Miksi väkivalta ja uhkailu ovat muuttuneet osaksi auttajan arkea?

Jokainen ensihoidossa tai pelastusalalla työskentelevä on joutunut hyväksymään sen tosiasian, ettei työmme ole riskitöntä. Joudumme usein työskentelemään vaikeissa olosuhteissa, kuten pimeässä ja eteen voi tulla yllättäviä tilanteita. On olemassa riski, jota emme voi koskaan tulla hyväksymään, riski joutua työtehtävällä väkivallan kohteeksi.

amppari2 Lue loppuun

Pelastammeko henkiä vai hetkiä?

Hoitaessamme jokin aika sitten erästä potilasta, tämä kertoi sydämensä pysähtyneen muutama kuukausi aiemmin. Elvytystoimet olivat onneksi tepsineet. Olosuhteet olivat olleet siinä mielessä suotuisat, että ensihoitajat olivat jo olleet paikalla tällä ratkaisevalla hetkellä, koska hälytyksen tullessa ainoana oireena oli ollut ”vain” hengitysvaikeus, jonka takia olisi soitettu 112.

Myöhemmin kuulimme, että tämän potilaan oma verenkierto oli saatu palautettua vasta noin 20 minuutin hoitoelvytyksen jälkeen, ehkä kaikkienkin yllätykseksi. Sydänpysähdykseen johtanut syy kun ei ollut ennusteeltaan kovin hyvä. Tapahtumasta ei ollut kuitenkaan jäänyt omatoimista elämää rajoittavaa seurausta ja potilas eli nyt arkeaan aivan kuten ennenkin.

Kuva: Esko Keski-Oja / Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Kuva: Esko Keski-Oja / Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Lue loppuun

”Onko iäkäs omaisesi turvassa?” – Ikäihmisen turvallisuus

Vanhuksia tuetaan hyvinkin pitkään kotona asumiseen. Kotiin saa tarvittaessa monenlaista apua, jos sitä on ymmärtänyt pyytää. Monet vanhemmat ihmiset kokevat, että heidän on pakko pärjätä yksin. He eivät halua sairaalaan, palvelukotiin tai vanhainkotiin vaan haluavat olla kotona. Se on ymmärrettävää, koti on usein se paikka jossa on asuttu pitkään, omasta mielestä tuttu ja turvallinen paikka olla.

vanhuksen_kädet

Kuva: Turun kaupungin kuvapankki/Katja Heinämäki

Lue loppuun

Haukku pelastaa!

Pelastuslaitoksen raunioradalla käy kova kuhina. Parikymmentä heijastinliiveihin pukeutunutta henkilöä työskentelee raunioalueella ja sen ympäristössä. Keskellä kenttää soi hälytyspilli, ja savukone puskee höyryä betonikasoihin. Raunioryhmän johtaja kommunikoi operaation johtajalle radiopuhelimella. Elementtikasaan pujahtanut koira ilmoittaa tekemästään löydöstä haukkumalla. Samaan aikaan alueen toisessa päässä toinen koira lähtee kertomaan löydöstä ohjaajalleen. Meneillään on Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:n raunioetsintäharjoitus.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Hippu ilmaisee kadonnutta. Kuva: Markus Ahtinen.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Hippu ilmaisee kadonnutta. Kuva: Markus Ahtinen.

Lue loppuun