Oma apu on ensimmäisenä paikalla

Varsinais-Suomi on mielenkiintoinen alue pelastustoimen palveluiden tuottamisen näkökulmasta. Meiltä löytyy taajaan asuttuja kaupunkialueita ja niiden vastapainoksi harvaan asutut maalaismaisemat ja saaristo-olosuhteet. Tavoitteemme pelastustoimessa on, että pystymme tuottamaan avun mahdollisimman tasapuolisesti kaikkiaan vuorokauden- ja vuodenaikoina koko maakunnan alueella.

Avun tarve ei katso aikaa eikä paikkaa. Varautuminen erilaisiin onnettomuuksiin on siksi haasteellista, eikä pelastuslaitoskaan yksin kykene apua kaikissa tapauksissa paikalle välttämättä aina järjestämään, ainakaan riittävän nopeasti. Onkin tärkeää, että jokainen huolehtii osaltaan omatoimisesta varautumisesta, hallitsee alkusammutustaidot ja kykenee antamaan hätäensiapua. Näiden taitojen hankkimiseksi pelastuslaitos järjestää koulutusta ja antaa mielellään neuvoja ja vinkkejä. Nopeimmin vinkit löytyvät verkkosivuiltamme http://www.vspelastus.fi/arjenturvallisuus.

Alkusammutus on taito, jota jokaisen on hyvä harjoitella onnistuakseen tositilanteessa.

Alkusammutus on taito, jota jokaisen on hyvä harjoitella onnistuakseen tositilanteessa.

Turvaverkosto koostuu päätoimisten palomiesten lisäksi sopimuspalokuntalaisista

Tilanteissa, joissa omat avut eivät riitä, alueen asukkaiden ja lomalaisten turvaksi on pelastustoimen järjestelmä. Varsinais-Suomessa palvelemme kaikkiaan 83 paloasemalta. Hyvää yhteistyöapua saamme lisäksi muilta viranomaisilta, jos omat työkalut loppuvat kesken tai niitä ei pelastuslaitoksella ole. Työkalut eivät kuitenkaan tee työtään ilman tekijäänsä. Meitä alan osaajia on Varsinais-Suomen alueella hälytysvalmiudessa lähes 2000 henkilöä: päätoimisia, toimenpidepalkkaisia ja sopimuspalokuntalaisia. Sanoisin, että huikea määrä! Ja lisää on tulossa.

Nuorena on vitsa väännettävä. Vapaaehtoistoimintaan pääsee mukaan 10-vuotiaana. (Kuva: Kaarinan VPK)

Nuorena on vitsa väännettävä. Vapaaehtoistoimintaan pääsee mukaan 10-vuotiaana. (Kuva: Kaarinan VPK)

Porissa alkaa 29.6. palokuntanuorten VIKSU 2014 -suurleiri. Leirille osallistuu arviolta 3000 aktiivista palokuntanuorta Suomesta ja ulkomailta. Leirillä nuoret oppivat laajasti auttamisen taitoja erilaisissa onnettomuustilanteissa. Monelle nuorista jää harrastuksesta palamaan kipinä tulevasta ammatista. Osalle taas palokuntatoiminta on harrastus myös tulevaisuudessa, esimerkiksi sopimuspalokunnan hälytysosastossa. Molemmat ovat meille kuntalaisille todella arvokkaita valintoja, sillä tulevaisuudessa saamme avun todennäköisesti juuri heiltä, kun omat keinot eivät riitä. Toivottavasti palokuntanuorten leirillä paistaa aurinko ja ilmassa on hauskan yhdessäolon lisäksi oppimisen ja kokemisen riemua!

Tutustu VIKSU 2014 -palokuntaleiriin.

Terveisin, Mika

Terveisin, Mika

 

 

 

 

Tutustu Mikaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*