Syksy saapuu – liiku teillä turvallisesti

Illat pimenevät ja ihmiset liikkuvat kesäisessä, kohta jo syksyisessä yössä. Nyt onkin aika kaivaa esiin kirkkaimmat asusteet, jotka kruunaavat jokaisen tyylin. Heijastin tuo turvaa näkyvyydellään, ja muutaman euron satsauksella saa hyvän henkivakuutuksen. Ilman heijastinta kulkeva nähdään noin 150 metrin päästä, kun taas heijastimella asustettu ihminen havaitaan parhaimmillaan 600 metrin päähän. Ero on siis huomattava.

Autoilijoiden on kaupungissakin hankala havaita ihmisiä, kun ympärillä on jos minkälaisia valoja ja häiriötekijöitä. Heijastimella stailattu ihminen taas näkyy ajoissa. Pyöräilijät, skuutit ja muut lautailijat kulkevat liikenteen seassa yllättävänkin kovaa, usein ilman kypärää ja kuulokkeet päässä. Volyymit ovat korkealla ja ympäristön havainnointi hyvin vaillinaista. Myöskään liikennesääntöjä ei välttämättä hallita. Tähän tulisikin keskuudessamme saada asennemuutos. Esimerkkejä seurauksista olemme mediasta jo saaneet, ja yksikin on liikaa. Tapaturmat ovat usein ennaltaehkäistävissä tai ainakin vammojen laajuutta voidaan ennaltaehkäistä kypärän ja heijastimen käytöllä.

Lue loppuun

Syksyn ja alkutalven muistilista liikenteeseen

Syyslomat on varsinaisessa Suomessakin nyt vietetty ja aamut käynnistyvät synkkään pimeyteen. Vuoden pimein aika on tilastojen mukaan myös vaarallinen etenkin jalankulkijoille.

Joko renkaat on vaihdettu? Kuva: Liikenneturva

Talven tulo on tänä vuonna varoitellut jo varhain. Moni autoileva onkin jo vaihdattanut talvirenkaat. Loppujenkin on viimeistään nyt aika kaivaa nastat tai kitkat varastosta esiin ja tarkastaa niiden kunto talvea varten. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin ja talvirenkaita (nastallisia tai nastattomia) on käytettävä joulukuun alusta. Nykylainsäädännönkin mukaan mennään tarvittaessa kuitenkin kelin ehdolla – ei kalenterin.

Lue loppuun

Näe ja näy – vuoden pimein aika on käsillä

Edellisessä blogikirjoituksessa tekemäni sääennuste näyttää toteutuvan. Pimeänä aamuna auton ajovalot tuntuvat hukkuvan täysin kostean asfaltin pintaan. Tämä näkyy siten, että ei näy. Aamukahvilla ihmetellään, mihin ne vuosien saatossa jaetut heijastimet ovat taas kadonneet. Onko Sinulla itselläsi se ulkovaatteissa mukana? Vaikka kulkisit työmatkasi pääsääntöisesti autolla, olet pysäköityäsi jalankulkija.

21666679720_ebca5162d6_k

Onko sinulla heijastin? Kuva: Liikenneturva

Lue loppuun

Ole välkky – käytä heijastinta!

Suomalainen talvi on saapunut ja ulkona on märkää ja pimeää. Joka vuosi tähän aikaan ihmisiä muistutetaan myös heijastimista ja niiden henkeä pelastavasta vaikutuksesta. Joka vuosi viesti jättää saavuttamatta valitettavan monta ihmistä. Vai onko kyse siitä vai jostain muusta? Voisiko joskus olla kyse jopa välinpitämättömyydestä tai luottamuksesta siihen, ettei minulle mitään satu. Kiva ajatus, mutta kovin epärealistinen.

kuva1

Lue loppuun