Pystyykö muistisairas poistumaan tulipalotilanteessa?

Viime viikkoina otsikoiden aiheena on ollut se, että kotona asuvat ikäihmiset ovat vaarassa jäädä ilman hoitoa tai toisaalta se, että kotona asuvat ikäihmiset kuormittavat ensihoitoa. Omaisilla usein oleva huoli ikäihmisen toimintakyvyn tulevasta heikkenemisestä ei ole laitoshoitoon pääsyn peruste.

Laitoshoitoa on jatkuvasti vähennetty ja avohoitoa puolestaan lisätty. Kotona asuvien ikäihmisten turvallisuus onkin merkittävä haaste koko yhteiskunnalle. Nykyään omassa kodissaan asuu paljon ikäihmisiä, jotka vielä muutama vuosi sitten olisivat olleet laitoshoidossa. Tämä kuormittaa koti- ja ensihoidon työntekijöitä, koska asiakkaat ovat usein riippuvaisia hoitajistaan. Paraskaan kotona annettu hoito ei kuitenkaan korvaa ympärivuorokautista hoivaa. Toisaalta vaakakupissa on asiakkaan itsemääräämisoikeus ja halu asua kotona riskit tiedostaen, toisaalta turvattomuuden tunne ja jopa heitteillejättö.

Liikkumisen vaikeudet saattavat johtaa kompastumisiin ja kaatumisiin.

Liikkumisen vaikeudet saattavat johtaa kompastumisiin ja kaatumisiin.

Ikäihmisten yksi merkittävimmistä turvattomuutta aiheuttavista tekijöistä on muistin heikkeneminen. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa asuu yli 16 000 muistisairautta sairastavaa ja määrä kasvanee vuoteen 2020 mennessä yli 18 000 sairastavaan. Tästä joukosta yli puolet asuu kotona, joko itsenäisesti tai eri palvelujen turvin. Muistin ja muiden kognitiivisten valmiuksien ja taitojen heikkeneminen muodostuukin usein kotona asuvan ikäihmisen riskitekijäksi.

Muistisairaan ihmisen avuntarve ja palveluiden tarve lisääntyvät sairauden edetessä. Tällöin riski erilaisille turvallisuusongelmille kasvaa. Muistisairailla ei esimerkiksi useinkaan ole kykyä havaita tulipaloa, tehdä oikeata päätöksiä ja poistua tulipalon sytyttyä turvaan. Asumisen paloturvallisuus kuitenkin edellyttää näitä kaikkia asukkaalta itseltään. Tilanne on siinä mielessä mustavalkoinen, että hoitolaitoksissa sekä palvelu- ja tukiasumisessa poistumisturvallisuus on nykyisellään viety hyvin pitkälle.

Kysyin kotihoidossa työskentelevältä läheiseltäni rehellistä mielipidettä siitä, että moniko hänen asiakkaistaan kykenee omatoimisesti poistumaan tulipalon syttyessä. Sain vastaukseksi ”noin puolet”! Asiakkaita lienee tässäkin tapauksessa kymmeniä, joten tilanne on mututuntumallakin huolestuttava.

Muistisairaan turvallisen poistumisen kannalta oleellisia turvallisuusriskejä ovat ainakin:

  • lähimuistin vaikeudet, jolloin on vaikea toimia ohjeiden mukaisesti
  • hienomotoriikan vaikeudet, jolloin on vaikea avata esimerkiksi lukossa olevaa ovea
  • hahmottamisen ongelmat, jolloin sairastunut voi törmätä esim. ovenkarmiin
  • liikuntakyvyn heikkeneminen ja hidastuminen vaikeuttavat sängystä nousemista ja saattavat johtaa kaatumisiin.

On kuitenkin muistettava, että esimerkkinä käytetty poistuminen on vain yksi osa muistisairaan ja meidän kaikkien turvallisuutta.

Pelastuslaki määrää sosiaali- ja terveystoimen henkilöstön ilmoittamaan pelastusviranomaiselle, jos he havaitsevat asiakkaan asumisessa onnettomuusriskin. Haasteena tosin on ollut, että ilmoitusvelvollisuus ei ole ollut kaikkien tiedossa ja se, että havaittuihin onnettomuusriskeihin ei osata välttämättä puuttua. Pelastuslaitoksella asiaan onkin reagoitu ja parhaillaan on meneillään hanke, jossa koulutetaan kotihoidossa työskenteleviä ja neuvotaan viranomaisia asiasta.

Lisätietoja aiheesta:

Joonas

Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa Joonas Lahdenperä Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä. Joonas toimii pelastusalan asiantuntijana Turvallisesti kotona -projektissa, jonka tavoitteena on muistiasiakkaiden arjen turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen vahvistuminen kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*