Palomiehiä koulutetaan Suomessa kahdessa paikassa: Pelastuskoulussa Helsingissä ja Pelastusopistolla Kuopiossa. Helsingin pelastuskoulu on tarkoitettu Helsinkiin työllistyville ja muun Suomen palomiehet saavat koulutuksensa Kuopiossa. Ensimmäiset hakukriteerit ovat koulumenestys ja lihaskuntotestin tulokset.

Minimituloksia ei ole kovin vaikea saavuttaa, mutta tällainen pulkannaru joutui käymään salilla puolisen vuotta, että tiesi pääsevänsä tuosta testistä läpi. C-kortti oli minun aikanani hakukriteerinä, joten ennen hakemista oli käytävä kurvailemassa kuorma-autolla autokoulussa. Asevelvollisuus oli onneksi jo suoritettuna. Näiden lisäksi myös lukion päästötodistus piti kaivaa vielä esiin, että sai ynnäiltyä loppuarvosanat hakupaperiin.

Nestepalotreeni harjoitusalueella.

Onnesta muikeana lueskelin kutsukirjettä jatkotesteihin Kuopioon. Kaksipäiväisessä pääsykokeessa oli ensimmäisenä vuorossa Cooperin testi, jossa minimi 2800m meni kohtalaisen helposti. Urheilukentältä siirryttiin uimahalliin ja uintitestiin. En muista paljonko silloin piti uida, mutta nykyään vaatimus on 200 metriä 4min 45 sekunnissa. Loppupäivä istuttiinkin sitten luokkahuoneessa ja tehtiin erilaisia psykologisia testejä. Jos se ei vielä riittänyt, seuraavana päivänä olivat vuorossa psykologin haastattelu ja ryhmäkeskustelut. Kotimatkalla ihmetteli vaan mielessään, että mitenkähän tässä mahtaa käydä..

Kurssilaiset lounastauolla

Odotus kuitenkin palkittiin ja ilmoitus opiskelupaikasta pelastajakurssille nro 44 saapui postissa. Kirjeessä oli ohjeet koulupuvun hankkimiseen ja tarkemmat tiedot kurssin aloitukseen. Puolitoistavuotinen projekti alkoi elokuussa 2003. Ensimmäinen lukukausi oli paljolti teorian opiskelua, mutta välillä pääsimme myös tekemään käytännön juttuja upealle harjoitusalueelle.

Toimintakykytestissä ruumiinlämpö nousi lähelle neljääkymmentä.

Learning by doing on kai se hienompi nimitys sille, että tekemällä oppii. Savusukellusta harjoiteltiin palotalossa, johon voidaan tehdä oikea tulipalo ja harjoitella uhrin etsintää, olosuhteiden lukemista ja palon sammuttamista. Erilaisia liikenneonnettomuuksia harjoitellaan oikeilla autoilla, joita voi leikata ja purkaa kuin aidoilla kolaripaikoilla. Erilaisten kemikaalionnettomuuksien harjoittelu onnistuu myös aidoilla junanvaunuilla ja rekan säiliöperävaunulla.

Harjoitusalueella olosuhteet ovat aidon kaltaisia.

Uutta opittavaa tuli siis joka päivä ja välillä tuntui, ettei sahanpuru ehtinyt imeä kaikkea tietoa sisäänsä. Sairaankuljetus ja toimiminen ambulanssissa olivat minulle myös täysin uusia asioita, joten haasteita riitti. Sairaankuljetusta on koko oppimäärästä noin kolmannes, joten mitään kauhean syvällistä ei ehditä käymään läpi, mutta varsinkin hätätilapotilaan hoitoon sai hyvät valmiudet.

Asuminen asuntolassa hitsasi kurssilaiset melko hyvin yhteen ja esimerkiksi kokeisiin lukemiseen sai hyvää apua kämppäkavereilta. Monia käytännön taitoja pystyi myös harjoittelemaan kurssikavereilla ja joskus perjantaina kotiin lähtiessä käsivarret olivat tipanlaittoharjoitusten jäljiltä mustelmilla.

Kemikaalisukellusta

Loputtomalta tuntunut junamatkailu Turku-Kuopio välillä loppui kuitenkin joulukuussa 2004, kun todistus annettiin käteen. Työt aloitin heti seuraavalla viikolla nykyisessä työpaikassani, joten tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen tässä firmassa. Oppiminen jatkuu edelleen ja melkein joka vuorossa oppii jonkun uuden jutun tästä työstä.

Lisätietoja Opiston verkkosivuilta. 

Terveisin, Otto

Tutustu Ottoon

• Share on Facebook.
• Share on Twitter.
• Share on Google+
• Share on LinkedIn
• Pin It!