Käy käsiksi – uskalla auttaa

Ennen joulua saimme lukea lehdistä, kuinka Helsingin rautatieasemalla lähdössä olevassa junassa istunut mies lyyhistyi maahan. Yksi vierustovereista soitti hätänumeroon 112 ja muut aloittivat välittömästi elvytyksen. Junahenkilökunta hälytti vartijan tuomaan aseman sydäniskurin eli defibrillaattorin. Tämä kaikki tapahtui nopeammin kuin ensimmäisen ambulanssin saapuminen, vaikka tapahtumapaikkana oli Helsingin keskusta.

Defi voi pelastaa hengen.

 

Lähellä olleiden ihmisten nopean toiminnan ansiosta junassa lyyhistynyt mies pelastui. Tapahtumassa oli monta onnellista yhteensattumaa. Sydänpysähdyksen silminnäkijöinä oli elvytystaitoisia henkilöitä, jotka uskalsivat tarttua toimeen. Tapahtumapaikan lähellä oli sydäniskuri, jonka olemassaolon ja sijainnin junahenkilökunta tiesi.  Entä jos näin ei olisi ollut? Mitä jos defibrillointi olisi tapahtunut vasta ambulanssin saavuttua?

Sinäkin voit olla sankari

Sydänpysähdyksen sattuessa jokainen minuutti on tärkeä. Ohikulkija, kuka tahansa meistä, on usein ensimmäinen auttaja.  Välitön soitto hätänumeroon, paineluelvytyksen aloittaminen ja hengenvaarallisen rytmihäiriön pysäyttäminen sydäniskurilla eli defibrillaattorilla lisäävät selviytymismahdollisuuksia huomattavasti.  Erityisesti maakunnissa, jossa välimatkat ovat välillä hyvinkin pitkät, saattaa ambulanssin tulo kestää liian kauan. Käytettävissä oleva sydäniskuri ja lähellä olevien apu ovat tällöin elintärkeitä asioita potilaan selviytymisessä.

Moni saattaa aristella defibrillaattorin käyttöä. Laitetta on kuitenkin erittäin helppo käyttää. Defilbrillaattorilla ei voi vahingoittaa ketään. Ainoa muistettava asia on laittaa defibrillaattoriin virta päälle. Sen jälkeen laite neuvoo käyttäjäänsä vaihe vaiheelta.  Laite analysoi autettavan sydämen rytmin, ja se antaa sähköiskun vain, jos ihmisellä on iskua vaativa haitallinen rytmi sydämessään. Katso videolta kuinka helposti se käy.

Defibrillaattoriin ja sen käyttöön pääsee tutustumaan muun muassa Turun 112-päivän tapahtumassa 10.2. 112-päivä on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja, joka järjestetään tänä vuonna 5.-11.2.2018. Kampanjaviikkoa vietetään vuosittain arjen turvallisuuden parantamiseksi. Tänä vuonna kampanjaviikon pääteema on välittäminen: kuinka jokainen meistä voi pitää huolta paitsi omastaan myös läheistensä turvallisuudesta.

112-päivä järjestetään Turussa Yliopistonkadulla 10.2.2018 klo 10-14.

 

Sydänliitto muistuttaa 112-päivänä defi.fi-rekisteristä

Jokaisen kansalaisen tulisi tietää, mistä lähin defibrillaattori löytyy.  Tämä tieto voi pelastaa jonkun hengen. Suomen Elvytysneuvosto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Sydänliitto hallinnoivat defi.fi-rekisteriä juuri tästä syystä.  Rekisteristä kuka tahansa voi katsoa, missä lähin laite sijaitsee tai lisätä sinne tiedot omasta defibrillaattorista.

Suomessa arvioidaan olevan noin 3 000 defibrillaattoria, joista tällä hetkellä vajaa puolet löytyy rekisteristä. Tavoitteenamme on, että sydäniskureiden määrä Suomessa kasvaa entisestään ja kaikki laitteet löytyvät tästä valtakunnallisesta rekisteristä. Sinäkin voit auttaa rekisterin kasvattamisessa bongaamalla defin.

#bongaadefi on mukana 112-päivän kampanjassa

Sydänliitto ja Yksi elämä kutsuvat 112-päivän kunniaksi kaikki suomalaiset mukaan defibongaukseen. Yksi elämän Facebook-sivua https://www.facebook.com/yksielama/ #bongaadefi on käynnissä 1.-11.2.2018. Tee 112-päivän hyvä työ ja etsi sinua lähin defibrillaattori.

Sydänpydähdystilanteessa toimi näin:

  1. Herättele.
  2. Mikäli ihminen ei herää, soita 112 ja noudata hätäkeskuksen ohjeita.
  3. Jos paikalla on useampi auttaja, yksi hakee sydäniskurin ja toinen selvittää, hengittääkö autettava normaalisti. Jos ei, aloitetaan paineluelvytys. Katso ja kuuntele rytmi elvytykseen.
  4. Käynnistä defi ja noudata sen antamia ohjeita eli paljasta autettavan rintakehä ja kiinnitä elektrodit. Tämän jälkeen laite analysoi sydämen rytmin ja ilmoittaa, jos sähköiskun antamista suositellaan. Laite kehottaa ”irti potilaasta”, jonka jälkeen painetaan defibrillointipainiketta.
  5. Jatka paineluelvytystä välittömästi sähköiskun jälkeen. Defi antaa lisäohjeita 2 minuutin kuluttua.

Muista kerrata elvytystaitoja säännöllisesti ja osallistu ensiapukurssille!

Vierailevina kirjoittajina toimivat tällä kertaa täydellä sydämellä Sydänliiton kaksikko Mari ja Outi.

Terveisin,
Mari ja Outi

Mari Blek-Vehkaluoto työskentelee kehittämispäällikkönä Suomen Sydänliitossa. Omana alueena on riskien tunnistaminen ja oikea-aikainen hoito. Outi Kontkanen puolestaan toimii tuottajana Suomen Sydänliitossa ja tekee viestintää Yksi elämä -terveystalkoissa.

Mari ja Outi ovat käynnistäneet yhdessä #bongaadefi-kampanjan Sydänliitossa ja mukaan on haastettu myös Yksi elämä -terveystalkoot. Vapaa-ajallakin tulee bongattua defibrillaattoreita milloin jäähallin, lentokentän kuin kauppakeskuksenkin seiniltä.

”Ihan päällimmäisenä mielessä on defi.fi-rekisterin kehittäminen. Erityisesti maakunnissa matka lähimpään sairaalaan voi olla hyvinkin pitkä, joten paikallinen defibrillaattori on tärkeä olla olemassa ja tieto siitä rekisterissä. Tavoitteena on saada Suomeen vähintään yhtä paljon sydäniskureita eli defibrillaattoreita kuin Ruotsissa.”

Suomen Sydänliitto on mukana Yksi elämä -terveystalkoissa viestimässä terveemmän Suomen puolesta. www.yksielama.fi

1 thought on “Käy käsiksi – uskalla auttaa

  1. Potilasjärjestön palveluksessa olevat siviilit pidättäytyköön nimittelemästä järjestyksenvalvojaa vartijaksi ja esittämästä häntä silkkana deffankantajana, kun ilmeistä kuitenkin on että tapahtumahetkellä oltiin hyvin asiansa järjestäneessä kohteessa missä käynnistettiin menestykselliseen lopputulokseen johtanut ensiapuhälytys. Eli käytettiin annettuja välineitä ja hyödynnettiin saatua koulutusta, kun tehtiin sitä työtä mistä palkkakin maksetaan. Ei siis pidä olla liian päämääräkeskeinen, kun tarkoituksenaan on maksimaalisesti luukuttaa yhtä ihmevälinettä tai sen käyttöä edistävää tietotyökaluakaan. Tulee näet muistaa, että turvallisuustyössä ei ole sen paremmin kaikkeen pystyviä taikakalujakaan kuin yhtään MINÄÄKÄÄN, sitä tehdään yhdessä. Kaikkien tiedot, taidot sekä välineet ovat tärkeitä, koska ei ole sellaista onnea että aina ennalta tiedettäisiin mitä niistä kulloinkin kysytään. Ammatikseen turvallisuuskysymysten parissa toimiville tämä lienee itsestäänselvyys, toivottavasti ainakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.