Juhannus on tyypillisesti suomalaisille tärkeä viikonloppu, jolloin pakataan lapset, puolisot sekä elukat kyytiin ja suunnataan pois kaupungin vilskeestä nauttimaan omasta rauhasta ja kiireettömyydestä. Jos keskikesän juhlintasi suuntautuu juurikin cityn sijaan landelle, ota oheiset ohjeet ja seikat huomioon turvallisemman viikonlopun takaamiseksi. Kuten isossa maailmassa sanotaan: ”Better safe than sorry!”

Onko juhannuksenviettopaikka saaressa tai tiettömän tien takana? Jos mökilläsi ei ole tarkkaa osoitetta tai perille on hankala löytää, kannattaa mökkikauden alussa ladata kännykkään 112 Suomi -sovellus. Lisäksi koordinaatit kannattaa kirjata ylös näkyvään paikkaan.
Tiedä missä olet
Suomalainen mökkeilykulttuuri tarkoittaa omaa rauhaa ja ajoittain lähes erakoitumistakin. Kesämökit voivatkin olla rakennettu saareen, niemen notkelmiin tai muuten hankalien kulkuyhteyksien päähän. Jotta apu löytäisi vahingon sattuessa nopeasti perille, on äärimmäisen tärkeää tietää oma sijainti mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi koordinaatein. Älypuhelimissa toimiva 112 Suomi -applikaatio kertoo sijaintisi koordinaatit melko tarkastikin, kunhan puhelimen sijaintitiedot ovat päällä. Jos mökkisi on sähkötön, kännykän autolaturi on hyvä olla mukana, jotta puhelimen akku ei pääse yllättävästi loppumaan. Varmista myös, että mökillesi johtavan tien varressa on asianmukaiset tienviitat ja talonnumero on selkeästi näkyvillä.
Juomingit ja meiningit
Hyvä ruoka, juoma ja seura ovat lyömätön yhdistelmä, varsinkin jos säät sattuvat vielä suosimaan. Viikonloppua viettäessä kannattaa kuitenkin muistaa tankkailla myös vettä tai muita alkoholittomia juomia ja laittaa jäitä juomalasin lisäksi hattuun tilanteen niin vaatiessa. Promillelukemien kohotessa myös tapaturmariski kasvaa, joten pidetään kanssajuhlijoista huolta ja estetään ne typerimmät päähänpistot toteutumasta. Selväpäinen järjenkäyttö on pakollista, jos meiningeissä on mukana alaikäisiä lapsia.

Kesän herkut maistuvat, kun ne paistuvat grillissä tai nuotiolla! Huolellisella ja maltillisella tulenkäsittelyllä säästyy monelta vaaranpaikalta.
Pidä tuli hallinnassasi
Mitä olisikaan juhannus mökillä ilman puusaunaa, nuotiota tai kokkoa? Ikävä kyllä joka juhannus jossain päin Suomea tapahtuu vakaviakin tulipaloja ja/tai henkilövahinkoja, jotka johtuvat huolimattomasta tulenkäsittelystä. Vahinkoja tietysti myös sattuu. Juhannussäätä tarkastaessasi muista huomioida myös metsäpalovaroitukset, käyttää sytyttämispuuhissa vain asianmukaisia tulentekovälineitä ja pitää tulta jatkuvasti silmällä. Joistakin tilanteista voi selvitä säikähdyksellä, mutta pihasaunan roihahtaminen, maastopalo tai palavaan kokkoon kaatuminen ei varmastikaan ole kenenkään juhannussuunnitelmissa. Hanki myös mökille palovaroitin sekä esimerkiksi sammutuspeite.

Lasten vesileikit vaativat aina aikuisen kokoaikaisen valvonnan. Kuva: Turun kaupunki/ Esko Keski-Oja
Vesi
Uiminen, soutelu ja kalastaminen kuuluvat saumattomasti mökkielämään, mutta jokakesäiset hukkumistilastot maalaavat synkän varjon vesiaktiviteettien ylle. Jokaisen tulisi realistisesti hahmottaa oma uimataito ja polskiminen tulisikin suorittaa rantaviivan suuntaisesti. Uimataidottomille lapsille kellukkeet ovat enemmän kuin suotavat ja lasten vesileikit vaativat AINA aikuisen kokoaikaisen valvonnan. Veneilijöille pelastusliivit ovat ehdottomat ja kovasti humaltuneella henkilöllä ei ole asiaa veneeseen saati uimaan. Muistetaan varovaisuus ja huolellisuus myös kalastelun yhteydessä; uistin kiinni sormessa tai muualla vartalossa olevat potilaat ovat tuttu näky päivystyksissä.
Varautuminen yllättäviin tilanteisiin
Äärimmäisestä varovaisuudesta ja tunnollisuudesta huolimatta vahinkojen mahdollisuus on aina olemassa. Pieniin haavereihin kannattaa varustautua laastarein, sidostarpein, kylmäpussein ja särkylääkkein, joiden avulla lievistä ruhjeista toivottavasti selviää viikonlopun yli. Reissuun lähtiessä on aina tärkeää muistaa ottaa omat henkilökohtaiset lääkkeet mukaan ja huolehtia niiden säännöllisestä otosta sekä säilytyksestä. Kanssajuhlijoiden olisi hyvä tietää, jos sairastat esimerkiksi epilepsiaa tai diabetesta, jotta tarvittaessa oikeanlaisen ensiavun saa jo paikanpäällä.
On hyvä muistaa, että mökit sijaitsevat usein alueilla, jonne avun saapuminen saattaa kestää pidemmänkin aikaa. Varsinkin saaristo voi olla erittäin hankalasti tavoitettavissa ja joudummekin usein turvautumaan toisten viranomaisten apuun kohteen saavuttamiseksi. Tästä syystä esimerkiksi sairaskohtauksen sattuessa olisi hyvä lähteä tulemaan omalla kyydillä ambulanssia vastaan – jos vain mahdollista. Kiireettömissä tilanteissa kannattaa tarkkaan miettiä ambulanssin tarpeellisuus, sillä usein oma kyyti on nopein ja riittävä kuljetusmuoto hoitoon hakeutuessa.
Näiden neuvojen myötä toivotan jokaiselle rauhallista ja rentouttavaa juhannusta! Me päivystämme töissä tämänkin viikonlopun – sinun turvaksesi.

Eeva-Leea Kaukinen