Joulu Turun hätäkeskuksen silmin

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ongelmilta vältyttäisiin. Yhteiskuntamme on muuttunut vuosien saatossa suuntaan, jossa yhä useampi on töissä myös jouluna. Yhteiskuntamme ei pysähdy muutamaksi päiväksi. Rauhoittuminen ja joulun juhlinta ei enää tapahdu kodin seinien sisäpuolella, vaan ihmiset hakeutuvat muun muassa kauppoihin ja ravintoloihin.

Hätäkeskuksen silmin joulu on yhä enemmän arjen kaltainen juhla. Hätäilmoituksia tulee samoista asioista kuin arkena. Ihmiset ajavat kolareita, kaupoista näpistellään, päihtyneet aiheuttavat häiriöitä ja kodeissa tapellaan. Joulun erikoisuutena on vuodesta toiseen kynttilöiden aiheuttamat tulipalot, joiden sammuttamiseen tarvitaan apua. Tutut tapamme kuten saunominen ja takan polttaminen aiheuttavat nekin välillä ongelmia tulipalojen muodossa.

Kuva: Hätäkeskuslaitos

Lue loppuun

Kuka hätäpuheluusi vastaa?

On ihan tavallinen maanantaiaamu. Ihmiset kiiruhtavat töihin, ulkona on pakkasta ja hieman hämärää. Sitten rysähtää. Polkupyöräilijä jää auton alle. Jalassa näkyy verta vuotavia haavoja ja polkupyöräilijä valittaa päätään. Soitat hätänumeroon 112, jossa sinulle vastataan ”hätäkeskus”. Tiedätkö kuka hätäpuheluusi vastaa? Minne puhelu menee?

Kun näppäilet hätänumeron 112, puhelusi yhdistyy lähimpään hätäkeskukseen, riippumatta siitä missä päin Suomea olet. Tämä toimii itse asiassa koko EU:n alueella, soittamalla numeroon 112 saat yhteyden paikalliseen hätäkeskukseen. Muissa maissa kannattaa selvittää hätänumerot erikseen.

Hätäkeskuslaitos 043

Lue loppuun

Hätäkeskuspäivystäjäopiskelijan kenttäharjoittelu pelastuslaitoksella

Opiskelen viimeistä, eli kolmatta lukukautta hätäkeskuspäivystäjäksi Kuopiossa Pelastusopistolla. Koulutus on moninainen ja siihen kuuluu kahden viikon mittainen kenttäharjoittelujakso poliisin, pelastuksen sekä ensihoidon mukana. Saamme siis käydä tutustumassa viranomaistoimintaan käytännön näkökannalta. Itse olen onnekas siinä suhteessa, että minulla on ensihoitoalan koulutus ja työkokemusta, joten ensihoidon osuus harjoittelusta oli minulla hyväksi luettu. Näin ollen sain mahdollisuuden tehdä enemmän vuoroja poliisilla ja pelastuksella. Lue loppuun

Särkyvää – koveta mielesi, että jaksat

Olen monesti miettinyt lämmöllä entisiä kollegoitani hätäkeskuksessa ja toivonut heille jaksamista kiireen ja etenkin median myllytyksen keskellä. Hätäkeskuspäivystäjät, kuten monet muutkin ammattilaiset, ovat vaitiolovelvollisia, eivätkä voi kommentoida esimerkiksi lehtien palstoilla joskus virheellisiäkin tulkintoja erilaisista tapahtumista. Ainoa kommentti, jota itsekin olen monesti käyttänyt on: ”Enpä ota kantaa, koska en ole kuullut tallennetta tapahtuneesta. Ja vaikka olisinkin kuullut, en voisi henkilön yksityisyyden suojaamiseksi kommentoida asiaa.” Sisällä kiehuu ja harmittaa. Ehkäpä yllätyksenä monelle: kyllä päivystäjillä löytyy ne tunteetkin. Joskus asiat eivät mene monen tekijän summana ollenkaan toivotulla tavalla. Riippumatta siitä, mitä hätäkeskuspäivystäjä, poliisi, sairaankuljettaja tai palokunta tekee, lopputulos voi olla  jotain ihan muuta kuin toivottu. Ja kyllä − ne keikat jäävät joskus vaivaamaan mieltä kokeneemmallakin päivystäjällä.

(Kuva: Hätäkeskuslaitos)

(Kuva: Hätäkeskuslaitos)

Lue loppuun