Keikkaa pukkaa…

Syksy saapuu ja kesää on vietetty pelastuslaitoksella tavalliseen tapaan. Kesän lomat ja viikonloput tapahtumineen herättivät ihmisissä hilpeyttä ja murhetta. Ensihoito tekee 12-tuntisia työvuoroja, klo 8–20 ja 20–08. Vuorokauteen osuu keskimäärin 110 tehtävää, painottuen viikonloppuihin ja juhlapyhiin. Juhlat, kuten vaput ja uudet vuodet, aiheuttavat pelkästään yövuorossa tehtäviä noin 90–100 kappaletta.

Oletko joskus miettinyt minkälaisia tehtäviä täällä oikein hoidetaan? Oletko pohtinut millaisissa asioissa ambulanssia soitellaan?

Tässäpä kuluneelta kesältä joitakin tehtäviä, joita osui 12-tuntiseen yövuoroon ensihoidon kohdalle:

  • Huimausta, ei pysy kunnolla pystyssä ja oksentaa
  • Rintakipu, joka mennyt jo ohi ambulanssin tullessa paikalle
  • Kaatunut ja nyt ei voi varata jalalle ilman suurta kipua
  • Saanut baarissa tuopista päähän, päässä haava
  • Mielenterveysongelmia, viillellyt itseään
  • Sammunut penkille taksia odotellessaan
  • Vahvassa humalassa, jalat kantaa huonosti ja oksentaa
  • Vahvassa humalassa sammunut ravintolan pöytään, virtsannut alleen
  • Vahvassa humalassa, oksentanut päälleen, jalat ei kanna, huonosti heräteltävissä
  • Vahvassa humalassa, ripuloinut housuunsa
  • Kaatui ja hammas meni katki
  • Perusterve ihminen oksentanut ja ripuloinut päivän
  • Henkilö mennyt elottomaksi
  • Tappelu, kasvoihin lyöntejä
  • Sormi murtunut
  • Sormessa haava
  • Yliannostus lääkkeillä ja lisänä alkoholia
  • Yleiskunto mennyt todella huonoksi, vatsakipua ja verikokeiden arvot pielessä
  • Henkilö ollut hyvin rauhaton illalla, mutta nyt nukkuu
  • Todettu tulehdus, johon määrätty juuri antibiootti, mutta kuume ja siitä johtuva hikoilu mietityttää
  • Ripulointi
  • Harhainen potilas, joka ei itse ymmärrä tilaansa

Tehtävät eivät ole missään järjestyksessä ja ovat osuneet eri ambulansseille. Kaikkia vuoron tehtäviä ei tässä ole mainittu, mutta ylläolevat antavat suuntaa millaista meidän ”arkemme” täällä on. Tilanteet ovat ajoittain hyvinkin erilaisia paikan päällä kuin mitä puhelimeen on kerrottu. Tästä syystä ensihoito arvioi kohteessa ensihoidon ja päivystyskäynnin tarpeen. Kaikki tehtävät eivät aina vaatisi ambulanssia, eikä henkilöllä välttämättä ole tarvetta ensihoidolle paikan päällä tai matkan aikana, vaikka käynti päivystyksessä olisikin aiheellinen. Joskus taas kohteessa annettu ensihoito riittää ja potilas voi jäädä kotiin.

Tehtävissä oli useampia alkoholista johtuvia kompurointeja tai väsähdyksiä, kaikkia en kirjannut tähän, koska ne olivat hyvin samankaltaisia tapahtumia. Erään yksikön ensihoitajat alkoivat jo epäilemään alkometrin toimintaa kohdatessaan monta korkeaa promillelukemaa puhaltanutta ihmistä. He päättivät puhaltaa itsekin pilliin ja totesivat sen olevan kunnossa – mittari näytti nimittäin pyöreää nollaa ensihoitajan kohdalla… 😉

Syksy tulee, mutta pelastuslaitoksen arki jatkuu vuodenajasta ja kellonajasta riippumatta samaan tapaan!

Terveisin, Sohvi

 

Tutustu Sohviin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ERROR: si-captcha.php plugin says GD image support not detected in PHP!

Contact your web host and ask them why GD image support is not enabled for PHP.

ERROR: si-captcha.php plugin says imagepng function not detected in PHP!

Contact your web host and ask them why imagepng function is not enabled for PHP.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.