Eräs työkseen paloturvallisuutta edistävä henkilö huiski edestakaisin kotonaan keittiössä ja yritti saada aikaan lämmintä ruokaa kuopukselle, joka oli aivan justiinsa starttaamassa soittotunnille. Oma lounaskin oli jäänyt ohuenlaiseksi. Astiat rymisivät keittiön tasoilla, ja makaronit kuplivat hellalla. Eräs patalappu oli todella ovela. Oman pehmeytensä vaimentamin liikkein se ojensi nurkkansa lieden kuumalle levylle ja lämmitteli siinä. Kitkerä haju nousi ilmaan. Lopulta kokkailija havaitsi katkun. Patalappu ei ollut vielä liekeissä, mutta tosi kuumana se jo kävi. Lappu hanan alle jäähtymään ja ihmislapsi ihmettelemään, että kuinka tässä näin meinasi taas käydä.

Kuva: Timo Heikkala
Aivan sama paloturvallisuuden parantaja teki iltapalaa perheelle. Työpöytä oli tietenkin täynnä tavaraa. Oli keittokirjoja kirjoja ja lähes maksettuja laskuja ja leipäpusseja ja tämän satokauden omena kerran haukattuna sekä tietenkin vedenkeitin. Muuan keittokirja ujutti selkänsä vedenkeittimen virtanappulan päälle ja piti sitä sinnikkäästi alhaalla. Keitin alkoi kuumeta. Keittimessä ei ollut vettä, joka lämmetessä olisi alkanut humista ja pulputtaa, joten tilanne kävi yhä kuumemmaksi. Kyllä muuten tarkeni keittokirjakin. Aivan sattumalta keittiössä ryntäilevä henkilö huomasi, mitä oli tapahtumassa. Kirja syrjään ja keittimestä virta pois.
Niin se on, että keittiö on oikein kodin onnettomuuksien pesä. Joka päivä paloautot lähtevät pillit vinkuen sammuttamaan pelkästään kolmea liesipaloa. Siihen sitten vielä päälle vedenkeittimet ja kahvinkeittimet ja kaikki muut sähkölaitteet, joita keittiössä on ja niiden aiheuttamat palot ja muutkin tapaturmat. Jos keittiö keksittäisiin nyt, sen käyttö luultavasti kiellettäisiin hengenvaarallisena.
Aivan syyttä ei tämän vuoden Paloturvallisuusviikon teemana siis ole keittiön paloturvallisuus. Teemaviikon nettisivuilla on läheltä piti -tilanteita, joista sitten selvittiin ainakin ilman henkilövahinkoja.
Omat tarinat voivat olla opiksi muille ja kertaukseksi ihan itsellekin. Turvallisuusasiat kun tuppaavat helposti hautautumaan muiden, mutta kiireellisempien asioiden varjoon. Kaikkien tarinat ovat tervetulleita!
Kuten yllä olevista tositapauksista voi huomata, todellisuudessa keittiön laitteet ovat syyttömiä. Tilanteiden takana on ihmisen toiminta. Olisi helppoa ajatella, että keittiössä sattuu ja tapahtuu vain muistisairaille ihmisille ja alkoholin liikakäyttöä harrastavalle väestönosalle. Tekstin alun esimerkkihenkilö ei kuulu kumpaankaan ryhmään. Hän on suhteellisen tavallinen perheenisä, jolla vaan tuppaa olemaan liian usein liian kiire. Hoppu näkyy osaltaan siinäkin, että keittiö on aivan liian usein kaaoksen vallassa. Kyllähän hän tietää, että siisti keittiö on turvallinen keittiö ja että hoputon perheenisä vaarantaa kotinsa paloturvallisuuden huomattavasti harvemmin kuin kiireinen.
Eiköhän tänään työpäivän jälkeen istahdeta hetkeksi pöydän ääreen ja huokaista. Sitten laitetaan keittiö ojennukseen – ja heti sen kolmen tunnin urakan jälkeen voi hyvällä mielellä istahtaa uudelleen teekupposelle. Koska keittiön raivaus on sopivasti avannut mielen kodin paloturvallisuuden parantamiseen vähän laajemminkin, voi Palometrin avulla tsekkailla, ovatko kotona asiat hanskassa. Palometri kyllä kommentoi, jos vikaa löytyy. Palometrikin löytyy Paloturvallisuusviikon nettisiuilta:
Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa tiedotuspäällikkö Juha Hassila Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
”Toimin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä tiedotuspäällikkönä. Monen vuoden ajan olen ollut mukana herättelemässä suomalaisissa sellaista ahaa-elämystä, että tulipalot ovat oikeastaan aika helppoja estää. Olen myös urakoinut sen eteen, että ihmiset pysyisivät tukevasti jaloillaan – eli eivät lankeaisi koti- ja vapaa-ajan tapatumiin, joista suurin osa on kaatumisia.”