Koditonkin on ihminen

Usein kesäisin näkee yleisillä paikoilla nukkuvia kodittomia. Monet eivät uskalla mennä heitä herättelemään, vaan soittavat hätäkeskukseen kadulla olevasta tajuttomasta ihmisestä ja monesti vielä jatkavat välittömästi matkaa. Tämän jälkeen ensihoitajat tulevat hälytysajona herättämään henkilön uniltaan ja ambulanssin resurssit on turhaan sidottuna kymmeniä minuutteja. Oikea tapa on mennä rohkeasti herättelemään ja jos potilas ei pärjää itse, niin soitto 112 ja hätäkeskus lähettää riskinarvion jälkeen kohteeseen tarpeen mukaisen yksikön.

Tuntematon pelottaa ja tietämättömyys luo ennakkoluuloja. Kodittomat ja syrjäytyneet kokevat paljon välinpitämätöntä ja ylimielistä käytöstä, joka johtaa jopa vaaratilanteisiin. Ennakkoluuloja hälventääkseni sain Sirkkalan päiväkeskuksessa kolmelta rohkealta kodittomalta avoimen kuvauksen mikä heidät on tuonut tähän tilanteeseen.

Lasse, 63 v.

Lasse, 63 v.

“Puolitoista vuotta sitten menetin kämppäni Runosmäessä koska riitelin vuokranantajan kanssa. Huonekalut jouduttiin poistamaan muiden toimesta minun laskuuni, koska minulla ei ollut mitään paikkaa mihin niitä viedä. Niiden rästien jälkeen olen asunut Sillankorvassa. Välillä tulee otettua kaljaa ja Sillankorvan tarkkojen sääntöjen takia olen pääasiassa “Märällä puolella”. Se on raskasta. Siellä on yöhuutajia: En tiedä onko ne kännissä, mömmöissä vai onko se perusluonteessa. Että mölistään ja eläimellistä ääntä pidetään öisin. Nyt pyrin saamaan asunnon, jotta pääsisin yrittämään yksinasumista.”

Ulla, 57 v.

Ulla, 57 v.

“Mulla on neljä lasta ja olen jäänyt kaksi kertaa leskeksi. Anteeksi,että heti itken. Neljä vuotta olen ollut asunnottomana. Uuden miesystävän kanssa ollaan asuttu Sillankorvassa muutaman kuukauden. Luulimme että olisimme tuttavan kautta saaneet uuden asunnon, mutta mies häipyi saatuaan käsirahan asunnosta. Meitä huijattiin. Sillankorvassa en naisena viihdy. Siellä taudit leviää: kaikki raapii itseään, raapii päätään. Kerran viikossa on suihkupakko ja siellä koitan olla koskematta mihinkään, etten saa jotain tartuntaa. Päihteitä olen käyttänyt ja käytän edelleen rahatilanteen mukaan. Ei me olla mitään baarihiiriä : Ollaan miehen kanssa kahdestaan jos vain on paikka missä olla. Oma asunto on suurin toive.”

Iina, 34 v.

Iina, 34 v.

“Olen käyttänyt huumeita 13-vuotiaasta. 17-vuotiaana muutin Turusta muutamaksi vuodeksi pois, koska suurin osa kavereista kuoli heroiiniaallon aikana. Nyt olen asunut välillä ex-miehen luona, joka on myös käyttäjä. Mutta hän on jo kuusikymppinen ja haluaa olla rauhassa. Ei aina jaksa mun elämäntyyliä. Mun lapset on huostaanotettuja ja sijaisperheessä. Näen lapsiani nykyään noin 1,5 kuukauden välein. Olen päättänyt olla tapaamisissa selvinpäin ja yritän päästä kuntoutukseen, koska haluan nähdä lapsiani enemmän. Jos pystyn antamaan vuoden puhtaita seuloja, niin minulla on vielä mahdollisuus jopa viikonlopputapaamisiin. Toivon että pääsen takaisin vankilaan, jotta pääsisin aineista eroon. Täällä se on todella vaikeaa, koska kaikki mun ystävät käyttää.”

Lasse, Ulla ja Iina käyttäytyivät haastatteluissa erittäin asiallisesti ja heillä on selvästi toiveita ja tavoitteita elämässä. Monella muulla kodittomalla ei kuitenkaan ole juurikaan elämänhallintaa ja he päätyvät usein kadulle.

Suurin virhe on jättää ulkona makaava huomiotta. Hypotermia kehittyy nopeasti jo kesällä, puhumattakaan viileämmistä vuodenajoista, eikä koskaan ei voi tietää nukkuuko henkilö vai onko hän saanut sairauskohtauksen. Onkin hyvin yleistä, että ulkona makaavan kodittoman hoitoon pääsyn viivästyminen aiheuttaa vakavia vammoja tai jopa menehtymisen.

Nämä ihmiset ovat tehneet elämässä virheitä, mutta hätätilanne ei ole moralisoinnin paikka, vaan kaikkien täytyy saada apua. Kun seuraavan kerran keikalla tulee taas vastaan ulos menehtynyt koditon, minä mietin kuinka moni mahtoikaan kävellä hänen ohi. Älä sinä kävele ohi.

Jussi Leivo

Terveisin, Jussi

 

Tutustu Jussiin!

Yksi vastaus artikkeliin ”Koditonkin on ihminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*