Ensiapukurssilta rohkaisua arjen sankariksi

Ensihoito, kuten muukin hoitoala, kehittyy paljon. Meidän täytyy ylläpitää tietojamme ja taitojamme. Täytyy opetella uusia hoitolinjoja tai kerrata vanhoja. Joskus on mahdollista päästä muiden organisaatioiden koulutuksiin, mutta joka kuukausi meillä pelastuslaitoksella on joka jaoksella koulutuspäivä. Se on perjantai, jolloin jaos on töissä päivävuorossa. (Työntekijät on jaettu neljään työvuoroon eli jaokseen.)

Koulutuksen aihe vaihtuu kuukausittain ja jokaiselle jaokselle on jaettu koulutusvastuu eri kuukausiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jaoksessa on tietty ryhmä (koulutusryhmä) vapaaehtoisia jotka vuorollaan vastaavat koulutuksen teosta tai käytännön toteutuksesta. Itse kuulun oman jaokseni koulutusryhmään ja olen ollut sekä tekemässä koulutusta kaikille power pointin muodossa että ollut kouluttamassa omaa jaostani toisten tekemällä esityksellä.

ensiapu harjoitus

Ensiapukurssilta saa taitojen lisäksi myös rohkeutta toimia. Pelastuslaitos kouluttaa henkilöstöään järjestämällä mm. ensiapukursseja.

Lue loppuun

Taistelu aikaa vastaan

On pimeä talvi-ilta ja yövuoromme aluillaan. Tarkastamme työparini kanssa ambulanssimme tavaroita ja välineitä, kuten jokaisen työvuoron alussa teemme. Työparini toimi kuskina edellisessä työvuorossamme, joten sovimme roolien vaihdosta päittäin tähän työvuoroon. Eilinen päivävuoromme oli erittäin kiireinen ja mietimmekin millainen vuoro tästä mahtaakaan olla tulossa. Kuin vastauksena pohdintaamme puhelimet piippaavat ja saamme juuri alkaneen yövuoromme ensimmäisen tehtävän. Luen tehtäväkoodin sekä osoitteen Virve-puhelimen näytöltä; hätäpuhelu on edelleen kesken, mutta hätäkeskuspäivystäjä on arvioinut, että kohteessa tarvitaan pikaisesti ensihoitajien apua ja ambulanssi lähetetään hälytysajona matkaan. Osoite ei ole tuttu, joten tarkastan sijainnin isolta seinäkartalta ennen kuin lähdemme tallista.

ensihoitoa Lue loppuun

Deffan tarina – tunnetko defibrillaattorin?

Yksi napinpainallus voi olla ihmishengen pelastus!

Kauppakeskuksessa on käynnissä Hulivili-päivät ja väkeä on saapunut tarjousten perässä lähikyliä myöten. Iltapäivän tunnelma on tiivis ja vaatetankojen lomassa tunnelma paikoin kiihkeä. Ystävättäret Tiina ja Leena ovat lähteneet ostoksille ja ihmettelevät juuri edullista tarjousta, kun läheltä kuuluu avun huutoja. ”Auttakaa, kaverilla on joku hätänä!”

Tiina ja Leena kääntyvät katsomaan taakseen ja näkevät maahan lyyhistyneen henkilön. Ystävykset tietävät heti, että pitää mennä lähemmäksi katsomaan tarvitaanko siellä apua.Tiina polvistuu maassa makaavan henkilön viereen ja käskee ystävänsä hälyttämään apua hätänumerosta 112, koska ei saa autettavaa hereille. Hätäkeskuksesta pyydetään tarkistamaan hengittääkö autettava normaalisti ja Tiina toteaa ystävälleen, että autettava ei hengitä ja kertoa samalla aloittavansa elvytyksen.

 Ensiapukurssilla opit käyttämään defibrillaattoria ja tunnistamaan tilanteen, jolloin sitä tulisi käyttää. Kuvassa SPR Peimarin ensiapuryhmäläisiä harjoittelemassa.

Ensiapukurssilla opit käyttämään defibrillaattoria ja tunnistamaan tilanteen, jolloin sitä tulisi käyttää. Kuvassa SPR Peimarin ensiapuryhmäläisiä harjoittelemassa.

Lue loppuun

Jokainen meistä voi olla oman elämänsä sankari

Usein näemme sankareina miehet ja naiset, jotka tekevät työtään ensihoidossa, palomiehinä, poliiseina jne.. Kun mietitään asiaa tarkemmin, niin mitä sinä voisit hätätilanteessa tehdä ollaksesi oman tarinasi sankari? Kovinkaan usein lehtien etusivuille tai palstoille ei pääse ne teot, joita me olemme opetelleet ja harjoitelleet niitä tiukkoja ja osaamista vaativien tilanteiden varalta, ja joiden avulla todellinen hätätilanne estetään. Vaikka lehden sivuille ei päästäkään niin silti itse olen sitä mieltä, että nämä arjen sankarit ovat todellisia sankareita.

Oletko sinä käynyt ensiapukurssin ja harjoitellut toimintaa ennen ammattiavun saapumista, osaatko auttaa vaikkapa elottomaksi mennyttä henkilöä? Entä osaatko toimia oikein, jos vappumunkkeja paistaessa rasvakattila syttyykin liekkeihin?

Kuvassa harjoitellaan vierasesineen poistoa hengitysteistä eli Heimlichin otetta. Ensiavun peruskurssilla sinäkin pääset harjoittelemaan henkeä pelastavia toimenpiteitä.

Kuvassa harjoitellaan vierasesineen poistoa hengitysteistä eli Heimlichin otetta. Ensiavun peruskurssilla sinäkin pääset harjoittelemaan henkeä pelastavia toimenpiteitä.

Lue loppuun