Numerot talteen!

Juhannus takana ja kesää vielä paljon jäljellä! Itse vietin juhannusaaton töissä yövuoron merkeissä ja pohdin, että kesä tuntuu olevan melko kiireistä aikaa ensihoidolla. Ihan ilman erikoisempia tapahtumiakin, tehtäviä riittää varmasti muillakin viranomaisilla. Toisaalta, kesällä myös järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, jotka lisäävät monesti tehtäviä osallistujamäärän kasvaessa hyvinkin korkeaksi.

Onhan hätänumero 112 tuttu?

Toivoisin, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota muutamiin turvallisuusasioihin, missä ikinä sitten liikkuvatkaan. Hyviä vinkkejä voit lukea Eerikin kirjoittamasta tekstistä! Ja jos vielä muistat, niin Harri on kertonut vuodenvaihteessa Pöhkö-lajeista, joista monia tavataan myös näin kesälläkin.

Aloittaessani blogikirjoitteluani, kirjoitin muun muassa siitä millaisista asioista ihmiset soittavat hätäkeskukseen ja uusavuttomuudesta. Silloin kun jollain on oikea hätä, tulee asiasta soittaa 112 – ja onneksi yleensä soitetaankin ajoissa! On myös monia asioita, joissa ei tarvitse päivystyksellistä hoitoa tai ambulanssia.

Ajat ovat muuttuneet ja ambulanssi ei ole pelkkää kuljetusta varten. Meidän tehtävänämme on antaa ensihoitoa akuutisti sairastuneelle ja arvioida hoidon tarvetta. Kuten Eeva-Leean tekstistä huomasitte, niin aina emme kohtaa asiallista käytöstä – vaikka teemme parhaamme juuri kyseisen ihmisen kohdalla.

Mikäli kyse ei ole vaivasta, joka vaatii ensihoitoa, mutta mietit voiko asia odottaa arkiaamuun, ota yhteyttä alueesi päivystykseen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella numerot löydät esimerkiksi sairaanhoitopiirin verkkosivuilta. Sivulta löydät myös sairaanhoitopiirin ”arvioi tilanteesi kiireellisyys” – linkin, jossa on esimerkkejä millaiset tapaukset vaativat ensihoitoa, päivystystä tai omaa terveysasemaa.

Hätänumero 112 on varmasti kaikille tuttu. Lisäksi oman alueen päivystyksen numero kannattaa ottaa talteen. Lisäksi älypuhelimeen on hyvä ladata 112 Suomi -sovellus, jonka kautta hätäkeskus saa hätäpuhelun soittajan sijaintitiedot, jolloin avunsaanti nopeutuu.

Tiivistetysti kohti heinäkuuta: liivit päällä vesillä, haavoihin laastareita ja sidoksia, särkyyn, kuumeeseen ja allergiaan lääkkeitä, janoon vettä ja varo polttamasta ihoa (auringossa tai saunassa)! 😉

Blogi pitää taukoa heinäkuun ajan, mutta pelastuslaitoksella töitä paiskitaan ympäri vuorokauden! Aurinkoista kesää ja rentouttavaa lomaa niille, joilla sitä vielä on jäljellä!

Terveisin, Sohvi

 

Tutustu Sohviin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*