Kun hätäkeskuspäivystäjä ambulanssiin lähti

Terve!

Minä olen Matti, sopivan ikäinen hätäkeskuspäivystäjä Turun hätäkeskuksesta. Sain pyynnön kirjoittaa tänne blogiin eräästä työpäivästä, joka johti minut aivan uudelle uralle.

Aloitetaan kuitenkin pienellä taustaselvityksellä. Valmistuin vuonna 2012 Poliisiammattikorkeakoulusta. Tuolloin oli vastavalmistuneille poliisimiehille tarjolla lähinnä etäisiä haaveita töiden suhteen, joten kortistoon mentiin niin että tärähti. Tilanne muuttui kuitenkin pienen odottelun jälkeen määräaikaiseksi viraksi ulkoilmassa. Iloa ei kestänyt järin pitkään. Työttömyyskortiston soidinkutsun kuultuani hain monien muiden työttömien poliisien tavoin töitä hätäkeskuksesta. Sillä tiellä olen edelleen, neljättä vuotta.

Meille hätäkeskuspäivystäjille tarjottiin keväällä 2015 mahdollisuutta tutustua ensihoidon toimintaan aitiopaikalta. Tartuin tilaisuuteen kaksin käsin ja kävin raapustamassa nimeni päivystyssalin seinällä olevaan listaan. Määrättynä ajankohtana, tarkalleen ottaen 11.3.2015, löysin itseni Turun pääpaloaseman ambulanssitallista. Häken siniset virkavaatteet olivat vaihtuneet ensihoidon työvaatteisiin ja tietokoneiden näytöt olivat muuttaneet muotoaan isoksi pakettiautoksi. Sen kyljessä luki VS1211.

Yleistilan lasku, tieliikenneonnettomuus, hengitysvaikeus, myrkytys, kaatuminen, rintakipu, elottomuus. Minun työssäni ne ovat väriläiskiä tietokoneen näytöllä ja ihmisen ääni puhelimessa. Yksinkertaistetusti sanoen työni on tehty siinä vaiheessa, kun hätäpuhelu on käsitelty. Nyt olin statistina paikalla todistamassa mitä sen jälkeen tapahtuu. Vaikka tehtävien kirjo oli laaja, niin kaikkia niitä yhdisti oppaina toimineiden ensihoitajien toiminta. Rauhallista, ammattitaitoista, inhimillistä. Se teki maallikkoon isomman vaikutuksen kuin olisin osannut aavistaakaan.

Noin kuusi kuukautta tuon ensihoidon matkassa vietetyn päivän jälkeen istuin yövuorossa, odottamassa seuraavaa hätäpuhelua. Ilmeisesti valtakunnassa oli kaikki hyvin, sillä puhelin pysyi mykkänä. Tietokoneen näytöllä oli auki korkeakoulujen yhteishaun hakulomake, täytettynä. Ykkösvaihtoehtona Turun ammattikorkeakoulu, ensihoidon koulutusohjelma, päivätoteutus. Sen suurempia toiveita elättelemättä lähetin hakulomakkeen eteenpäin. Läpäisin 79:n muun hakijan ohella esikarsinnan ja sain kutsun pääsykokeisiin. Niihin oli aikaa kaksi viikkoa. Ja lukemista riitti. Paljon.

Mitä ilmeisimmin tein jotain oikein päällystäessäni asuntoni seiniä muistiinpanoilla ja puhuessani ääneen solurakenteen saloja. Pääsykokeiden jälkeen, marraskuussa 2015 kännykkä ilmoitti saapuneesta sähköpostista. Minulle oli myönnetty opiskelupaikka Turun ammattikorkeakoulun ensihoidon koulutusohjelmassa. Se sähköposti on edelleen tallessa.

Olen nyt toisen vuoden opiskelija. Tahti on intensiivinen, mutta samanhenkisten ihmisten kanssa opiskelu on hyvin iso voimavara. Hamassa tulevaisuudessa koittaa se hetki, kun saan käteeni tutkintotodistuksen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin valmis ensihoitaja. Se on lupa lähteä työelämään, oppimaan lisää. Kannan sinne mukanani sen työkokemuksen, joka on kertynyt ensihoidon yhteistyöviranomaisten palveluksessa. Siitä tuskin tulee olemaan mitään muuta kuin hyötyä.

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa hätäkeskuspäivystäjä Matti.

Terveisin
Matti

”Pääsääntöinen harrastukseni on nukkuminen, aina kun siihen on mahdollisuus. Meno on varsin hektistä: päivät ensihoidon opiskelijana ja illat/yöt virkamiehenä Turun häkessä. Eipä tätä kukaan kevyeksi väittänytkään.

Jos sattumalta löydän jostain ylimääräisiä minuutteja, niin harrastan crossf… siis koetan nostaa lattialta painavahkoja esineitä istumatyön vastapainoksi. Muistaakseni harrastan myös pyöräilyä, kaluston määrästä päätellen. Siihen ne ansiotyöstä saadut korvaukset sitten menevätkin.

Aina välillä yllätän tulevat kollegani sillä, että en mainitse 10 minuutin välein olevani vapaaehtoinen meripelastaja Naantalin Meripelastusseurassa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*