Kohti palomiestestiä – treeni menee perille

Matka kohti palomiestestiä etenee hitaasti mutta varmasti. Viimeisessä blogitekstissä Pilvi kertoi ajatuksiaan alkutestauksesta, jossa viimeistään meille molemmille valkeni, mihin sitä tulikaan lähdettyä. Projekti käynnistyi puolivakavasta aluepelastuslautakunnassa käydystä keskustelusta ja huomasimme, ettei keskustelu jäänyt vain kauniiksi teoriapuheeksi vaan oikeasti ryhdyttiin sanoista tekoihin.

Sanoista tekoihin on ollut myös nuo muutamat treenit, joita on luotsannut armoton coachimme Mika Lankinen. Ensimmäiset yhteiset treenit pidettiin Turun keskuspaloasemalla, jossa kävimme hieman ”lämmitellen” tulevan testin eri osioita läpi. Tuossa vaiheessa vielä naureskelin, että tässähän on vielä hyvin aikaa toukokuulle, jolloin varsinainen kuntotesti on tarkoitus pitää. Seuraava yhteinen treeni ottikin jo sitten luulot pois. Naantalin Luolalan paloasemalla meitä kirittivät vuorossa olevat palomiehet. Teimme kuntopiirityyppisen treenin harjoittaen juuri niitä lihasryhmiä, joita testissä tarvitaan. Lopuksi treenasimme wattipyörällä työrasituskoetta varten, mutta vielä jäi noin 9 min haamuraja kummittelemaan. Tosin myöhemmin selvisi, että tällä Naantalin pyörällä polkeminen on raskaampaa, mitä testipyörällä. Loistava keino coach Lankiselta saada tytöistä enemmän tehoja irti.

Kolmannet treenit pidettiin myös Naantalissa ja tällä kertaa meille oli valmisteltu Tabata-treeni, jossa alkulämmittelyn jälkeen teimme kahdeksan lihaskunto osioita, kutakin 20 kerrallaan, kahdeksalla toistolla. Näissäkin treeneissä hymy hyytyi melko nopeaan ja treenin jälkeen tiesi tehneensä oikeita asioita. Neljänsissä yhteistreeneissä keskuspaloasemalla teimme Hullu-Jallun ohjauksessa treenin omalla kehonpainolla liikuntasalissa. Lämmittelimme kuntopallojen kanssa, liikuimme erilaisissa eläinasennoissa ympäri liikuntasalia, opettelimme niin palomies- kuin eukonkannonkin ja lopuksi teimme burbee-testin, jossa allekirjoittanut tipahti ensimmäisenä joukosta Pilvin jaksaessa hienosti palomiesten rytmissä. Tämänkään kerran jälkeen ei tarvinnut miettiä, mitäs muuta sitä tänään treenaisi, vaan treeni meni hyvin perille.

Vaikka matka ei olekaan vielä lopussa on pakko jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia kanssatreenaajia sekä erityisesti sparraajaamme Mikaa, joka on ruoskinut meistä ne viimeiset hymynkareet kasvoilta. On ollut mahtavaa päästä tutustumaan eri paloasemiin, mutta erityisesti kanssamme treenanneet palomiehet ovat tehneet treenistä oikeasti hauskaa. Treenit on tehty tosissaan, mutta pienellä pilkkeellä huulta heittäen.

Toukokuun loppuun on onneksi vielä aikaa ja yhteisiä treenikertoja vielä edessä, mutta jo tässä vaiheessa olemme saaneet kokea, kuinka kovakuntoisia kavereita palomiehet oikeasti ovat. Palomiehen työ vaatii erittäin kovaa niin fyysistä kuin henkistäkin kestävyyttä, jota olemme saaneet tässä matkan aikana opetella Pilvin kanssa. Matka kohti palomiestestiä jatkuu!

(Kuva: Arto Väätti)

Lue myös treenauksen aloitusblogi:
https://blogit.turku.fi/vspelastus/normikuntoilijasta-pelastussukelluskelpoiseksi/

Seuraa treenauksen etenemistä Instagramissa hashtageilla #palomiestesti2018 ja #vspelastus.

Terveisin, Laura

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan jäsenet Pilvi Heiskanen, Laura Palmunen päättivät haastaa itsensä ja toisensa treenaamaan pelastussukelluskuntoon. Matka kohti palomiestestiä alkoi 16. helmikuuta. Kuntotesti järjestetään toukokuussa 2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*