Syyslomat on varsinaisessa Suomessakin nyt vietetty ja aamut käynnistyvät synkkään pimeyteen. Vuoden pimein aika on tilastojen mukaan myös vaarallinen etenkin jalankulkijoille.

Joko renkaat on vaihdettu? Kuva: Liikenneturva
Talven tulo on tänä vuonna varoitellut jo varhain. Moni autoileva onkin jo vaihdattanut talvirenkaat. Loppujenkin on viimeistään nyt aika kaivaa nastat tai kitkat varastosta esiin ja tarkastaa niiden kunto talvea varten. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin ja talvirenkaita (nastallisia tai nastattomia) on käytettävä joulukuun alusta. Nykylainsäädännönkin mukaan mennään tarvittaessa kuitenkin kelin ehdolla – ei kalenterin.
Oman auton valojen toimintaperiaate ja kunto kannattaa myös tarkastaa pimeiden tultua. Yksisilmäisiä tai taivaalle suunnattuja ”vaihdoin itse ja säästin” -polttimoita tulee vastaani liikenteessä joka aamu. Osassa uusia autoja takavalot eivät pala lainkaan automaattisten huomiovalojen kanssa, joten näkyvyys ja näkemä on sumussa ja sateessa kuljettajan itse varmistettava katkaisinta kääntämällä.
Oman menopelin lisäksi vois tarkastaa myös lasten kulkupelien pimeävarustuksen. Etenkin takavalo näyttää olevan monessa mopossa vallan pimeä. Polkupyörän valon ja heijastinten kunnon voisi myös vaikka yhdessä katsoa läpi.
Oikealla varustuksella et piiloudu liikenteeseen

Älä piiloudu pimeään. Kuva: Liikenneturva
Jalankulkija voi varmistaa näkyvyytensä parhaiten heijastimin ja toki myös vaatetuksen värivalinnoilla. Haja-asutusalueilla ja muissa valottomissa olosuhteissa paras asuste vaatteiden päällä on heijastinliivi. Koiralenkeillä myös karvainen kaveri tai hänen hihnansa kannattaa varustaa heijastimin.
Parhaan näkyvyyden olemme saavuttaneet testeissämme heijastinliivillä ja kahdella jalankulkijan molemmin puolin noin polven korkeudella heiluvalla jalankulkijaheijastimella. Tällä varustuksella liikenteeseen on miltei mahdotonta piiloutua. Markkinoille on tullut myös erilaisia heijastinspray-tuotteita, jotka toimivat kohtalaisesti juuri ruiskutettuna, mutta heijastavat hiukkaset varisevat pinnoilta melko nopeasti hiuslakan tavoin.
Kauppojen valikoimat ovat täydentyneet myös erilaisilla heijastavilla tuotteilla: on pusakkaa, liiviä, hansikasta ja pipoa. Erilaisista materiaaleista voi myös itse virkata, ommella tai teipata heijastavia asusteita. Yleisesti ottaen nämä ovat hyvä täydennys pimeän ajan varustukseen, mutta kannattaa huomioida tuotteiden heijastavuuden vaihteleva laatu, jota kannattaa aina tukea ainakin yhdellä asianmukaisella heijastimella.
Ja millainen se sitten on? Yleisesti ottaen narun päässä heiluva kova muovinen prismaheijastin näkyy hyvin. Heijastimesta tulee löytyä CE-merkintä ja hyväksyntä E13356. Heijastimen kuluessa myös sen heijastavuus heikkenee, joten kaikenlaiset killuttimet olisi hyvä uusia ainakin parin vuoden välein.
Pyöräilykypärän merkitystä ei voi väheksyä

Pimeä vuodenaika tuo näkymisen haasteet myös pyöräilijälle. Kuva: Liikenneturva
Polkupyöräilijöille syksy tuo tullessaan samat näkyvyyden vaatimukset kuin jalankulkijoillekin. Monesti nettikeskusteluissa veistellään, ettei kypärä ehkäise joutumasta onnettomuuteen, mutta syksyllä tämäkin voi olla toisin.
Uusissa kypärissä on heijastimia ja jopa ajovaloja, jotka kelpaavat nykysäädännössä myös ainoaksi valoksi pyöräillessä. Parhaissa malleissa on suuntavilkut sekä kypärän edessä että takana integroituna siistiin ulkonäköön. Olen saanut todeta kypärän suojaavuuden monessa onnettomuustutkinnassa, ja moninkertainen määrä on varmasti jäänyt kokonaan tutkimatta, koska kypärä on ollut päässä.
Kypärän merkitystä ei voi yksinkertaisesti väheksyä, ja onneksi moni työmatkapyöräilijä sellaista jo käyttää.
Liukkaat ja märät tiet sekä pudonneet lehdet saattavat tehdä tepposet myös kokeneelle pyöräilijälle. Jäisellä tiellä ajettaessa ainakin polkupyörän eturengas on hyvä olla nastoitettu, ja takarenkaassa nastat antavat erityisesti pitoa jarrutuksiin.
Toivon kaikille oikein turvallista syksyä ja sisäistä valoa vuoden pimeimpään aikaan. Pimeyden keskellä on hyvä muistaa, että jouluun on enää seitsemän maanantaita!
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa Tapio Heiskanen Liikenneturvasta.
Terveisin, Tapsa
”Tapio työskentelee Liikenneturvan yhteyspäällikkönä ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan ajoneuvojäsenenä Turusta käsin, mutta on useimmiten tien päällä Lounais-Suomen alueella.
Suomen nuorin keski-ikäinen, joka on huomannut aikaisempien kokemustensa tasoittaneen tietä myös kolikon kääntöpuolen kohtaamiseen liikenneturvallisuuden parissa. Tekniikka, viestintä ja ennakoiva työ ihmisten parissa on kuitenkin parasta.
Vapaa-aika kuluu yleensä merellä tai sen äärellä, mutta on havaittu joskus myös kahden pyörän päällä.”