. Asunnossa leijailee hento vaalea savu, joka tuoksuu palaneelle ruualle. Painamme ovikelloa ja koputtelemme varsin voimakkaasti ovelle, ketään ei tule avaamaan. Huoltomies on tullut paikalle ja saamme häneltä avaimen, avaamme oven ja menemme asuntoon. Uunissa on ruokaa, joka käryää.
Sammutamme uunin ja nostamme ruuat lavuaariin vesihanan alle. Makuuhuoneesta löytyy vanha mummo nukkumasta. Herätän hänet ja hän pelästyy aluksi. Kerron mitä on tapahtunut ja miksi olemme hänen luonaan. Hän on todella ihmeissään, miten näin on päässyt käymään. Hän oli laittanut ruuat uuniin, ottanut kuulolaitteen pois korvasta, torkahtanut ja unohtanut ruuan uunissa täysin. Mummo kertoo asuvansa yksin ja harmittelee pilalle mennyttä ruokaansa, mutta kiittelee meitä kun herätimme hänet. Kysyn mummolta missä hänen palovaroittimensa on ja hän kaivaa kaapista avaamattoman varoittimen laatikossa ja patterin. Hän ei kuitenkaan ole ylettynyt asentamaan sitä kattoon.
Palovaroitin kattoon ja hyvän joulun toivotukset
Otan palovaroittimen ja asennan sen makuuhuoneen kattoon. Mummo on tyytyväinen ja keräämme tavaramme. Kun olemme ovella, mummo tuo pienen paketin ja antaa sen minulle, sanoen: ”Hyvää joulua!”. Vastaan hänelle: ”Hyvää ja turvallista joulua myös teille!” Saimme mummolta suklaata ja mummo sai palovaroittimen kattoon, keikka päättyi siis hienosti.
Pitäkää huolta sukulaisten turvallisuudesta, jos he eivät itse enää huomaa vaaran paikkoja ja muistakaa, että näin jouluaattonakin pelastuslaitoksilla henkilöt ovat töissä aivan kuten normaalistikin 24/7 valmiina auttamaan teitä kun apua tarvitsette.
Hyvää ja turvallista joulua!