Kesä on monelle sitä aikaa, kun tavataan ystäviä, loikoillaan auringonpaisteessa, lomaillaan, nautitaan luonnosta ja sen väreistä, syödään hyvin sekä ennen kaikkea ladataan akkuja ennen pimentyvää syksyä. Jokaisella on omat tapansa tehdä näitä ja monia muitakin kesäjuttuja. Kuitenkin on myös olemassa henkilöitä, joiden kesän kohokohtia ovat ne hetket, kun saa vaihtaa työvaatteet päälle, tarkistaa varusteet ja soveltaa käytännössä niitä asioita, mitä koko pitkän talven on opiskeltu. Nämä henkilöt ovat varmasti monelle tuttuja eli kyse on kesätyöntekijöistä tai tuttavallisemmin kesämiehistä, -naisista tai kesähessuista. Kerron teille seuraavaksi minun kesästäni kesähessuna.
Kuva: Esko Keski-Oja
Aloitin toukokuun alussa työskentelyn Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella palotarkastajan tehtävissä kahden vuoden palopäällystöopintojen jälkeen. Palopäällystöopinnot ovat laajuudeltaan 240 opintopistettä, ja ajallisesti tuon määrän kerryttämiseen kuluu noin neljä vuotta. Pelastuslaitoksissa tutkinnon suorittaneet työskentelevät organisaation johtotehtävissä sekä erilaisissa pelastustoiminnan, onnettomuuksien ehkäisyn tai väestönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Esimerkkiammattinimikkeitä ovat palotarkastaja, palomestari, asemamestari ja erilaiset suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät.
Laajan työnkuvan vuoksi myös opiskeltavia aihekokonaisuuksia on laaja-alaisesti. Onnettomuuksien ehkäisyn opinnot sisältävät muun muassa palotarkastuksen, riskienhallinnan, rakenteellisen paloturvallisuuden ja turvallisuusviestinnän opintoja. Pelastustoiminnan opintoihin kuuluu sen sijaan esimerkiksi pelastusmuodostelmien johtamisen, vaarallisten aineiden ja tiedottamisen opintoja. Näitä opintoja täydennetään yleisaineiden lisäksi hallinto- ja henkilöstöjohtamisen opinnoilla sekä erilaisilla harjoitteluilla. Kahden vuoden opintojen jälkeen opiskelijalla on hyvät valmiudet lähteä esimerkiksi palotarkastajan tehtäviin, ja tänä kesänä olenkin päässyt syventämään riskienhallinnan oppeja.
Millaista on palotarkastajan työ?
No, mitä ihmettä se palotarkastaja sitten oikein tekee työkseen? Virkamiehen elkein voidaan todeta, että palotarkastaja valvoo pelastuslain 2. ja 3. luvun velvoitteiden toteutumista. Tämä ei kuitenkaan kerro kaikille välttämättä yhtään mitään, joten selkokielellä voidaan todeta, että palotarkastuksessa tarkastellaan karkeasti kolmea asiaa:
1. rakennus on siinä kunnossa, ettei onnettomuuksia tapahdu tai ne havaitaan ajoissa,
2. onnettomuuden tapahtuessa pelastustoiminta on mahdollista ja alkavat onnettomuudet voidaan torjua, sekä
3. rakennuksesta voidaan poistua turvallisesti onnettomuuden sattuessa.
Edellä mainittuja asioita tarkastellaan niin sanotuilla yleisillä palotarkastuksilla, joita suoritetaan määräajoin. Jokaisella käyttötavalla (kuten toimistoilla, liiketiloilla, teollisuuden kohteilla jne.) on omat valvontavälinsä, joiden mukaan valvontaa suoritetaan. Jos yllä mainitut asiat ovat kunnossa, voi palotarkastaja palkita pidentämällä kyseisen kohteen tarkastusväliä.
Yleisten palotarkastusten rinnalla kulkee myös muita tehtäviä. Pelastusviranomainen on aktiivisesti mukana esimerkiksi uudisrakentamisessa, sillä rakennuksien tullessa rakennuslupavaiheeseen kaupungin tai kunnan rakennusvalvonta usein pyytää pelastusviranomaiselta lausuntoa rakennuksen paloturvallisuudesta. Näkökulma uudisrakentamisessa säilyy kuitenkin edelleen mainitsemissani kolmessa asiassa. Uutta rakennusta otettaessa käyttöön suoritetaan viranomaiskatselmus, josta käytetään nimitystä erityinen palotarkastus.
Yleisen ja erityisen palotarkastuksen lisäksi palotarkastajan tehtäviin kuuluvat erilaiset neuvonta-, valistus- ja asiakirjavalvontatehtävät. Osa työstä on puhtaasti näyttöpäätetyötä, mutta harvoin paloturvallisuutta pystyy pelkän näytön välityksellä toteamaan. Sen vuoksi täytyy myös jalkautua ja käydä itse katsomassa tilanne.
Ehkä mielenkiintoisin tehtävä, johon kesän aikana itse olen törmännyt, on niin sanottu ylimääräinen 42-tarkastus, jolla viitataan pelastuslain 42. pykälään. Kyseisessä pykälässä nimittäin säädetään toisten viranomaisten velvollisuudesta ilmoittaa pelastusviranomaiselle havaitusta paloriskistä tai muusta onnettomuuden vaarasta. Aihe on sinällään haastava, koska onnettomuusvaara täytyy aina tapauskohtaisesti arvioida.
Onnettomuuden riski on subjektiivinen kokemus – jos henkilö esimerkiksi elää asunnossa, joka on lattiasta kattoon täynnä sanomalehtiä, talousjätettä, pahvilaatikoita ja muuta palavaa materiaalia, hän tottuu tähän ympäristöön huomaamatta enää onnettomuusriskiä. Hetki hetkeltä epänormaalista tulee normaalia. 42-tarkastuksien avulla pyritään siis auttamaan ihmisiä havaitsemaan asumisesta johtuvia riskejä, jotta niihin voitaisiin puuttua ennen onnettomuuden tapahtumista.
Työ vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja ympäristötoimen kanssa, ja tämä yhteistyö onkin ollut sitä suurta oppia, mitä ei opiskelemalla voi saada. Koulun kursseilla kerrotaan kyllä, että yhteistyötä tehdään, mutta tekemisen kautta olen oppinut, miten ottaa yhteyttä eri tahoihin ja miten tapausten käsittely käytännössä tapahtuu sekä miten viranomaiskoneisto käynnistyy. Lähtökohta on, että jokainen apua tarvitseva sitä saa.
Miltä työ on tuntunut ja mitä se on opettanut?
Palotarkastajan työ on mielestäni pääosin vastannut sitä kuvaa, jonka olen koulussa saanut. Ainoa merkityksellinen ero näiden välillä vain on, että nyt tehdään asioita oikeassa elämässä eikä tilanteita voi niin sanotusti ”viheltää poikki”. Työ tarkastajana on vaihtelevaa, sillä välillä sitä löytää itsensä jostain pimeästä kellarikerroksesta tutkimassa esimerkiksi poistumisopasteiden näkyvyyttä tai vaihtoehtoisesti päivä voi vierähtää toimistolla selvittäen, millä ehdoilla kiinteistön savunpoisto voidaan toteuttaa.
Olen oppinut tänä kesänä sellaisia asioita, joita ei koulun penkillä opi eikä edes voi oppia. Hyvä esimerkki tällaisesta on tiedon analysointi; kirjoittaessani erästä lausuntoa koskien 1970-luvulla rakennetun kiinteistön palo-osastointeja tiesin, ettei koulussa opiskeltuja säädöksiä voi suoraan soveltaa tähän kohteeseen, koska rakennus on saanut rakennusluvan senhetkisten määräysten mukaisesti. Tämän vuoksi piti laittaa lasit päähän ja aloittaa etsintä vanhoista säädöskokoelmista. Tarkastajan työ siis vaatii malttia selvittää, analysoida ja käsitellä tietoa, sillä jokainen tarkastaja vastaa omasta toiminnastaan virkavastuun alaisena. Onneksi työyhteisö on sellainen, ettei tarvitse pelätä kysyä apua naapuritoimistosta, jos oma tietotaito loppuu kesken.
Ehkä keskeisin havainto kuitenkin kesän ajalta on se, että opiskelu antaa vain valmiudet aloittaa ammatin harjoittaminen. Luonnollisesti koulussa käydään perusasioita läpi, mutta harvoin asiat menevät aivan kuten oppikirjassa sanotaan, sillä on olemassa paljonkin asioita, joihin ei yksiselitteistä vastausta ole saatavilla. Tällöin vain pitää niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä itselle on suotu, tehdä ratkaisu. Ratkaisun keskeinen elementti kuitenkin on kolmen P:n sääntö eli Pitää Pystyä Perustelemaan. Perusteluiden kautta viranomaisena kykenen näyttämään toteen sen, miten olen soveltanut kussakin asiassa voimassa olevia säädöksiä.
Loppujen lopuksi kulunut kesä on ollut kaikin puolin mukiinmenevä. Odotukseni kesää kohtaan olivat kovat, mutta niihin on pyritty vastaamaan samalla mitalla. Aamuisin on jopa aamu-unisena ihmisenä mukava herätä kun tietää, että töissä odottaa hyvä työporukka ja kuppi kahvia, jonka ääressä on mukava aloittaa päivän työt.
Lopuksi, toimin opintojen ohella Pelastusopiston oppilasyhdistyksen puheenjohtajana ja haluaisinkin muistuttaa kaikkia siitä, että kesähessuissa piilevät tulevaisuuden työntekijät, joten annetaan heille jatkossakin mahdollisuus onnistua, yrittää uudelleen ja kehittyä tulevaisuuden ammattilaisiksi. Jokainen meistä on joskus aloittanut työuransa.
Mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä kaikille! Syksyn pimentyessä muistetaan se edullinen, pimeässäkin hohtava henkivakuutus eli heijastin.
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa palopäällystöopiskelija Eemu Hyvönen. Eemu työskentelee Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella palotarkastajana.
”Olen 22-vuotias turkulaistunut palopäällystöopiskelija Kuopion Pelastusopistosta. Harrastuksiani ovat pallopelien ohella omatoiminen maastopyöräily ja liikunta muutenkin. Vapaa-ajan ohjelmaan kuuluvat liikunnan lisäksi erilaiset penkkiurheilutapahtumat ja hyvät elokuvat. Vapaa-aikani kuluu myös erilaisissa yhdistystehtävissä, joista päällimmäisenä varmaankin on Pelastusopiston oppilasyhdistystoiminta.
Terveisin, Eemu Hyvönen
Pelastusalan opiskelut ovat aina vetäneet puoleensa ja kiinnostus alaa kohtaan on pitkä ja syvä. Opiskelu alalle alkoi vuonna 2016 ja sitä tietä on nyt kuljettu muutama vuosi. Valmistuminen siintää lähivuosina silmissä, ja sen jälkeen tavoitteena olisi toivon mukaan pitkä ja onnistunut työura eri tehtävissä. Virkaikää ja intoa on vielä takataskussa näiden opiskeluiden jälkeenkin, joten katsotaan mihin virta vie ja mitä sitä aikanaan tulee esimerkiksi opiskeltua lisää. Lyhyt, mutta kokemusrikas vaihe Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on kuitenkin vahvistanut käsitystä siitä, että työskentelen omalla alalla tällä hetkellä.
Kiinnostuksenkohteitani ovat uuden kehittäminen ja erikoiseltakin kuulostavien ideoiden pohtiminen siltä kantilta, soveltuisivatko ne käytäntöön jotenkin. Kirjoituksissani pyrin huomioimaan alasta mahdollisesti kiinnostuneet ja näkökulmani pohjautuvat pitkälti niihin kokemuksiin, joita itse olen alan kautta saanut.”
