Istun hermostuneena autoon ja katson kelloa: “7.34. Just. Nyt äkkiä päiväkotiin, että ehdin töihin…” Oli taas järjettömän hankala aamu Ellan kanssa. Kiukuttelua ja painimista pukemisen aikana. Sovittiin vaimon kanssa, ettei käytetä enää tuttia kuin nukuttaessa, mutta nyt ei hermo kestänyt ja Ella istuu turvaistuimessa tutti suussa. Mutta onneksi on sentään hetken hiljaa.
Aamuruuhkassa autoja soljuu vastaan tasaiseen tahtiin. Kohta tutti lentää takapenkiltä etupenkin jalkatilaan ja Ella itkee täyttä kurkkua. Käännyn katsomaan takaistuimelle ja huudan: “Itse sä sen tutin sinne heitit! Koita nyt hetki…” Lause keskeytyy takana olevan auton torvensoittoon. Katse takaisin tiehen ja olen ajautunut vastaantulevien kaistalle. Nopea väistö ja ehdin estämään törmäyksen, mutta auto pyörähtää perä edelle ja lähtee kylki edellä luisuun. En ajattele mitään. Puristan vain rattia ja katson kuin hidastetussa elokuvassa lähestyvää valaisinpylvästä. Kohta sattuu.
Herään. Happimaski suhisee kasvoilla. Sinisiä valoja vilkkuu joka puolella. Päähän ja jalkoihin sattuu aivan älyttömästi. Kaulassa on epämiellyttävä niskatuki ja takapenkiltä joku tukee käsin niskaani. Ella. “Ella!”
Takapenkillä oleva ensihoitaja huutaa: “Potilas tajuissaan!”. “Lapsi on ambulanssissa tutkittavana. Hän on järkyttynyt ja itkuinen, mutta hänellä tuskin on vakavia vammoja.” Valaisinpylväs on osunut auton kuljettajan puolen kylkeen jalkojen kohdalle. Olen lyönyt pääni auton keskipilariin ja jalat ovat puristuksissa. Ensihoitaja tuo huovan autoon ja sanoo: “Laitan tämän huovan hetkeksi sinun päälle, jotta se suojaa lasinsiruilta.” Palomies nousee konepellille ja lyö tuulilasin nurkkaan reiän. Ikkunasahalla hän sahaa tuulilasin kahtia samalla, kun toinen palomies leikkaa hydraulisella leikkurilla auton etummaiset pilarit poikki. Vääntyvän metallin ääni aivan korvan vieressä ja paukahdus pilarin katketessa tuntuvat pelottavalta. Auton takaosastakin kuulen särkyvän lasin ja pilareiden leikkaamisesta tulevia ääniä. Kuinka paljon täällä on oikein ihmisiä?
Kohta palomiehet nostavat porukalla irti leikatun katon pois ja taas yksi ensihoitaja tulee hanttimiehen puolelle istumaan. “Soitimme jo aikaisemmin sinun puhelimessa olevaan ICE-numeroon ja vaimosi on matkalla tänne. Lääkäri on tutkinut Ellan ja hän voi hyvin. Ole huoleti.” Kyyneleet tulevat silmiin helpotuksesta. “Avaan sinulle oikeaan käsivarteen suoniyhteyden, jotta voimme antaa sinulle kipulääkettä.” Pisto käsivarressa ei tunnu miltään, odotan vain lääkettä, koska kipu jaloissa on sietämätön. Nopeasti ensihoitaja onkin saanut tipan laitettua ja sanoo ruisku kädessä: “Tämä on nopeavaikutteista kipulääkettä. Se tuntuu päässä ja voi tulla hiukan huono olo. Se ei poista kaikkea kipua, mutta vie siltä pahimman terän.” Kipu helpottaa hiukan ja päässä pyörii.
Palomiehet asettavat hydraulisen tankolevittimen istuimen vasemmalle puolelle ja sillä työntävät auton keulaa poispäin, jolloin jalat vapautuvat puristuksista. Palomies siirtää penkkiä taaksepäin, jonka jälkeen ensihoitaja kertoo, että kohta minut nostetaan rankalaudalle ja siirretään ambulanssiin. Pian palomiehiä ja ensihoitajia kerääntyy ympärilleni ja yhdellä määrätietoisella liikkeellä he nostavat minut pituussuunnassa rankalaudalle. Kipu jaloissa kovenee hetkeksi, mutta helpottuu kun liike pysähtyy. Rankalaudan remmit kiristetään ja he kantavat minut porukalla paareille. Paareilta näen kun vaimo juoksee autostaan onnettomuuspaikalle hätääntyneen näköisenä. Hän vilkaisee minua nopeasti ja menee ensihoitajan kanssa toiseen ambulanssiin katsomaan Ellaa. On valtavan syyllinen olo.
Kirjoitus ei perustu tositapahtumiin, mutta valitettavasti vastaavia onnettomuuksia sattuu jatkuvasti. Liikenteessä pieneltä tuntuvat virheet saattavat aiheuttaa peruuttamattoman suuria vahinkoja. Pistä siis tänään Hottikset tai Salkkarit tallennukseen ja käytä vapautuva aika itsesi kehittämiseen alla olevasta linkistä. 🙂
Terveisin, Jussi
Kiitos,,pistää miettimään
Kiitos Jussi
Aivan huippu kirjoitus
Tällaista tekstiä arvostaa sekä kolleegasi, että äidinkielen opettajasi.