Jokainen ensihoidossa tai pelastusalalla työskentelevä on joutunut hyväksymään sen tosiasian, ettei työmme ole riskitöntä. Joudumme usein työskentelemään vaikeissa olosuhteissa, kuten pimeässä ja eteen voi tulla yllättäviä tilanteita. On olemassa riski, jota emme voi koskaan tulla hyväksymään, riski joutua työtehtävällä väkivallan kohteeksi.
Omaan yli kahdeksan vuoden uraan on mahtunut useita väkivalta- ja uhkatilanteita. Minua on uhattu puukolla, ampuma-aseella ja suu-sanallisesti. Kerran on lyöty ja muutamia kertoja olen joutunut poistumaan kohteesta koettuani tilanteen niin uhkaavaksi. Enkä valitettavasti ole kokemuksieni kanssa yksin. Tietynlainen uhkailu ja väkivalta ovat tulleet kiinteäksi osaksi auttajien arkea.
Väkivallan ja uhkailun lisääntyminen näkyy selvästi, myös tilastoissa. Meillä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella raportoitiin vuonna 2015 41 sellaista väkivalta- tai uhkatilannetta, jotka voidaan mieltää vakaviksi. Mutta tässä on vain jäävuorenhuippu, sillä näiden raportoitujen tilanteiden lisäksi on varmasti sattunut useita lievempiä uhka- ja väkivaltatilanteita. Nämä eivät kuitenkaan ole päätyneet tilastoihin, sillä tilanteista on selvitty ilman ulkopuolista apua ja jotenkin ne on vain mielletty kuuluvan osaksi työtä, mitä ne eivät todellakaan ole. Huolestuttavaksi tämän tekee se, että näiden 41 tapauksen mukana on vain sellaisia väkivaltatilanteita, joissa ensihoitajiin tai heidän varusteisiinsa on kohdistunut suoranaista väkivaltaa, kuten tönimistä, lyömistä tai auton potkimista. Ja niitä uhkatilanteita, joissa ensihoitajia on uhattu puukolla, aseella tai muulla vastaavalla astalolla, mutta onneksi teot ovat jääneet vain uhkauksen asteelle.
Tämä kertoo karua kieltä siitä, että eräänlainen viranomaisten ja auttajien kunnioitus on karissut. Enää ei ensihoitajia mielletä auttajiksi, vaan osaksi kasvotonta viranomaisjärjestelmää. Ja tämä kehitys ei ole tapahtunut pitkän ajan seurauksena, vaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Siinä missä vielä kuutisen vuotta sitten ensihoitajien antamat kehotukset saivat ihmiset antamaan tilaa auttajille, niin nykyään joudumme usein tilanteisiin, jossa suuressa väkijoukossa emme pääse kunnolla etenemään edes potilaan luo. Ajoittain tulee eteen jopa tilanteita, joissa ensihoitajiin kohdistetaan uhkaa pelkästään sen vuoksi, että ensihoitoyksikkö joutuu tehtävän hoitamiseksi pysäköimään väärin. Uutena uhkana on tullut myös painostaminen, jota tehostetaan kuvaamalla ensihoitajien toimintaa ja ilmoittamalla, että jolleivat asiat etene tahdotulla tavalla, tullaan video jakamaan sosiaalisessa mediassa.
Kun mietitään väkivallan taustoja, tulee katsoa koko yhteiskunnan tilaa, sillä lisääntyneen väkivallan taustalla näkyy lisääntynyt yhteiskunnan pahoinvointi. Tämän seurauksen mielenterveysongelmat, syrjäytyminen ja alkoholismi ovat tulleet selvemmin osaksi yhteiskuntaa. Väkivaltatilanteissa näkyy erityisesti merkittävästi lisääntynyt päihteiden käyttö. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilastoissa päihteet ovat olleet osana yli puolessa vakavammassa tilanteessa ja useimmin päihtynyt on alkoholin vaikutuksen alaisena. Muita syitä väkivallan lisääntymisen taustalla ovat mielenterveydenongelmat ja yhteiskunnan rakenteisiin turhautuminen. Kun ihminen kokee hakeneensa apua jo kaikkialta ja tuntee ettei kukaan voi enää auttaa, sortuu hän helposti väkivaltaan tai uhkailuun, jotta saisi tahtonsa läpi.
On vaikea suhtautua asiaan tyynesti: joka kerta kun kuulen kollegan joutuneen väkivallan kohteeksi, tunnen suurta huolta. Tämä huoli kumpuaa ajatuksesta, etten voi käsittää miten auttamaan meneviä ihmisiä kohtaan voidaan kohdistaa väkivaltaa tai miksi heitä uhkaillaan. Jokaisella ihmisellä tulee olla fyysinen koskemattomuus ja oikeus väkivallattomaan työympäristöön, mutta silti joudumme toistuvasti elämään pelossa ja varautumaan väkivaltaan.
Kun yleinen ilmapiiri on kiristynyt, olemme joutuneet kiristämään asennettamme. Tämän vuoksi emme suostu työskentelemään uhkaavassa tilanteessa tai väkivaltaisen ihmisen kanssa. Näissä tilanteissa turvaudumme aina poliisin apuun, koska mekin haluamme lähteä ehjin nahoin töistä kotiin.
Osana oman koskemattomuuden turvaamista, emme tule edes kohteeseen, jos hätäpuhelun aikana käy ilmi, että kohde ei ole meille turvallinen. Tällöin hätäkeskus hälyttää tehtävälle poliisin turvaamaan ensihoidon toimintaa ja tulemme kohteeseen vasta, kun se on turvallinen. Ja jos tilanne muuttuu vasta kohteessa uhkaavaksi, poistumme välittömästi ja pyydämme poliisin turvaamaan hoitotoimet loppuun. Eikä tämäkään tunnu auttajasta hyvältä, sillä tiedämme että joskus odotetut minuutit ovat pois suoraan potilaan ennusteesta, mutta oman turvallisuutemme vuoksi joudumme näin toimimaan.
Jos siis haluat apua ajoissa ja viivytyksettä, älä uhkaile tai tee väkivaltaa ensihoitajia kohtaan. Näin takaat parhaan lopputuloksen ja säästyt mahdolliselta rikosoikeudelliselta vastuulta, sillä työtehtävää suorittavaan henkilöön kohdistuva uhkaus- tai väkivallan teko on aina yleisen syyteoikeudenalainen ja johtaa esitutkintaan. Lievissä tapauksissa selviät sakoilla, mutta vakavammat tapaukset menevät syyttäjän kautta käräjäoikeuden käsittelyyn.
Väkivallattomin terveisin, Harri
Hei
Kiitos kirjoituksestasi. Todella huolestuttavaa yleistynyt (?) väkivalta ”auttajien arjessa”. Motivoit minua kirjoittamaan aiheesta lisää.. psykiatrisen hoitotyön kannalta.
http://hentojavalkoisiaajatuksia.blogspot.fi/2016/03/eraan-hoitajan-mietteita.html