Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle blogilleni ja tarkoitukseni on avata ehkä vaativimpaan työtehtävääni, savusukellukseen, liittyviä asioita. Kyseessä on täysin kuvitteellinen tapahtuma.
Saavuttuamme kohdetalon pihaan, esimies toistaa vielä mestarilta saadun käskyn: Sammutus- ja pelastustehtävä. Työvuoron alussa jokaiselle palomiehelle on määrätty paikka ja työtehtävä. Nykyisillä minimivahvuuksilla sammutusautossa on yleensä kuljettaja, esimies ja yksi savusukelluspari. Sammutustehtävän alkaessa jokainen mies tietää tehtävänsä etukäteen.
Minä olen ”savu 1” ja huolehdin, että meillä on mukana tarpeeksi letkua ja sopiva suihkuputki letkun päähän. Esimies lähtee tiedustelemaan tilannetta ja työparini ”savu 2” ottaa omalta puoleltaan autoa murtovälineet ja moottorisahan mukaan. Liitän mukanani kulkevan letkun, eli työjohdon, kuljettajan esille ottamaan jakoliittimeen, josta saadaan myös toiselle savusukellusparille oma työjohtonsa.
Esimies tulee alaovella vastaan ja kertoo palavan huoneiston olevan kolmannessa kerroksessa ja oven olevan lukossa. Letkua purkautuu kehikosta sitä mukaa kun kävelemme rappuja ylös. Oikea ovi löytyy helposti kun ovenraoista leijailee ulos mustia savuvanoja. Vedämme paineilmalaitteen kasvo-osan naamalle, savunhaju häviää nenästä. Pyydän radiolla kuskia avaamaan jakoliittimestä meille tulevan linjan ja testaan suihkuputken toimivan normaalisti. Työpari käynnistää moottorisahan ja sahaa oven puoliksi lukon alapuolelta. Oven alakulmasta vielä kulma pois, jotta letku pääsee kulkemaan vaivatta.
Konttaamme savun sekaan täydelliseen pimeyteen ja vedämme oven perässämme kiinni savuvahinkojen minimoimiseksi. Lähdemme työparin kanssa järjestelmällisesti etsimään palopesäkettä ja mahdollisia uhreja. Lämpökamerasta saa kohtalaisesti apuja, mutta epämääräiset mytyt ja sohvat on pakko tutkia käsikopelolla. Alkaa tulla kuuma ja päästän vettä sumusuihkuna mustaan savupatjaan. Hetken etsinnän jälkeen löytyy täysillä palava sauna. Vettä joutuu käyttämään reilusti ja kuuma vesihöyry alkaa tulla haalareista läpi.
Palopesäkkeen sammuttamisen jälkeen voidaan avata parvekkeen ovi ja porrashuoneen ulko-ovella oleva tuuletin alkaa painaa kuumia savukaasuja ulos huoneistosta. Lämpötila laskee nopeasti ja näkyvyys paranee, joten tilat voidaan tarkastaa vielä uudestaan. Toisen sammutusauton miehet tulevat jatkamaan raskasta jälkiraivausta ja repimään hiiltyneitä paneeleita pois ja etsimään niiden takaa löytyviä pieniä pesäkkeitä. Porraskäytävässä kulkee porukkaa kun jonkun yksikön miehet käyvät läpi muita asuntoja ja tarkistavat, onko niissä savua ja mikä on asukkaiden kunto. Lähden parin ja esimiehen kanssa autolle vaihtamaan uutta paineilmapulloa ja juomaan. Haalarin alla oleva vaatekerta on kastunut läpimäräksi hiestä.
TERVEISII HESASTA
MOIKKA
JEPULISTA