Millaista olisi, jos elämän asettamat haasteet olisivat hyvin konkreettisia esimerkiksi kynnysten, portaiden ja lukittujen ovien muodossa? Entä millaista olisi, jos tällaisessa elämässä joutuisi vaikka tulipaloon?
On selvää, että mikäli ihmisen toimintakyky on jollain tavalla poikkeava tai heikentynyt, hän ei kykene välttämättä itsenäisesti poistumaan rakennuksesta tulipalon sattuessa. Lisäksi meillä on useita hoitolaitoksia ja yksiköitä, joiden asukkailla on normaali liikuntakyky, mutta heillä on esimerkiksi muistisairaus. Näiden ihmisten oman turvallisuuden kannalta saattaa olla perusteltua, että ulos johtavat ovet pidetään lukittuina. On myös laitoksia, joissa on hoidettavien ja muidenkin ihmisten turvallisuuden kannalta perusteltua, että ovet pidetään lukittuina.
Turvallisuus on oikeus – ja velvollisuus
Toiminnanharjoittaja, joka vastaa kyseisten henkilöiden asumisesta tai hoidosta, on Suomessa lain mukaan velvollinen laatimaan selvityksen siitä, miten nämä ihmiset pystytään pelastamaan onnettomuuden sattuessa. Tätä kutsutaan poistumisturvallisuusselvitykseksi. Selvityksen arvioi pelastusviranomainen.
Vuosien saatossa esteettömyyteen on kiinnitetty selkeästi yhä enemmän huomiota. Monet paikat ja rakennukset on suunniteltu niin, että niissä liikkuminen on mahdollista esimerkiksi pyörätuolilla. Näissä paikoissa vieraillessa ja esteettömiä ratkaisuja ihaillessa ei välttämättä tule miettineeksi, että toimintakyvyltään erilaisetkin ihmiset elävät arkeaan ja siihen kuuluu tiettyjä perustarpeita, kuten nukkuminen. Tämä on se kohta, jossa hoitolaitosten henkilökunta joutuu tosissaan miettimään, miten esimerkiksi liikuntarajoitteisen henkilön pelastaminen tapahtuu, jos kohteessa on vain yksi yöhoitaja, kuten usein on. Henkilön pelastamisen kannalta on tärkeää, että toiminta on tehokasta ja pelastettavat saadaan turvalliseen paikkaan mahdollisimman nopeasti, ennen kuin olosuhteet muuttuvat hengenvaarallisiksi. Pelastamiseen käytössä olevaa aikaa on saatu monissa kohteissa pidennettyä joillakin minuuteilla, kun kohteeseen on asennettu sammutuslaitteisto, esimerkiksi sprinklerijärjestelmä.
Työntekijällä on oikeus turvalliseen työympäristöön ja hoidettavalla turvalliseen asuin- ja hoitoympäristöön. Turvallisen toimintaympäristön järjestäminen on työnantajan vastuulla. Työturvallisuuden näkökulmasta keskitytään helposti hoitajan fyysisen koskemattomuuden turvaamiseen, ergonomiaan ja henkiseen kuormittumiseen. Asukkaiden ja potilaiden osalta huomioidaan erityisesti lääkehoitoon, perushoivaan ja tapaturmien ehkäisyyn liittyviä asioita. Vaikka nämä asiat ovat erittäin tärkeitä, ei palo- ja poistumisturvallisuuden merkitystä tulisi unohtaa.
Yhteisellä asialla
Toiminnanharjoittajan vastuu on suuri, ja jokaisen pitäisi suhtautua siihen asian vaatimalla vakavuudella. Yleensä poistumisturvallisuusselvityksen laatii yksikön esimies tai vastaava henkilö, mutta sen käytännön toteutuksesta vastaavat kaikki työntekijät. Mielestäni vastuuta ei kuitenkaan saa pelätä, vaan ajattelen, että jokainen hoitotyötä tekevä voisi kysyä itseltään: olenko saanut riittävät tiedot ja perehdytyksen onnettomuustilanteissa toimimiseen? Olenko itse tutustunut työpaikkani poistumisjärjestelyihin ja annettuihin ohjeisiin? Millaista turvallisuustekniikkaa työpaikallani on, jota voisin onnettomuustilanteessa hyödyntää? Jos nämä asiat ovat kunnossa, ei hoitajalta voi vaatia muuta kuin sitä, että hän mahdollisessa onnettomuustilanteessa toimii parhaan kykynsä mukaan.
Vastuuta on tietysti myös selvityksen arvioijalla sekä palotarkastuksia suorittavilla pelastusviranomaisilla. Pelastusviranomaisen tehtäviin kuuluu hoitolaitosten osalta opastaa ja neuvoa toiminnanharjoittajaa turvallisuuteen liittyvissä asioissa ja huolehtia siitä, että poistumisturvallisuusselvitys on laadittu ja päivitykset on hoidettu ajallaan. Lisäksi palotarkastuksilla puututaan kohteessa havaittuihin epäkohtiin.
Kaikesta huolimatta on myös hyväksyttävä se, että täysin riskitöntä elämää ei kukaan meistä voi elää. Vaikka kaikki asiat olisi tehty ja suunniteltu viimeisen päälle varmaksi, voi silti tapahtua jotain odottamatonta ja ihmisten ollessa osallisena toiminnassa on aina mahdollisuus inhimilliseen virheeseen.
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa palotarkastaja Nenna Muurinen.
Terveisin, Nenna
”Olen 27-vuotias palotarkastajanalku, jonka asemapaikka on Naantalissa Luolalan paloasemalla. Oman tarkastusalueen lisäksi teen poistumisturvallisuusselvityksien arviointeja sekä toimin turvetuotantoalueiden vastuutarkastajana. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään, mkä tuokin työhön mukavasti vaihtelua.
Minulla on Laurean ammattikorkeakoulusta turvallisuuden ja riskienhallinnan tradenomikoulutus, jonka suoritin kaverini yllyttämänä englanniksi. Olen kuitenkin ollut valintaani tyytyväinen, sillä se on mahdollistanut minulle niin paljon. Vaihto-oppilasajan opiskelin Alankomaissa Saxion UAS:sa, jossa lukukauden opintojen pääpaino oli kriisinhallinnassa.
Vapaa-ajan vie pääosin urheilu ja ulkoilu. Viime aikoina olen pitänyt itseni kiireisenä myös saaristolaivurikurssin ja vapaaehtoistyön ja -toiminnan parissa. Minulla ei ole 5- tai 10-vuotissuunnitelmaa, kuten monilla ikätovereillani. Minulla kuitenkin on 50-vuotissuunnitelma, joka tähtää siihen, että omistan vanhempana keltaisen purjeveneen, jolla voin reissata pitkin saaristomerta muistellen antoisia työvuosia turvallisuuden parissa.”
