Kun ensihoitaja sairastuu

Sairastuminen tai vammautuminen on aina kriisi. Se etenee alkujärkytyksestä tunnemyrskyn kautta hyväksymiseen. Matka asian hyväksymiseen on pitkä ja vaatii mieleltä, keholta ja ympäristöltä voimia, ymmärrystä ja tukea.

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Vuodessa sairastuu n. 30 000 ihmistä. Heistä kaksi kolmasosaa paranee. Matka paranemiseen on yksilöllinen ja hoidot tapauskohtaisia. Syöpää hoidetaan yleisimmin sytostaattihoidoilla, sädettämällä tai leikkaamalla, joskus näiden yhdistelmillä.

Toisinaan taudinkuva on edennyt jo hyvin pitkälle tai hoidot eivät auta, jolloin päädytään saattohoitoon. Saattohoidon tarkoituksena on kivun hoito ja elämänlaadun ylläpito, ihmisen arvokkuuden ja arvostuksen säilyttäminen viimeiseen hengenvetoon asti.

Oma matkani alkoi ristiriitaisissa tunnelmissa. Tiesin, mitä odottaa, mutta en hyväksynyt odotuksen lopputulosta ennen varmaa tietoa. Varman tiedon syövästä sain työvuoron aikana.

Tummasävyisessä kuvassa nainen on haudannut kasvot käsiinsä.

Työyhteisön kesken asiasta puhuttiin suoraan ja saamani tuki oli korvaamatonta.

Syöpä vei toimintakyvyn matalammaksi ja jäin sairausloman kautta pois työpaikasta, josta olin lapsesta asti haaveillut. Jossa viihdyin. Työstä, jota rakastin. Tunsin menettäneeni terveyteni, itseni ja kaiken merkityksellisen tämän mukana. Perhe ja tukiverkko kuitenkin säilyivät.

Muutin toiseen kaupunkiin, jossa hoitojonot olivat lyhyemmät. Leikkaus tehtiin marraskuussa. Toipuminen saattoi alkaa ja arki ilman jatkuvaa, lamaannuttavaa kipua ja väsymystä odotti.

Hoito ja kuntoutuminen on ollut pitkä ja silmiä avaava prosessi. Vaihdoin työpaikan lisäksi työnkuvaa kuntoutumisen ajaksi. Päivystyksessä työskentely on ollut ammatillisesti kehittävää ja antanut paljon uutta evästä ensihoidon maailmaan vietäväksi.

Syöpä on sairaus, joka vie vuosittain monia meille niin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Joka on jo sanana ruma ja pelottava ja imaisee kohti tuntematonta, epävarmaa sekä ahdistavaa tulevaisuutta. Tulevaisuudessakin on kuitenkin myös aina valopilkkunsa. Pidetään niistä kiinni ja tuetaan toinen toistamme taistelussa. Oman syöpävuoteni aikana olen menettänyt syövälle kaksi läheistäni. Minä kuitenkin olen selvinnyt taistelusta toistaiseksi voittajana. Mutta en yksin, vaan mukanani perheeni, ystäväni ja korvaamattoman upea työyhteisö Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella, jolle olen äärettömän kiitollinen.

Kiitos teille kaikille ihan joka hetkestä kanssanne ja hyvää jatkoa!

Tällä kertaa blogitekstin on kirjoittanut Ida Pennanen, joka työskenteli aiemmin Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella ensihoitajana. Blogistamme löytyy runsaasti Idan aiempia tekstejä luettavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.